Liikkuvuus selviämisstrategiana: Marginaaliset nomadit Euroopan ja Afrikan välillä

148

Kirjoittaja: Marko Juntunen

Käynnistimme vuonna 2010 slovenialaisten tutkijakollegoideni Špela Kalcicin ja Nataša Rogeljan kanssa tutkimusprojektin, jonka tarkoituksena oli tarkastella nomadisia elämäntapoja Afrikan ja Euroopan välillä. Projektia aloittaessamme olin tehnyt jo vuosia etnografista työtä taloudellisesti marginaalisten marokkolaismiesten parissa, joiden elämäntapaa määritti jatkuva liikkuminen Espanjan ja Pohjois-Marokon välillä. Špela ja Nataša olivat puolestaan tehneet kenttätöitään eurooppalaistaustaisten henkilöiden kanssa, jotka olivat jättäneet entisen elämänsä taakseen ja ryhtyneet viettämään nomadista elämää itäisellä Välimerellä sekä Länsi-Afrikassa.

Olimme havainneet että kiinnostuksemme kohteina olevia ihmisiä oli mahdotonta käsitteellistää turismintutkimuksen, saati siirtolais/maahanmuutto-, pakolaisuus- ja liikkuvuustutkimuksen perinteisin termein. Marokkolaismiehet olivat toki yrittäneet kiinnittyä Euroopan työmarkkinoille teollisuus- rakennus ja maataloustyön sektoreille aiempien sukupolvien siirtolaisten tavoin onnistumatta siinä kuitenkaan. Globaalin finanssikriisin jälkeisessä Espanjassa yhä useammat marokkolaismiehet ryhtyivät kuljettamaan pientavaroita Espanjasta Pohjois-Marokkoon hankkien samalla elantoaan tilapäisen maataloustyön ja katukaupan parissa. Samalla he kokivat elävänsä yhteiskunnallisessa marginaalissa yhtä lailla Euroopassa kuin Marokossakin.

Špela ja Nataša olivat havainneet omissa kenttätyökonteksteissaan samankaltaisia piirteitä. Špelan tutkimat länsieurooppalaiset ”maantienomadit” Länsi-Afrikassa edustivat tyystin erilaista liikkuvaa elämäntapaa kuin satojen tuhansien eurojen matkailuautoilla Espanjassa ja Marokossa vaeltelevat elämäntapasiirtolaiset jotka koostuvat pääosin saksalaisista ja ranskalaisista vauraista eläkeläisistä. Monilla oli taustallaan pätkätyökierteen ja asuntopulan sävyttämä lähihistoria, ja he jakoivat voimakkaan tuntemuksen siitä että kulutusorientoitunut länsimainen elämäntapa ei tarjonnut heille henkisesti tyydyttävää elämää.

Useat Špelan haastattelemista nomadeista omistivat ainoastaan kulkuneuvon, jossa he asuivat, ja vyönkiristämisen mestareina monet selvisivät 200–300 euron kuukausibudjeteilla. Osa käytti Algerian markkinoilta hankittua halpaa bensiiniä polttoaineenaan mutta Špela kohtasi myös ihmisiä, jotka olivat nikkaroineet kulkuneuvonsa kasvi- tai lämmitysöljyllä kulkeviksi. Elämäntavalle oli tyypillistä pientavaroiden ja autojen varaosien kauppaaminen Länsi-Afrikan ja Euroopan välillä, tilapäistyöskentely sadonkorjuun parissa Euroopassa sekä pientavaroiden katukauppa etenkin kesäfestivaaleilla Välimeren Euroopassa. Samalla he pitivät tarkoin huolta siitä, etteivät menettäneet oikeuttaan sosiaaliturvaan ja terveydenhuoltopalveluihin Euroopassa.

Vastaavasti Nataša oli havainnut että Kreikan ja Turkin rannikkojen epävirallisissa satamissa oli satoja talouden marginaalissa eläviä länsi- ja keskieurooppalaisia ”venenomadeja” joiden tarinat noudattelivat pitkälti Špelan haastattelemien henkilöiden kertomuksia. Toimeentulo hankittiin työskentelemällä tilapaisillä rakennustyömailla, maatalouden parissa sekä etenkin pienvenesatamissa.

Nordic Journal of Ethnicity and Migration -lehdessä julkaisemamme artikkeli <a “href=”http://www.degruyter.com/view/j/njmr.2014.4.issue-1/njmr-2014-0002/njmr-2014-0002.xml”>Reflections on Marginal Mobile Lifestyles: New European Nomads, liveaboards and sha´bi Moroccan men pyrki tarkastelemaan näiden liikkuvuuden muotojen tunnusomaisia piirteitä. Päädyimme käsitteellistämään tutkimuksemme kohteen termillä marginal mobility ja esitimme että termi tarjoaa mielenkiintoisen tavan tarkastella globaalin järjestelmän liikkeelle ajamia minnekään kiinnittymättömiä yksilöitä. Näkemyksemme mukaan marginaalisia liikkujiin kuuluu ihmisiä sekä globaalista etelästä että pohjoisesta ja että kyseistä liikkuvuuden muotoa määrittää joukko jaettuja piirteitä.

Esitimme, että kyseessä on liikkuvuuden muoto, joka ei perustu selkeästi pakkoon saati vapaaehtoisuuteen. Liikkujien reitit ovat löyhästi ja usein tilanteenmukaisesti määrittyneitä. Paitsi liikkuvuuden muotojen tasolla niin myös sosiaalisilta piirteiltään tutkimuskohteemme paljastivat samankaltaisuuksia; informanttimme puhuivat hyvin yhdenmukaisin tavoin yhteiskunnallisesta marginaalisuudesta, kiinnittymättömyydestä paikkoihin, ja tavoista joilla he kamppailivat valtiotason byrokraattisia käytäntöjä vastaan, jotka edellyttivät pysyvän osoitteen olemassaoloa. Tutkimusaineistomme antaa siis vahvasti viitteitä siitä että aikamme tuottaa hyvin samankaltaisia liikkuvuuden muotoja sekä globaalissa etelässä että pohjoisessa.