Kirjoittaja: Minna Viuhko
Ihmisten mielikuvissa ihmiskauppaan liittyy pinttyneitä käsityksiä. Sen ajatellaan usein olevan totaalista pakkoa ja äärimmäistä hyväksikäyttöä, jonka uhreina ovat kohdemaahan pakotetut ja salakuljetetut ulkomaalaiset. Kuva pohjautuu usein mediassa, julkisessa keskustelussa ja elokuvissa tai tv-sarjoissa esitettyihin käsityksiin ilmiöstä. Näissä ihmiskauppa kuvataan useimmiten prostituutioon liittyvänä ilmiönä, jonka uhrit ovat naisia tai lapsia. Lisäksi ihmiskauppakeskustelussa puhutaan monesti ”modernista orjakaupasta” ja ”nykyajan orjuudesta”. Esimerkiksi Helsingin Sanomat uutisoi äskettäin, että asiantuntijat haluavat puhua ihmiskaupan sijaan orjuudesta.
Vaikka ihmiskaupassa on kyse erittäin vakavasta hyväksikäytöstä ja ihmisoikeusloukkauksista, viittaukset orjakauppaan ja orjuuteen särähtävät korvaan. Modernista orjakaupasta puhuminen saattaa olla mediaseksikästä ja tuoda ilmiölle myös poliittista painoarvoa, mutta antaa kapean kuvan siitä, mitä kaikkea ihmiskauppa ja siihen liittyvä hyväksikäyttö on. Orjakaupasta puhuminen luo helposti mielikuvan totaalisesta, fyysistä väkivaltaa sisältävästä hyväksikäytöstä, jossa uhrilla ei ole minkäänlaista (päätös)valtaa suhteessa itseensä ja omaan elämäänsä.
Todellisuudessa ihmiskauppa on huomattavasti monimuotoisempi ilmiö. Ihmiskaupan uhri voi olla kiinalainen siivooja, vietnamilainen ravintolatyöntekijä, EU-maasta kotoisin oleva rakennustyöntekijä tai suomalainen nuori, jota käytetään hyväksi prostituutiossa. Uhrille on esimerkiksi annettu väärää tietoa työskentelyolosuhteista ja ansaitsemismahdollisuuksista. Hänelle ei makseta kohtuullista palkkaa tehdystä työstä tai palkkaa ei makseta ollenkaan. Hän ei saa lopettaa työskentelyä, vaikka haluaisi, tai hänellä on velkoja, jotka sitovat hänet työnantajaan. Prostituutioon liittyvässä hyväksikäytössä uhri joutuu ottamaan vastaan suuren määrän seksin ostajia, eikä hän saa valita asiakkaitaan. Kolmas osapuoli ottaa osan tai kaiken hänen ansaitsemistaan rahoista.
Tilanteelle on tyypillistä, että rikoksentekijät käyttävät hyväksi toisen henkilön riippuvaista asemaa tai turvatonta tilaa tai hyödyntävät muita keinoja, kuten erehdyttämistä tai uhkausta, saadakseen värvättyä henkilön hyväksikäytön kohteeksi. Hyväksikäyttö on usein hienovaraista ja vaikeasti havaittavaa. Fyysisen väkivallan sijaan kyse voi olla uhkailusta, taloudellisesta kontrollista tai psykologisesta hyväksikäytöstä ja henkisestä alistamisesta.
Ihmiskauppakeskustelussa esiintyy valitettavan usein myös virheellistä ja harhaanjohtavaa informaatiota. Esimerkiksi ihmissalakuljetus mainitaan usein ihmiskaupan piirteenä. Ihmiskaupan uhrit eivät kuitenkaan läheskään aina ole salakuljetettu maahan, jossa he joutuvat uhriksi. Suomessa hyväksikäytön uhrit ovat usein saapuneet maahan laillisesti. Heillä on esimerkiksi turistiviisumi tai työntekijän oleskelulupa tai he ovat EU-kansalaisia. Ihmiskaupassa ei läheskään aina ole kyse järjestäytyneiden rikollisryhmien organisoimasta toiminnasta, vaan hyväksikäyttäjät voivat olla esimerkiksi uhrin sukulaisia tai tuttavia.
Orjakauppaan viittaavien termien käyttö ihmiskaupan yhteydessä pahimmillaan vain vahvistaa ihmiskauppaan liittyviä stereotypioita. Riittää kun miettii, mitä tulee mieleen termistä ”orjakauppa”. Termi ”ihmiskauppa” jo itsessään hämärtää herkästi sen tosiasian, että rikoksen uhri voi olla vapaaehtoisesti – esimerkiksi työn perässä – kohdemaahan saapunut ihminen, joka sittemmin tulee erehdytetyksi ja värvätyksi työhön ala-arvoisiin olosuhteisiin.
Jos ihmiskaupasta ja sen kaltaisesta rikollisuudesta esitetään hyvin yksipuolinen ja kapea kuva, jäävät ihmiskaupan moninaiset (ja vähemmän ilmeiset) muodot helposti piiloon. Stereotyyppisistä uhrikuvista poikkeavia henkilöitä ei tunnisteta, vaikka hyväksikäytössä olisikin kyse ihmiskaupasta.
Vähättelemättä ihmiskaupparikollisuuden vakavuutta haluan peräänkuuluttaa sitä, että erilaisten käsitteiden ja termien käyttämisellä on käytännön merkitystä. Harhaanjohtavat mielikuvat vaikeuttavat sekä kokonaiskuvan luomista ihmiskauppailmiöstä että hyväksikäytetyiksi tulleiden ihmisten tunnistamista ja auttamista. Vaikka on sinänsä myönteistä, että ihmiskauppakeskustelu on vihdoin Suomessakin vilkastunut ja tietoisuus ilmiöstä lisääntynyt, julkisessa keskustelussa pitäisi tuoda paremmin esiin ilmiön monimuotoisuus.
Suomessa on tullut ilmi hyvin törkeitä ihmiskaupparikoksia, mutta paljon myös niitä vähemmän ilmeisiä tapauksia, jotka yhtä lailla ansaitsevat tulla otetuksi vakavasti ja joiden uhrien tulee olla oikeutettuja tarvitsemaansa apuun.
