Kirjoittaja: Pirjo Pöllänen
Taannoiset presidentinvaalit nostivat esiin perhetutkijan näkökulmasta kiinnostavan kysymyksenasettelun: mikä on perhe ja ketä kuuluu perheeseen? Ehdokkaiden perheasetelmat toivat esiin monta perhetyyppiä. Eva Biaudet kertoi suurperheestään, johon kului niin biologisia kuin adoptiolapsia, Sari Essayahin perhe puolestaan edusti tyypillistä ydinperhettä, jossa vanhemmat ja heidän yhteiset lapsensa asuvat samassa taloudessaa. Paavo Arhinmäki ja Timo Soini olivat valinneet kampanjansa perhekuvan punaiseksi langaksi perheen poisjättämisen julkisuudesta. Paavo ja Vuokko Väyrysen idyllinen parisuhde kulminoitui Paavo ja Vuokko -mukiin. Pekka Haavisto ja Antonio Flores puolestaan edustivat modernia perhemuotoa. Paavo Lipposen ja Sauli Niinistön perheet kuuluivat ikään kuin samaan kategoriaan (mies on vaimoaan reilusti vanhempi), mutta silti julkisuus käsitteli näitä perheitä eri tavalla: Lipponen oli leimallisesti pienten lasten isä kun Niinistön ja Haukion parisuhteessa huomio kiinnittyi puolisoiden ikäeroon.
Olen väitöskirjassani tutkinut venäläisten maahanmuuttajanaisten parisuhteita suomalaisten miesten kanssa. Kiinnostukseni kohteena on erityisesti ollut naisten perhe- ja hoivasuhteet. Jos yritän tarkkailla presidentinvaalien aikana ehdokkaiden perheistä julkituotua perhekuvaa haastattelemieni venäläistaustaisten naisten silmälasien kautta, kiinnittyy huomioni erityisesti yhteen seikkaan: onko perhe Suomessa vain parisuhde tai korkeintaan ydinperhe? Vain Pekka Haaviston kampanjan aikana perheestä puhuttaessa tuotiin esiin Haaviston äiti. Venäläisten näkökulmasta tällainen suppea perhekäsitys näyttää oudolta tai jopa itsekkäältä. Venäläisten maahanmuuttajanaisten haastattelujen kautta olen oppinut huomaamaan, että perhe tarkoittaa venäläisille maahanmuuttajanaisille paljon muutakin kuin parisuhdetta ja siinä syntyneitä lapsia.
Pohjois-Karjalaan muuttaneiden venäläistaustaisten vajaan kahdenkymmenen naisen haastatteluaineistosta nousee selvästi esiin, että venäläiset naiset näkevät suomalaisen ydinperheajattelun suppeana ja rajallisena tapana hahmottaa perhettä. Naisten haastattelut ovat myös osoittaneet minulle, että perhe ja perheen määrittely on aika- ja paikkasidonnaista. Kun olen kysynyt haastateltaviltani, kuinka he määrittelevät perheensä ja sen ketä perheeseen kuuluu, tuovat naiset esiin, että eri tilanteissa perhe on tarkoittanut heille eri asioita. Suomeen muutto on monelle haastateltavalle tarkoittanut perheen kutistumista ”isosta” perheestä ”pieneksi” perheeksi, eli laajennetusta perheestä ydinperheeksi.
Miksi tämä perheen määrittely sitten on tärkeää? Ainakin siitä syystä, että suuri osa ihmisten välisestä hoivasta ja huolenpidosta on aina tapahtunut ja tulee tapahtumaan perheen sisäisenä hoivana. Vaikka Suomessa eletäänkin Pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa ja vaikka Neuvostoliitossa ja sitä myötä myös Venäjällä on ollut ja on edelleen tarjolla monenlaisia hyvinvointi- ja hoivapalveluita, yksilön kannalta keskeinen hoivan lähde ja turvaverkosto on perhe. Tämä seikka unohtuu liian usein keskusteltaessa maahanmuuttajien perheen yhdistämiskäytännöistä, joita määrittelee perheenyhdistämislaki. Laki ei ota huomioon maahanmuuttajan vanhempia, ja sitä kautta maahanmuuttajataustaisten perhekäytännöt ovat usein ristiriidassa suomalaisen lainsäädännön kanssa erityisesti puhuttaessa isovanhempien merkityksestä maahanmuuttajille (esimerkiksi venäläisille maahanmuuttajanaisille).
Mikä, sitten on perheen merkitys ja miksi perhe on meille tärkeä? Perheen sisäisessä hoivassa on aina kyse vastavuoroisuudesta ja vastuista ja velvollisuuksista sekä ihmisten välisestä välittämisestä ja kiintymyksestä. Venäjältä Suomeen muuttaneen maahanmuuttajan on hankala käsittää, miksei hänen äitinsä, joka on aina ollut kiinteä osa perhettä, voi muuttaa hänen mukanaan Suomeen. Kenelle siitä on haittaa, jos äiti muuttaa hänen kanssaan asumaan ja jos hän huolehtii ikääntyvän äitinsä hoivasta, tai jos hänen iäkäs mutta toimintakykyinen äitinsä on auttamassa häntä lasten hoidossa ja arjen askareissa uudessa kotimaassa?
Kuten alussa esittämistäni presidenttiehdokkaiden julkisuuteen tuomista perhekuvista ja venäläisten maahanmuuttajanaisten haastatteluista nousee esiin, niin on perhe meille jokaiselle henkilökohtainen ja omanlaisensa asia. Me jokainen tarvitsemme perhettämme eri tavalla ja vieläpä niin, että eri elämäntilanteissa perheeseen liittyvät vastuut ja velvollisuudet vaihtelevat. Mietittäessä perheenyhdistämislainsäädäntöä olisi hyvä puntaroida asiaa useasta näkökulmasta ja erityisesti huomioida eri kulttuurien toisistaan poikkeavat perhesuhteet ja perhekäytännöt.
