Kirjoittaja: Jaana Palander
Korona-ajan liikkumisrajoitukset ovat erottaneet perheenjäseniä pitkiksi ajoiksi. Terveysturvallisuus koetaan tärkeäksi, mutta viranomaisilta odotetaan toimia tilanteen helpottamiseksi. Maahantulohelpotuksista ei ole ollut käytännössä apua kaikille.
Rajoitusten vaikutuksia ihmisten arjessa
Keväällä 2020 asetettiin maahantulo- ja liikkumisrajoituksia COVID-19-pandemian leviämisen estämiseksi maan sisällä, ja erityisesti maan rajoilla. Lisäksi ulkoministeriö päätti lopettaa tavanomaisen viisumi- ja oleskelulupahakemusten vastaanottamisen. Maahantulorajoitukset ovat vaikuttaneet ylirajaisten perheiden elämään ja yhdessä olemisen mahdollisuuksiin. Joillekin erossaolo on ikävän lisäksi aiheuttanut käytännön ongelmia ja psyykkistä pahoinvointia.
Vapaa liikkuvuus EU:n sisärajalla lakkautettiin tilapäisesti, mikä johti eriskummallisiin tilanteisiin esimerkiksi Tornio-Haaparanta raja-alueella. Kaksoiskaupungin torilla olevaa raja-aitaa vahdittiin tiukasti eikä sen yli voinut antaa vaatekassia erillään asuvalle alaikäiselle lapselle. Perheenjäsenet eivät voineet vierailla toisella puolella asuvien luona ja moni oli huolissaan esimerkiksi ikääntyneistä vanhemmistaan. Myöhemmin rajayhteisön erityispiirteitä alettiin huomioimaan paremmin.
Rajaliikenne EU:n ulkopuolisista maista oli sitäkin tiukempaa. Moni Venäjän kansalainen oli esimerkiksi estynyt hoitamasta paperiasioita tai apua tarvitsevia sukulaisia rajan toisella puolella. Ulkomaalaisten puolisoiden, lasten ja seurustelukumppaneiden oleskelulupahakemusten ja viisumien hakemisessa on ollut suuria ongelmia. Moni suomalainen halusi myös paluumuuttaa Suomeen, kun pandemiatilanteen takia oli esimerkiksi menettänyt työpaikan ulkomailla. Ulkomaalaisten perheenjäsenten mukaantulo on kuitenkin ollut haasteellista tai mahdotonta, mikä on johtanut pitkittyneeseen erossaoloon, avioeroihin ja hankaluuksiin lasten tapaamisoikeuksien toteuttamisessa.
Kesällä 2020 maahantulon rajoituksiin tehtiin lievennyksiä ja sallittiin perheenjäsenten maahantulo tietyissä tilanteissa. Rajoitukset ovat olleet hieman tiukemmat EU:n ulkopuolisten maiden kansalaisille, mutta periaatteessa perheenjäsenten maahantulo on sallittua. Lievennykset eivät ole kuitenkaan käytännössä helpottaneet maahanpääsyä kaikkien kohdalla, koska viisumi- ja oleskelulupahakemuksia ei edelleenkään vastaanoteta normaalisti. Viisumivelvollisten maiden kansalaiset ovat siis eriarvoisessa asemassa muihin nähden.
Vaikutuksia viranomaispalveluihin ja -asiointiin ulkomailla
Ulkoministeriön ja ulkomailla olevien Suomen edustustojen toiminta viisumien ja oleskelulupien osalta on siis edelleen rajoitettua. Edustustot ja ulkopuoliset palveluntarjoajat ovat joko suljettuna tai palvelevat rajoitetusti. Joissain maissa Suomen puolesta viisumihakemuksia ottaa normaalisti vastaan muun EU-maan edustusto, mutta tällaiset edustamissopimukset on nyt lakkautettu ja hakemusten vastaanottaminen on kyseisen edustuston harkinnan varassa. Suomi onkin joissain tapauksissa erikseen pyytänyt hakemuksen vastaanottamista nootilla. Jos viisumihakemuksen jättäminen on onnistunut, on asiakkaan kuuleminen voitu usein tehdä etäyhteyksien avulla.
Perheenyhdistämishakemusten vastaanottaminen on hidastunut tai pysähtynyt täysin. Pakolaisten perheenyhdistämisen kolmen kuukauden aikaraja on ollut haasteellinen pandemia-aikana. Matkustaminen edustustoon joko kuultavaksi tai jättämään hakemusta, usein toiseen maahan, on hankaloitunut ja kallistunut esimerkiksi koronatestauksen ja karanteenin vuoksi. Kuulemista ei ole usein voitu järjestää pandemiatilanteen takia ollenkaan. Ulkoministeriön mukaan oleskelulupa-asioissa ei voi järjestää kuulemista etäyhteyksin, koska se edellyttäisi ulkomaalaislain muutosta. Oleskelulupaprosessiin voi kuulua myös asiakirjojen kuten vihkitodistusten laillistaminen ulkoisen palveluntarjoajan toimesta, mutta toimipiste onkin ollut suljettuna.
Viestintä perheenjäsenten maahantulon mahdollisuuksista pandemian aikana on ollut puutteellista ja harhaanjohtavaa. Kaikkia edellä kuvailtuja tilanteita eri rajoilla ja eri viranomaisten kanssa yhdistää se, etteivät ihmiset ole kokeneet saaneensa asiantuntevaa ja ymmärtävää neuvontaa viranomaisilta. Sosiaalisessa median keskusteluryhmät ja useat kansalaisjärjestöt ovat auttaneet ja neuvoneet perheitä. Viranomaisten tulisikin kriisitilanteissa panostaa enemmän neuvontaan, sillä sitä voi tehdä etäyhteyksienkin avulla.
Tarvitaan toimia palvelujen palauttamiseksi
Päättäjät ovat joutuneet tasapainottelemaan terveysturvallisuuden ja liikkumisvapauden välillä. Myös perhe-elämän suoja on myöhemmässä vaiheessa otettu huomioon maahantulorajoituksia laadittaessa. Näiden kolmen ei tarvitsekaan poissulkea toisiaan, vaan niitä voidaan sovittaa yhteen. Kaikkia perheitä erottavia rajoituksia ja niiden kokonaisvaikutuksia ei ole kuitenkaan huomioitu tarpeeksi. Joillekin laissa ja ohjeissa suodut oikeudet eivät toteudu käytännössä. Heidän matkustamistaan Suomeen ei ole estetty rajasäännöillä tai -ohjeilla vaan päätöksellä olla tarjoamatta normaaleja viisumi- ja oleskelulupapalveluita.
Perusoikeuksien rajoitusten tulee olla kriisitilanteessakin välttämättömiä, suhteellisia ja väliaikaisia. Myös yhdenvertaisuudesta tulee huolehtia. Esimerkiksi poikkeusoloissa tulee valmiuslain käyttämistarvetta tarkastella kuuden kuukauden välein. Vaikka maahantulo-, viisumi- ja oleskeluluparajoituksista ei ole päätetty valmiuslain nojalla, olisi luontevaa lieventää näitäkin rajoituksia poikkeusolojen päättyessä. Ulkomailla palveluja tarjottaessa toki oleellista on myös paikallinen tilanne. Terveysturvallisuus on tärkeää kaikille, mutta myös yksityis- ja perhe-elämälle täytyy antaa painoarvoa. Sen tulisi näkyä niin, että kriisin aiheuttaman alkushokin jälkeen pyrittäisiin palauttamaan mahdollisuus liikkua terveysturvallisesti. Esimerkiksi Norjan käyttämät karanteenihotellit tai negatiivisten testitulosten vaatiminen ovat esimerkkejä tällaisista toimista.
Viranomaisten tulisi siis epidemiatilanteen pitkittyessä löytää terveysturvallisia keinoja myös hakemusasioiden hoitamiseen. Jos esimerkiksi viisumihakemusten vastaanottoa ei voi turvata edustamissopimusten avulla, tulisi kyseisessä maassa oleskeleville osoittaa joku muu keino saada hakemus vireille. Asiakkaalle voisi esimerkiksi antaa mahdollisuuden asioida missä tahansa Suomen edustustossa myös perheenyhdistämisasioissa. Etäkuulemisen mahdollisuus tulisi ulottaa myös oleskelulupa-asioihin. Tarvittavia lainsäädäntömuutoksia tulisi valmistella jo ennen seuraavaa mahdollista kriisiä tulevaisuudessa. Viranomaisten tulisi myös olla ajan tasalla ulkoisen palveluntarjoajan tilanteesta ja ottaa mahdolliset asiointiongelmat paremmin huomioon. Jos haasteita ei voi poistaa, tulisi niistä ainakin antaa tietoa avoimesti ja asiantuntevasti.
Jaana Palander (HTM) on julkisoikeuden tohtoriopiskelija Tampereen yliopistossa ja työskentelee tällä hetkellä tutkijana Siirtolaisuusinstituutissa.
Teksti perustuu Siirtolaisuusinstituutin 12.2.2021 järjestämään webinaariin ”Perheet poikkeustilassa” liittyen COVID-19-pandemian aikaisten rajoitusten vaikutuksesta ylirajaisiin perhesuhteisiin. Webinaari on osa tutkimushanketta ”Perheen erossaolo, maahanmuuttostatus ja arjen turvallisuus: haavoittuvien maahanmuuttajien kokemuksia ja strategioita” (Suomen Akatemia). Puhujina webinaarissa olivat Saila Heinikoski, Fredriika Jakola, Oona Varinowski, Pasi Tuominen, Tiina Salmio, Hanna Boateng ja Janne Salminen. Tallenne on katsottavissa Siirtolaisuusinstituutin YouTube-kanavalla.
