”Elämä ei anna lupaa unelmille”– pakolaisten elämä sisaruksista erossa

286

Kirjoittajat: Elina Jokinen, Edris Bayan Shenwarai, Ahmed Zaidan, Ellen Nieminen ja Johanna Hiitola

Maahanmuuttajien perheenyhdistämisestä puhuttaessa keskustelun valokeilaan nostetaan avioparit tai lapset ja heidän vanhempansa. Näissä tapauksissa perheenyhdistämisprosessi on selkein, vaikka viimeaikaiset tiukennukset ovat tehneet näistäkin prosesseista siirtolaisille lähes mahdottomia. Sisarussuhteet jäävät keskustelusta syrjään, vaikka niillä voi olla ratkaiseva merkitys pakolaisnuorten hyvinvoinnille.

Suomen Akatemian rahoittamassa Perheen erossaolo, maahanmuuttostatus ja arjen turvallisuus- tutkimushankkeessa olemme kuulleet kymmeniä pakolaisten kertomia tarinoita siitä, miltä tuntuu elää erossa omasta perheestä. Hankkeessa on tähän mennessä tehty 40 haastattelua aikuisten (25) ja yksintulleiden pakolaisnuorten (15) kanssa. Tämä teksti perustuu näistä haastatteluista osaan, jossa nuoret (sekä yksin alaikäisinä tulleet että täysi-ikäiset) pakolaiset kertoivat sisarussuhteidensa merkityksestä. Yllätyimme siitä, kuinka monen haastateltavan tarinassa korostuu vastuu pikkusisaruksista. Lähtömaassa isoveli tai -sisko on usein tärkeä tuki ja turva sisaruksilleen. Perheen isä on saattanut kuolla tai vanhemmat saattavat vaikeissa olosuhteissa olla kykenemättömiä huolehtimaan lapsista, jotka joutuvat usein työskentelemään kurjissa oloissa. Jos perhe päätyy pakenemaan ulkomaille, saatavat lapset joutua eroon vanhemmistaan, jolloin ainoat pienempää pakenijaa kantavat käsivarret ovat isoveljen tai -siskon.

Näissä tilanteissa pikkusisarus on täysin riippuvainen vanhemmasta sisaruksesta. Eräs haastateltava kertoo, miten Turkissa joutui eroon pikkuveljestään; salakuljettaja pakotti hänet aseella uhaten kumiveneeseen, joka lähti pitkälle matkalle Välimeren yli pikkuveljen jäädessä rannalle ypöyksin. Vuoden epätietoisuuden jälkeen veljekset löysivät toisensa Punaisen Ristin etsintäpalvelun kautta. Tarina ei kuitenkaan päättynyt tähän – useista Turkin matkoista, vetoomuksista, valituksista ja lukemattomista täytetyistä lomakkeista huolimatta pikkuveli on yhä Turkissa ilman koulupaikkaa ja ilman perheen huolenpitoa.
Joskus sisarusten onnistuu tulla Suomeen yhdessä, mikä ei automaattisesti tarkoita, että heitä kohdeltaisiin perheenä. Haastatteluissa nousee esiin tapauksia, joissa sisarukset on erotettu heti Suomen rajalla ja lähetetty eri vastaanottokeskuksiin ikätoveriensa joukkoon. Tämä on sisaruksille erittäin traumaattista ja osaltaan osoittaa, että sisarusten merkitystä nuorten arjen turvallisuudelle ei täysin ymmärretä.

Ero perheestä halvaannuttaa elämän

Usein pakolaiseksi päätyy vain yksi perheen lapsista. Yksin Suomeen tulleelle pakolaisnuorelle ero sisaruksista on hyvin rankkaa. Isosisarus kantaa nuoremmista huolta samalla tavalla kuin äiti tai isä, jotka saattavat hekin olla huolen aiheena – monesti heikoissa oloissa elävät ja raskaan elämäntilanteen taakoittamat vanhemmat ovat lähes toimintakyvyttömiä jo keski-ikäisinä. Nälkäkuurilla säästetyn rahan lähettäminen perheelle ei enää riitä siinä vaiheessa kun äiti ei pääse sängystä ylös heikkojen jalkojensa takia. Miten Suomesta käsin silloin varmistaisi, etteivät pikkusisarukset jää heitteille?

Huoli sisaruksista saattaa halvaannuttaa Suomessa asuvan pakolaisen elämää vakavalla tavalla. Kuten eräs haastateltava totesi: ”elämä ei anna lupaa unelmille”. Tämä nuori mies on hädin tuskin itse täysi-ikäinen, mutta hänen elämänsä tärkein prioriteetti on varmistaa, että hänen 12-vuotias veljensä saisi kaiken, mistä hän ei itse jaksa unelmoida. Onnellisen, tasapainoisen arjen takaaminen sisaruksille on kuitenkin Suomesta käsin usein mahdotonta ja kun huoli rakkaimmista on akuutilla tasolla joka ikinen päivä, on vaikeaa rakentaa omaa elämää ja tulevaisuutta.

Sisarus on monelle haastattelemallemme pakolaiselle se ihminen, jolle uskoudutaan silloin, kun vanhemmille puhuminen ei innosta, jonka esimerkkiä seurataan ja jonka menestyksestä iloitaan. Siskon tai veljen ahdinko on myös se, johon on usein kaikkein helpointa samaistua. Kun pikkuveli näkee jossain kaukana nälkää, ei isosisko Suomessa kykene nauttimaan hyvillä mielin ateriastaan. Kun isä tekee itsemurhan, on vaikea löytää rohkaisun sanoja pikkusiskolle, joka jää yksin äidin kanssa sinne, mistä itse pääsi pakoon. Olisi korkea aika tiedostaa, että perhe ei tarkoita ainoastaan lapsen ja vanhemman tai puolisoiden keskinäistä suhdetta. Valitettavasti Suomen maahanmuuttopolitiikka kulkee näiden tärkeiden suhteiden tunnistamisen sijasta aivan toiseen suuntaan.

Kirjoitus on ensimmäinen osa kolmeosaista monikielistä sarjaa, jossa esitellään Perheen erossaolo, maahanmuuttostatus ja arjen turvallisuus –tutkimushankkeen tuloksia. Hanke tutkii tiukentuneen maahanmuuttopolitiikan vaikutuksia arjen turvallisuuden kokemuksiin ja organisoimiseen haavoittuvien maahanmuuttajien ja heidän transnationaalisten perheidensä keskuudessa.

Tämän artikkelin voi lukea myös arabiaksi, dariksi ja englanniksi.

Lähteet:

Fingerroos, Outi, Tapaninen, Anna-Maria & Tiilikainen, Marja (2016) Perheenyhdistäminen. Kuka saa perheen Suomeen ja miksi? Tampere: Vastapaino.

Turtiainen, Kati (2012) Perhe pakolaisia vastaanottavassa sosiaalityössä. Teoksessa: Minna Strömberg-Jakka & Teija Karttunen (toim.) Sosiaalityön haasteet. Jyväskylä: PS-kustannus