Kirjoittaja: Tuomas Martikainen
Maahanmuuttajaväestön tilastoinnissa tulisi siirtyä ulkomaiseen syntyperään ”maahanmuuttajan” keskeisenä määritelmänä. Nykyinen kieli- ja kansalaisuuspohjainen tilastointi ei huomioi Suomen kansalaisuuden saaneita maahanmuuttajia ja kielimääritelmän subjektiivisuutta. Lisäksi se soveltuu huonosti maahanmuuttajien Suomessa syntyneiden lasten, toisen sukupolven, tilastolliseen seurantaan.
Suomeen 1990-luvulta lähtien muuttanut maahanmuuttajaväestö on alkanut sukupolvistua. Tieteellisessä tutkimuksessa itse maahan muuttaneita kutsutaan ensimmäiseksi sukupolveksi ja heidän Suomessa syntyneitä lapsiaan toiseksi sukupolveksi (Rumbaut 2007). Lisäksi Suomessa on maahanmuuttajien ja suomalaisten keskinäisiä lapsia niin kutsutuista kahden kulttuurin perheistä.
Opetusministeri Henna Virkkusen (HS 26.11.2009) mukaan maahanmuuttajataustainen toinen polvi pärjää ”jopa kantaväestöä paremmin” koulussa. Virkkusen mukaan Suomessa ei ole vastaavia toisen polven ongelmia koulumenestyksessä kuin muissa maissa. Väite esiintyi alun perin joulukuussa 2008 ilmestyneessä Opetushallituksen Maahanmuuttajaoppilaat ja koulutus -raportissa. Sen tuloksissa todetaan toisen polven menestyvän yhtäläisesti tai paremmin kuin muiden Suomessa syntyneiden lapsien.
Raportissa toinen polvi on määritelty Suomessa syntyneiksi ja muiksi kuin suomen- tai ruotsinkielisiksi. Vanhempien syntymämaata ei selvitetty. Raportissa on määrittelyvirhe, sillä se olettaa muun kuin suomen- tai ruotsinkielisyyden osoittavan maahanmuuttajataustan. Itse asiassa jotkut maahanmuuttajien lapsista on rekisteröity suomen- tai ruotsinkielisiksi. Lisäksi Suomessa on useita vanhoja kielivähemmistöjä.
Oxfordin yliopiston väitöskirjatutkijan Elina Kilven mukaan vuosina 2000–2004 peruskoulunsa päättäneistä Suomessa syntyneistä vieraskielisistä vain 25 prosentilla oli kaksi maahanmuuttajavanhempaa. Sen sijaan 42 prosentilla kummatkin vanhemmat olivat suomalaissyntyisiä ja 33 prosentilla toinen vanhemmista. Opetushallituksen tutkimus käsittelee vuosia 1996–2004, jolloin maahanmuuttajien lasten osuuden voidaan arvioida olevan vielä Kilven aineistoa pienempi.
Opetushallituksen tutkimuksessa merkittävä osa toiseen polveen luettavista lapsista on siis kahden kulttuurin perheistä tai historiallisista suomalaisista kielivähemmistöistä. Toisen polven osuus on neljännes. Tuloksista ei voida päätellä mitään toisen polven koulumenestyksestä. Muita laajoja aineistoja käyttäviä, sukupolven huomioivia tutkimuksia ei toistaiseksi ole julkaistu.
Kansainvälisten tutkimusten mukaan vanhempien sosioekonominen tausta on yleensä suurin yksittäinen vaikuttaja nuorten koulumenestykseen (ks. Heath, Rothon & Kilpi 2008). Koska Suomen eri maahanmuuttajaryhmien sosioekonominen tausta on hyvin vaihteleva, ei ole syytä olettaa ettei tämä näkyisi koulumenestyksessä. Itse asiassa Opetushallituksen raportti muilta osin tukee tätä oletusta.
Sekaannuksen taustalla on maahanmuuton tilastointia pitkään vaivannut ongelma. 1990-luvun alussa maahanmuuttajiksi laskettiin ulkomaan kansalaiset. 2000-luvulla keskeiseksi mittariksi on vakiintunut vieraskielisyys. Kieli ja kansalaisuus kuvasivat aluksi kohtuullisesti ei-suomalaistaustaisen maahanmuuton osuutta. Sittemmin merkittävä osa maahanmuuttajista on saanut Suomen kansalaisuuden.
Kielitiedot ovat lähtökohtaisesti epäluotettavia. Rekisteröity kielitieto perustuu subjektiiviseen ilmoitukseen. En tunne ainoatakaan tutkimusta, jossa olisi laajasti selvitetty ilmoitetun kielitiedon, kielitaidon ja kieli-identiteetin välistä suhdetta. Rekisteritiedot voi myös muuttaa ilmoituksella maistraattiin, kuten jotkut ovat tehneet.
Vieraskielisyyttä käytetään silti laajalti maahanmuuttajataustan selvittämiseksi. On hyvin epäselvää mikä väestönosa sillä tavoitetaan. Ongelma ei koske pelkästään Opetushallituksen raporttia, vaan suurta osaa maahanmuuttajatilastoja.
Maahanmuuton sukupolvistuminen on mutkistanut tilannetta. Parempi vaihtoehto olisi siirtyä käyttämään ensisijaisena mittarina ulkomaista syntyperää. Syntymämaa ei tilastoissa muutu, kuten kieli- ja kansalaisuustietojen kohdalla voi tapahtua. Lisäksi toista polvea ei voi tutkia ilman tietoa heidän vanhempiensa syntymämaasta.
Toista polvea tutkittaessa kysytään usein onko eettisesti oikein viitata heidän vanhempiensa maahanmuuttoon. Kysymyksessä menevät sekaisin yksilön identiteetti ja tutkimukselliset intressit. Yksilöllä on luonnollisesti täysi vapaus määritellä itsensä kuinka hän haluaa, mutta yhtälailla tutkimuksessa voidaan selvittää eri menetelmin yksilön taustatekijöiden vaikutusta esimerkiksi hänen koulumenestykseensä.
Jos maahanmuuton lyhyt- ja pitkäaikaisvaikutuksia halutaan seurata, niin se vaatii kunnolliset tilastot. Suomessa on käytössä loistavat rekisteritiedot, mutta näitä ei käytetä riittävästi. Tilanne johtuu heikosta tilastotietojen koordinoinnista, Tilastokeskuksen resurssien leikkaamisesta, kalliista aineistoista ja maahanmuuton tilastollisen kuvauksen puutteellisesta ymmärryksestä.
Maahanmuuttajataustainen toinen polvi alkaa aikuistua 2010-luvulla ja silloin esille tulevat nousemaan opiskeluun ja työelämään siirtymiseen liittyvät kysymykset. Tällä hetkellä ei ole olemassa tarkkaa käsitystä edes siitä mistä toinen polvi koostuu, puhumattakaan siitä, miten se menestyy koulussa.
Kansainvälisiin muuttoliikkeisiin liittyy monia erityiskysymyksiä, jotka ovat uusia Suomessa. Etsikkoaikaa on ollut jo 20 vuotta, mutta siitä huolimatta Opetushallituksen raportin kaltaisia kömmähdyksiä tapahtuu jatkuvasti. Ministeriöiden ja muiden tilastojen tuottajien olisi syytä pohtia kuinka näin ei olisi jatkossa.
Lähteet
Heath, Anthony; Rothon, Catherine & Kilpi, Elina (2008) The Second Generation in Western Europe: Education, Unemployment, and Occupational Attainment. Annual Review of Sociology 34, 211–235.
Kuusela, Jorma; Etelälahti, Aulikki; Hagman, Åke; Hievanen, Raisa; Karppinen, Krister; Nissilä, Leena; Rönnberg, Ulla & Siniharju, Marjatta (2008) Maahanmuuttajaoppilaat ja koulutus – tutkimus oppimistuloksista, koulutusvalinnoista ja työllistämisestä. Helsinki: Opetushallitus.
Rumbaut, Rubén (2007) Ages, Life Stages, and Generational Cohorts: Decomposing the Immigrant First and Second Generation in the United States. Alejandro Portes & Josh DeWind (toim.), Rethinking Migration: New Theoretical and Empirical Perspectives. Oxford: Berghahn Books, 342–387.
