Kirjoittaja: Mari Toivanen
Pohjois-Syyrian epävakaa tilanne on aktivoinut Euroopan kurdidiasporan jäseniä. Tämä näkyy diasporan, mukaan luettuna toisen sukupolven, toiminnassa lähtöalueen suuntaan. Samaan aikaan ”länsimaiden” hiljaisuus Turkin toiminnasta alueella ja eriävät käsitykset ”terrorismista” herättävät kurdiyhteisössä ristiriitaisia tunteita.
Pohjois-Syyriassa sijaitseva Kobanen kaupunki nousi maailmankartalle, kun ISIS piiritti ja pyrki valtaaman sen syksyllä 2014. Syyrian kurdijoukot onnistuivat vapauttamaan kaupungin Yhdysvaltojen tukeman liittouman avulla terroristijärjestön ikeestä seuraavan vuoden tammikuussa. Piirityksestä ja sitä seuranneesta vapaustaistelusta tuli symbolisesti merkittävä, niin kurdialueilla kuin pääosin Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa sijaitsevassa kurdidiasporassakin[1].
Tuhansia mielenosoittajia kokoontui Euroopan pääkaupunkien kaduille osoittamaan tukeaan Kobanelle viisi kuukautta kestäneen piirityksen aikana (Karagöz 2017). Kobanen piiritys sai myös suurta kansainvälistä mediahuomiota – osittain siitä syystä, että media pystyi seuraamaan Turkin rajalla sijaitsevan kaupungin piiritystä suhteellisen helposti. Erityistä näkyvyyttä saivat ISIS-joukkoja vastaan taistelleet kurdinaiset, joiden aatteellisista syistä osallistua taisteluun raportoitiin laajasti kansainvälisessä mediassa (Toivanen & Baser 2016).
Kobanen piirityksen aikana sekä sen vapautumisen jälkeen perustettiin solidaarisuusjärjestöjä ja tukiryhmiä ympäri Eurooppaa. Osa järjestöistä keskittyi tiedottamaan meneillään olevasta taistelusta paikallisväestölle, ja osa jopa osallistui kaupungin jälleenrakentamispyrkimyksiin piirityksen päätyttyä. Muutama näistä perustettiin jo olemassa olevien kurdidiasporajärjestöjen kautta ja aktiviteetit sisällytettiin osaksi niiden aikaisempaa toimintaa.
Kobanen vapautus nousi symbolisesti tärkeäksi, sillä se oli voitto siihen saakka pysäyttämättömältä vaikuttanutta ISIS:iä vastaan, joka oli tunnettu raakamaisista teoistaan alueella. Se oli myös moraalinen voitto Syyrian kurdijoukoille, jotka korostivat taistelevansa sukupuolten välisen tasa-arvon, etnisten ja uskonnollisten vähemmistöjen oikeuksien sekä ruohonjuuritason demokratian puolesta.
Osittain tästä syystä, Kobane herätti mielenkiintoa myös kurditaustaisen toisen sukupolven jäsenissä, joita se näytti puhuttelevan eri tavalla verrattuna aikaisempiin konflikteihin kurdialueilla. Mobilisoituminen ja järjestäytyminen eivät koskettaneet ainoastaan Pohjois-Syyrian kurdiliikkeelle myötämielisen kurdidiasporan jäseniä, vaan myös opiskelijajärjestöt, poliittiset ryhmittymät ja järjestöt ilmaisivat tukensa kurdien ISIS:iä vastaan käymälle taistelulle.
Nyt Syyrian kurdialueilla kuohuu taas. Turkki valtasi maaliskuussa rajan tuntumassa sijaitsevan Afrinin kaupungin, jota kurdit olivat pitäneet hallussa vuodesta 2012 lähtien: Afrinista pakeni kolmessa vuorokaudessa yli 200 000 ihmistä. Operaation seuraavina kohteina ovat Turkin presidentti Recep Erdoğanin mukaan Turkin rajalla sijaitsevien kaupunkien, mukaan luettuna Kobanen, ”terroristiryhmittymät”. Tilanne on erityisen herkkä siksi, että Turkin sotilasoperaatio kohdistuu Yhdysvaltojen tukemiin kurdijoukkoihin, mikä tarkoittaa myös sitä, että Natoon kuuluvat maat ovat joutuneet ensimmäistä kertaa keskenään napit vastakkain.
Miten käy Kobanen ja Afrinin tulevaisuudessa? Ja miten tämä tulee näkymään diasporan toiminnassa Euroopassa?
Näihin kysymyksiin on vaikea löytää yksiselitteistä vastausta, sillä alueella käydyn konfliktin dynamiikka muuttuu miltei viikoittain. Tämänhetkinen tilanne Syyriassa tuo selkeämmin esille sen, että konfliktin eri osapuolilla on risteävät näkemykset ”terrorismista”. Yhdysvaltojen tukema liittouma tekee läheistä yhteistyötä Syyrian kurdijoukkojen kanssa. Samaan aikaan Syyrian kurdiliikettä lähellä oleva Kurdistanin työväenpuolue (PKK) löytyy edelleen EU:n ja USA:n terroristijärjestöjen listalta. PKK:n listaus terroristijärjestöksi ”länsimaiden” toimesta näyttäytyykin hyvin ristiriitaiselta Pohjois-Syyrian kurdiliikettä ja sen ideologiaa kannattaville kurdidiasporan jäsenille (Baser 2017).
EU:n vaikeneminen alueella tapahtuvista ihmisoikeusrikkomuksista herättää paljon kritiikkiä, eikä vähiten Eurooppaan muuttaneiden, tänne asettuneiden ja täällä syntyneiden kurdien parissa. Turkin toimet eivät ole keränneet suuria sympatioita Euroopassa, mutta EU-maat ovat pidättäytyneet suoraan tuomitsemasta sen sotilaallisia toimia sekä sen omilla kurdialueilla että Pohjois-Syyriassa.
”Lännen” hiljaisuus on erityisen korvia huumaavaa niille, jotka ovat joutuneet jättämään Kurdistanin taakseen ja muuttamaan Eurooppaan poliittisten ja etnisten vainojen seurauksena. Kurdistanin epävakaa tilanne yhdistettyinä näihin tekijöihin ovat omiaan mobilisoimaan diasporan jäseniä – mukaan luettuna myös heidän lapsiaan.
Kirjoitus perustuu Mari Toivasen tänä vuonna julkaistavaan kirjaan A comparative study of Kurdish diaspora mobilisation: The Kobane generation?
Lähteet
Baser, Bahar (2017) Tailoring strategies according to ever-changing dynamics: the evolving image of the Kurdish diaspora in Germany, Terrorism and Political Violence, 29 (4), 674-691.
Hassanpour, A. & Mojab, S. (2005) Kurdish Diaspora, teoksessaEncyclopedia of Diasporas. Part I. Immigrant and RefugeeCultures around the World, (toim. M. Ember, C. L. Ember & I. Skoggard). Springer Science + Business Media, Inc., 214–224.
Karagöz, Zuhal (2017) The Kurdish diasporic mobilisation in France. From a restricted national frame to translocal frame of contention? The case of Kurds in Marseille, Journal of Mediterranean Knowledge, 2 (1), 79-100.
Toivanen (2018 tulossa) A comparative study of Kurdish diaspora mobilisation: The Kobane generation?
Toivanen, Mari & Baser, Bahar (2016) Gender in the representation of an armed conflict: Kurdish female combatants in French and British media, Special issue: Kurdish media and culture in the shifting Middle East (Kevin Smets & Ali Fuat Sengül eds.), Middle East Journal of Culture & Communication, 9 (3), 294-314.
[1]Kurdit muodostavat jopa neljänneksi suurimman etnisen ryhmän Lähi-idässä arabien, persialaisten ja turkkilaisten jälkeen, ja heitä on kutsuttu maailman suurimmaksi kansaksi ilman itsenäistä valtiota. Lähi-idän alueella on arvioitu asuvan n. 25–30 miljoonaa kurdinkielistä ja diasporassa noin 0.8–1.3 miljoonaa henkilöä. Kurdidiasporalla on laajat ylirajaiset sosiaaliset ja poliittiset verkostot sekä aktiivista yhdistystoimintaa Euroopassa (Hassanpour & Mojab 2005).
