Nuorilla on tasa-arvoistavia strategioita suojautua ulkopuolisuuden kokemuksilta

402

Kirjoittaja: Lotta Haikkola

Ulkopuolisuuden, syrjinnän ja rasismin kokemukset ovat arkea Suomessa asuvilla maahanmuuttajataustaisille ihmisille. Ne ovat leimaavia: ihmisen identiteetti ja käsitys omasta arvosta kyseenalaistuu.  Tällaiset kokemukset ovat aina haavoittavia, ja vaikuttavat myös kotoutumiseen.

Ulkopuolisuuden kokemusten kanssa on tultava toimeen arjessa. Erilaisten selviytymisstrategioiden tutkiminen on ollut pitkään mm. psykologian ja sosiaalipsykologian tutkimusalaa, mutta myös sosiologinen tutkimus on viime aikoina kasvanut. Tutkimus täydentää rasismintutkimusta, joka on keskittynyt rasismikokemusten esille tuomiseen ja rakenteellisen rasismin ja syrjinnän analyysiin. Tavallisten ihmisten tasa-arvoistavien vastastrategioiden tutkimus tutkii tapoja, joilla ihmiset reagoivat kokemaansa leimaamiseen. Tällöin tutkitaan myös ryhmärajojen muodostumista: Miten ihmiset luokittelevat itseään, mihin ryhmään he pyrkivät kuulumaan ja miten he pyrkivät nostamaan oman ryhmänsä arvoa. Syrjinnän arkinen vastustaminen on kamppailua yhteiskunnallisesta arvostuksesta ja asemasta.

Hyvinkin erilaisia maahanmuuttajataustaisia ryhmiä koskeva tutkimus on Suomessa kerta toisensa jälkeen osoittanut miten hankalaa on ”alkaa suomalaiseksi”. Suomalaisuuden rajoja vartioidaan, jolloin ”maahanmuuttajan” negatiivisesti latautunut identiteetti uhkaa jäädä ainoaksi mahdolliseksi identiteetiksi. Tällöin on löydettävä jokin muu keino lunastaa paikkansa yhteiskunnassa. Omassa toisen sukupolven nuoria koskevassa tutkimuksessa käsittelin nuorten strategioita käsitellä tätä ulkopuolisuuden uhkaa tilannetta ja keinoja luoda itselleen positiivinen identiteetti.

Tutkimuksessa kuvaan eräänlaista verbaalista erottautumisen peliä suomalaisuuden rajoilla. Koska suomalaiseksi on niin vaikea päästä, pelin ydin näyttää olevan erottautuminen ja oman identiteetin positiivinen määrittely. Nuoret eivät välttämättä edes yritä tulla nähdyksi suomalaisina. He määrittelevät itsensä esimerkiksi venäläisiksi tai intialaisiksi ja korostavat näihin liittyviä positiivisia ominaisuuksia erotuksena suomalaisuuteen liitettyihin negatiivisiin ominaisuuksiin. Usein määritelmillä on moraalinen ulottuvuus. Nuoret korostavat kiinteitä perhesuhteitaan ja vähäistä alkoholinkäyttöään ja vertaavat näitä suomalaisten perheisiin, jotka he määrittelevät välipitämättömiksi. Suomalaisten alkoholinkäyttöä he pitävä holtittomana.  Samanlaisia kulttuurisia stereotypiota ja  niitä hyödyntäviä strategioista löytyy monista muista maista.

Toisaalta Suomen monietnisissä ympyröissä, joissa eritaustaiset nuoret kohtaavat, luodaan kaikkia maahanmuuttajataustaisia nuoria etnisestä taustasta riippumatta yhdistävää ulkomaalaisen identiteettiä. Ulkomaalaisuuden avulla negatiivinen maahanmuuttajuus käännetään positiiviseksi: Ulkomaaliset ovat kosmopoliitteja, kulttuureja ja maita tuntevia, avoimia ja iloisia nuoria.

Minulta on monesti kysytty, kertooko ulkomaalaisen identiteetti syrjäytymisestä. Tällainenkin ulottuvuus ulkomaalaisuudella on. Se kertoo kuulumattomuuden ja vierauden kokemuksista. Enimmäkseen ulkomaalaisuus on kuitenkin positiivisesti määritelty vastaus suomalaisen yhteiskunnan eriarvoistaviin etnisiin rakenteisiin ja tapoihin, joilla Suomessa luokitellaan ihmisiä.  Sellaisena se on uusi suomalaisen yhteiskunnan monimuotoistumiseen liittyvä identiteetti.

Identiteetin ja kuulumisen kyseenalaistaminen on haavoittavaa, mutta nuorilla näyttää olevan tapoja käsitellä näitä kokemuksia ja ottaa paikkansa suomalaisessa yhteiskunnassa.  Miten nämä strategiat toimivat yhteiskunnan eri osa-alueilla ja ja niden yhteys nuorten hyvinvointiin vaatii kuitenkin lisäselvittelyä.