Kirjoittajat: Elina Jokinen, Edris Bayan Shenwarai, Ahmed Zaidan, Ellen Nieminen ja Johanna Hiitola
“Kun puhelin soi, alkaa sydämeni hakata pum, pum, pum. Ei kai mitään ole tapahtunut”, kertoo perheestään erossa elävä nuori pakolainen.
Perusturvallisuus nähdään usein olotilana, jossa elämän ulkoiset puitteet ovat kunnossa – ihminen ei koe fyysistä tai henkistä uhkaa itseään kohtaan, toimeentulo ja asuminen on turvattu ja mahdollisuudet edetä elämässä ovat saatavilla. Nämä ehdot täyttyvät näennäisesti Suomeen tulleiden pakolaisten kohdalla ja silti monen heistä elämä on täynnä turvattomuutta, joka vaikuttaa heidän elämäänsä niin fyysisesti kuin henkisestikin.
Turvattomuuden ja siitä kumpuavien monenlaisten oireiden teemat nousivat vahvasti esille 40 haastattelun sarjassa, jossa kuultiin Suomeen tulleiden pakolaisten kokemuksia perheestä erossaolosta. Päällimmäinen tunne, joka tarinoista nousee, ei niinkään ole yksinkertainen ikävä, vaan monella pakolaisella on niin suuri hätä perheensä puolesta, että normaalista elämästä ei tahdo tulla mitään.
Yksi yleisimmistä oireista on unettomuus. Yö on aikaa, jolloin elämäänsä ei saa helposti täytettyä aktiviteeteilla tai ystävien tapaamisella. Yöllä ajatukset laukkaavat ja muistot alkavat elää. Jos uni sattuukin tulemaan, se usein katkeaa painajaisiin, joissa perheelle tai itselle tapahtuu kamalia asioita. Eräs perheestään pakomatkalla eroon ajautunut ja Suomeen saapunut isä kertoi, kuinka hän ei kyennyt laisinkaan nukkumaan yksin. Hänen ystävänsä tuli lähes joka yö omasta asunnostaan hänen luokseen nukkuakseen hänen vieressään. Tämä isä oli onnekas ja sai lopulta perheensä Suomeen, mutta vaikka perhe on ollut Suomessa jo neljä vuotta, isä ei edelleenkään pysty nukkumaan yksin. Traumat juurtuvat syvälle.
Jatkuva hädän tunne saattaa myös muuttua uudeksi normaaliksi. Monen haastateltavan kohdalla nousi esiin, kuinka elämästä on tullut lähinnä selviytymistaistelua. Koetaan pakkoa opiskella, harrastaa, käydä ulkona ja olla yhteiskunnallisesti aktiivisia. Tuska jää pohjavireeksi, joka purkautuu yöllä tai yksinkertaisesti raahautuu kivirekenä perässä. Kun ei ole vaihtoehtoja, äärirajoilla elämisestä tulee itsestäänselvyys. ”Pakko mennä eteenpäin”, sanoo yksi haastateltava. Toinen vaihtoehto on luovuttaa – sitäkin tämä nuori mies oli harkinnut, onneksi hän sai itsetuhoisuuteensa apua.
Perheen ja kotimaan ajatteleminen koetaan vaikeaksi, koska usein keinot auttaa perhettä ovat niin rajalliset. On ahdistavaa kuulla kotimaasta uutisia, joissa pommit räjähtelevät, kun ei ole pitkään aikaan tiennyt missä päin maata oma perhe on; siellä missä räjähtelee vai siellä missä ainakin toistaiseksi on turvallista. Jotkut haastateltavista eivät tiedä perheensä olinpaikkaa tai edes sitä ovatko perheenjäsenet elossa. Toisaalta jatkuva yhteydenpito ja perheen oloista tietäminen myös tuovat perheen hädän konkreettisesti lähelle.
Eräs nuori äiti kuvailee perheestä erossa oloa tunteena, että hän olisi puoliksi halvaantunut. Toinen puolikas hänestä on Turkissa äidin ja siskon luona, kun toinen yrittää epätoivoisesti riippua elämässä kiinni Suomessa, jossa omien lasten toivoisi kasvavan turvassa ja onnellisina. Syyllisyys omasta huonosta olosta lasten edessä tulee vanhemmalle vielä erilliseksi taakaksi, jonka kantaminen tuntuu joskus mahdottomalta tehtävältä.
Jotkut pakolaiset kertovat saaneensa apua mielenterveyspalveluista tai muilta tahoilta. Suurin osa kuitenkin kantaa taakkojaan yksin, monesti omasta halustaan, koska kokemuksien jakaminen on liian tuskallista. Ja vaikka keskusteluapua saisikin, eikö sekin ole lähinnä oireen hoitamista? Niin yksilöiden hyvinvoinnin kuin Suomeen kotoutumisenkin näkökulmista olisi keskeistä helpottaa perheenyhdistämisprosessia, jota on systemaattisesti kiristetty aina vuodesta 2010 alkaen.
Tämä kirjoitus on käännetty arabiaksi, dariksi ja englanniksi.
Kirjoitus on toinen osa kolmeosaista monikielistä sarjaa, jossa esitellään Perheen erossaolo, maahanmuuttostatus ja arjen turvallisuus –tutkimushankkeen tuloksia. Hanke tutkii tiukentuneen maahanmuuttopolitiikan vaikutuksia arjen turvallisuuden kokemuksiin ja organisoimiseen haavoittuvien maahanmuuttajien ja heidän transnationaalisten perheidensä keskuudessa. Sarjan ensimmäinen osa löytyy täältä ja kolmas osa täältä.
