Kirjoittaja: Tiina Sotkasiira
Maahanmuuttoa Venäjältä Suomeen on tutkittu täällä jonkin verran. Venäjälle suuntautuvaa ja Venäjän sisäistä muuttoliikettä taas tunnetaan Suomessa huonommin. Suomen naapurimaana Venäjällä on kuitenkin erityinen painoarvo myös etnisten suhteiden tutkimuksessa ja toisaalta muuttoliikkeillä on ollut suuri merkitys Venäjän viimeaikaiselle kehitykselle. Siksi Venäjään kannattaa kiinnittää huomiota myös maahanmuuttotutkimuksellisessa mielessä.
Maahanmuuttoon liittyy Venäjällä jännitteitä, mutta myös paljon toiveita ja optimismia. Yhteiskunnallisessa keskustelussa huolenaiheet ovat pitkälti samanlaisia kuin Suomessa. Ne koskevat esimerkiksi dokumentoimatonta maahanmuuttoa, maahanmuuttajien kotoutumista ja asemaa työmarkkinoilla suhteessa kantaväestöön. Toisaalta, kuten Suomessa, myös Venäjällä maahanmuutosta haetaan ratkaisuja väestömäärän vähenemisestä johtuviin ongelmiin. Erityisesti koulutetun ja osaavan työvoiman maahantuloa on viime vuosina pyritty lisäämään, mikä on yksi vuonna 2012 hyväksytyn maan ensimmäisen valtiollisen maahanmuuttopoliittisen ohjelman linjauksista (venäjänkielinen ohjelma löytyy kokonaisuudessaan täältä).
Maahanmuuttolainsäädäntöä on Venäjällä viime aikoina kehitetty määrätietoisesti, mutta lakien toimeenpanemisessa on merkittäviä ongelmia. Tästä esimerkkinä mainittakoon liittoneuvoston eli Venäjän parlamentin ylähuoneen vuonna 2012 hyväksymä laki, jonka mukaan kunnallisissa palveluissa, kotitalouksissa ja kaupan alalla työskentelevien vierastyöläisten on hankittava todistus venäjän kielen taidosta. Periaatteessa yksinkertainen asia kuitenkin monimutkaistuu, kun huomataan, miten valtavaa ihmismäärää se koskee ja miten huonosti resurssoitua viranomaistyö Venäjällä on.
Virallisten tilastojen mukaan Venäjälle saapuu vuosittain satojatuhansia ihmisiä (vuonna 2011 356 520 ja vuotta myöhemmin 417 681) enimmäkseen Keski-Aasiasta ja muista IVY-maista. Todellisuudessa muuttoliike on kuitenkin huomattavasti tilastoituja lukuja suurempaa. Näin ollen on epäselvää, kuinka kaikkien, usein laittomasti maassa oleskelevien, siirtolaisten kielitaito käytännössä tarkastettaisiin. Tutkijat ovat myös tuoneet esille puutteita siirtotyöläisille tarkoitetun kielenopetuksen järjestelyissä: kursseja järjestetään liian vähän, työssäkäyville sopimattomana ajankohtana ja kaukana työ- ja asuinpaikoista. Kriitikoiden mielestä lainsäädännön uudistukset eivät ole onnistuneet selkiyttämään maahanmuuttajien tilannetta, vaan pikemminkin luoneet uusia tilaisuuksia korruptiolle ja asettaneet muuttajat aiempaakin epämääräisempään ja haavoittuvampaan asemaan Venäjällä.
ETMU rakentaa tutkimusyhteistyötä Venäjälle
Etmu on viime vuosina tiivistänyt yhteydenpitoa Venäjällä toimiviin alan tutkijoihin. Venäläisiä tutkijoita on tavattu Etmu-päivillä ja jotkut ovat osallistuneet suomalaisten yliopistojen vaihto-ohjelmiin tutustuen sitä kautta Etmun toimintaan. Seuraava askel verkottumiseen on seuran jäsenille tarkoitettu matka Pietariin syyskuussa 2013. Matka järjestetään yhteistyössä paikallisen Center for Independent Social Research -tutkimuskeskuksen kanssa ja sen tavoitteena on tutustua pietarilaisiin tutkijoihin ja maahanmuuton parissa toimiviin järjestöihin sekä tutustuttaa paikalliset Suomessa tehtävään muuttoliikkeiden ja etnisten suhteiden tutkimukseen. Etmun hallitus toivoo, että matkan anti konkretisoituu jatkossa uusina tutkimushankkeina ja vahvempana yhteistyönä Suomesta ja Venäjältä käsin toimivien tutkijoiden kesken.
Tutkimukseen liittyvä Venäjä-yhteistyö on monella tapaa merkityksellistä. Ensinnäkin on kiinnostavaa pohtia, miten maahanmuuttajien arki järjestyy rajan molemmin puolin. Voimme myös ottaa toisiltamme oppia tavoista, joilla etnisiä suhteita, muuttoliikkeitä ja muuttajien arkea hallinnoidaan Suomessa ja Venäjällä.
Yhteistyöllä on myös laajempaa yhteiskunnallista merkitystä. Jokin aika sitten suomalaiset tiedotusvälineet uutisoivat laista, joka määrää kaikki politiikan alalla toimivat ulkomaista rahoitusta saavat venäläiset kansalaisjärjestöt rekisteröitymään oikeusministeriöön ns. ulkomaisina agentteina. Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että rekisteröintivaatimus koskee myös kansainvälistä yhteistyötä tekeviä ja ulkomaisella rahoituksella toimivia tutkimuslaitoksia.
Monet venäläiset tutkijat ovat huolissaan tästä kehityksestä. Ensinnäkin laki haittaa tutkijoiden osallistumista kansainvälisiin tutkimushankkeisiin ja rajoittaa mahdollisuuksia ottaa vastaan ulkomaista tutkimusrahoitusta. Toisekseen agentiksi määrittyminen leimaa tutkimustyötä ja vie uskottavuutta tutkimushankkeilta. Pelkona on myös se, että viranomaisten mielenkiinto kohdistuu erityisesti sellaisiin tutkijoihin, joiden tutkimusaiheet tai -tulokset eivät ole linjassa virallisen politiikan kanssa.
Muuttoliikkeiden ja etnisten suhteiden tutkimus on yksi niistä tieteenaloista, joihin kohdistuu valtion taholta kiinnostusta. Venäjällä viranomaiset ovat aidosti halukkaita kuulemaan kansainvälisistä kokemuksista ja oppimaan niistä. Toisaalta tutkijoiden liikkumavaraa ja yhteiskunnallista keskustelua halutaan rajoittaa tavoilla, jotka tuntuvat tutkijoista vieraalta. Etmun kaltaisten toimijoiden yhteistyö Venäjällä toimivien tutkijoiden kanssa on tästäkin syystä ensiarvoisen tärkeää.
Kirjoittaja on mukana järjestämässä Etmun matkaa Pietariin ja häneltä saa lisätietoja asiasta. Sotkasiira väitteli kesäkuussa 2013 aiheenaan Venäjän sisäinen, tarkemmin sanottuna Pohjois-Kaukasiasta maan luoteisosiin kohdistunut, muuttoliike, Pohjois-Kaukasiasta kotoisin olevien nuorten kulttuurinen ja kansallinen identifikaatio sekä Karjalan tasavallan hallinnon toimet, joilla pyrittiin hallinnoimaan tätä väestönosaa vuoden 2006 Kontupohjan mellakoiden jälkeen. Väitöskirja”Caucasian Encounters. North Caucasian youth and the politics of identification in contemporary Russia” on saatavissa sähköisessä muodossa lähettämällä viestiä tiina.sotkasiira@uef.fi