Kirjoittajat: Johanna Hiitola, Elina Jokinen, Edris Bayan Shenwarai, Ahmed Zaidan, Ellen Nieminen
Kotimaasta pakeneminen, pitkät pakomatkat ja mahdolliset paluumuutot vaativat pakolaisilta jatkuvaa sopeutumista uusiin ympäristöihin. Vaikka muutos on osa kaikkien ihmisten elämää, pakolaisten elämässä muutos on erityisen intensiivistä ja usein muuttuviin olosuhteisiin liittyy myös traumaattisia kokemuksia. Keskitymme tässä kirjoituksessa tilanteisiin, joissa muutokset tapahtuvat perheestä erossa, jolloin eri perheenjäsenet voivat muuttua hyvinkin eri suuntiin.
Kirjoituksemme perustuu 40 haastatteluun, joissa kuultiin Suomesta oleskeluluvan saaneiden pakolaisten kokemuksia perheestä erossaolosta. Pakolaisten erossaoloa perheestä on tutkittu erityisesti psyykkisten seurausten näkökulmasta. On saatu selville, että erossaolo aiheuttaa monenlaisia oireita, kuten ahdistusta, unettomuutta ja keskittymisen ongelmia sekä vaikeuttaa pakolaisten kotoutumista. Erossaolo saattaa myös traumatisoida pakolaisia uudelleen. Rousseaun ja kollegoiden (2004) tutkimus toteaa, että pakolaisperheet, joiden jäsenillä on hyvin erilaisia kokemuksia erossaoloajalta, hyötyvät siitä, että perhe löytää yhdessä yhteisen kertomuksen erossaolosta.
Suuri osa haastattelemistamme pakolaisista ei kuitenkaan joko halunnut jakaa kokemuksiaan perheestä erossaolosta tai heillä ei ollut siihen tilaa tai mahdollisuutta. Erityisesti yksintulleet nuoret kertoivat, etteivät ohjaajat tai muut heitä kohtaavat työntekijät kyselleet heidän perhesuhteistaan. Keskusteluissa ryhmäkotien ohjaajien kanssa kävi ilmi, että syynä aiheen välttelyyn voi olla se, että nuoren pelätään traumatisoituvan perheestään puhuessaan, vaikka tutkimustiedon mukaan muistelusta olisi hyötyä.
Vuosia erossa
Vaikka perheestä ei juuri Suomessa puhuttu, moni haastatelluista kertoi soittavansa perheelleen päivittäin. Yhteydenpidossa oli kuitenkin eroja ja osa haastateltavista piti perheeseensä yhteyttä vain kerran pari kuukaudessa. Osalle yhteydenpito oli myös mahdotonta perheen asuessa pakolaisleirillä tai muutoin yhteyksien ulkopuolella. Erityisesti ne haastateltavat, joiden yhteydenpito perheensä kanssa oli väljempää, kertoivat perheenjäsentensä järkyttyneen, kun he kertoivat heille elämästään. Eräs nuori mies oli kertonut äidilleen käyttävänsä joskus alkoholia, jolloin uskonnollinen äiti oli suuttunut hänelle ja syyttänyt häntä valehtelusta. Eri suuntiin kasvaminen saattoi siis vaikeuttaa yhteydenpitoa entisestään.
Kauan kadoksissa olleet perheenjäsenet saattoivat myös tuntua hyvin vierailta. Erään haastateltavan äiti löytyi oltuaan vuosia kadoksissa eikä hän enää muistanut lapsiaan vakavan traumatisoitumisen seurauksena. Suomeen turvaan päässeen perheen oli lähes mahdotonta ymmärtää äidin muuttunutta persoonallisuutta ja puuttuvia muistoja. Myös perheenyhdistäminen oli mahdotonta, sillä lapset olivat ehtineet kasvaa aikuisiksi.
Perhe yhdistyy
Vaikka haastateltujen joukossa oli vähemmän heitä, jotka olivat saaneet perheensä Suomeen, muutamien perheenyhdistäminen oli kuitenkin onnistunut. Jälleennäkeminen perheen kanssa oli haastateltaville valtava helpotus, kun huoli perheen turvallisuudesta väistyi. Samalla kuitenkin alkoi perhesuhteiden uudelleen rakentaminen. Suomeen muuttanut puoliso oli saattanut muuttaa käsityksiään entistä uskonnollisempaan suuntaan, kun taas Suomessa elänyt pakolainen olikin muuttanut käsityksiään uskonnosta. Muutama haastateltava oli myös vaihtanut uskontoaan muslimista kristityksi, eikä Suomeen muuttavan perheen ollut helppoa ymmärtää ja hyväksyä muutosta. Vuosien jälkeen Suomeen saapuneet perheenjäsenet saattoivat myös olla hyvin riippuvaisia Suomessa pidempään asuneesta kielitaitoisesta puolisostaan tai lapsestaan.
Kaikkien perheiden tilanne oli kuitenkin yksilöllinen. Eräs isä kertoi, kuinka hänen Suomeen muuttanut vaimonsa oli ohittanut hänet hetkessä kielitaidossa ja ystävystynyt nopeasti suomalaisten naapureiden kanssa. Tämän isän mielestä hänen kotoutumistaan hidasti traumatisoiva pakomatka merellä sekä sitä seurannut jatkuva huoli perheestä, kun taas hänen vaimonsa saattoi aloittaa kotoutumisensa heti Suomeen saavuttuaan.
Yksi haastattelemamme nuori oli onnistunut perheenyhdistämisessä. Hän oli jo useita vuosia aiemmin tullut Suomeen yhdessä pikkusiskonsa kanssa. Poika kertoi, että hänen vanhempansa ja sisarensa eivät enää kyenneet ymmärtämään toisiaan. Sisar oli kasvanut teiniksi Suomessa ja joutunut pitämään huolen itsestään ja omista asioistaan aivan liian nuorena. Näin ollen sisaren oli mahdotonta ymmärtää uutta tilannetta, jossa vanhemmat pyrkivät rajoittamaan hänen käyttäytymistään ja sosiaalista elämäänsä. Jo kotoa opiskelemaan muuttanut isoveli koki myös raskaana jatkuvan rauhanneuvottelun sisaren ja vanhempien välillä. Hän kertoi haastattelussa, että aiempi huoli perheen turvallisuudesta oli uuden tilanteen myötä muuttunut jatkuvaksi konfliktiksi.
Vaikka Suomeen tulleen pakolaisen arjen olosuhteet voivat muuttua paremmiksi, heikentävät pitkittyneet perheenyhdistämisprosessit sekä mahdollisuutta kotoutua että perheenjäsenten edellytyksiä ymmärtää toisiaan ja sopeutua elämään jälleen yhdessä.
Lähteet
Rousseau, C., Rufagari, M. C., Bagilishya, D., & Measham, T. (2004) Remaking family life: Strategies for re-establishing continuity among Congolese refugees during the family reunification process. Social Science & Medicine 59(5), 1095-1108.
Tämä artikkeli on käännetty arabiaksi, dariksi ja englanniksi.
Kirjoitus on kolmas osa kolmeosaista monikielistä sarjaa, jossa esitellään Perheen erossaolo, maahanmuuttostatus ja arjen turvallisuus –tutkimushankkeen tuloksia. Hanke tutkii tiukentuneen maahanmuuttopolitiikan vaikutuksia arjen turvallisuuden kokemuksiin ja organisoimiseen haavoittuvien maahanmuuttajien ja heidän transnationaalisten perheidensä keskuudessa. Sarjan ensimmäisen osa löytyy täältä ja toinen osa täältä.
