Kirjoittaja: Marja Peltola
ETMU-blogissa on aiemminkin todettu, että median ja julkisen keskustelun luoma kuva maahanmuuttotaustaisista perheistä on kapea (katso tästä ja tästä). Tilaa saavat erilaiset ongelmat ja uhkakuvat ja usein oletetaan, että maahanmuuttajataustaiset perheet ovat erilaisia kuin kuvitellut ”suomalaiset perheet”. Väitöstutkimuksessani (Peltola 2014) tutkin länsimaiden ulkopuolelta Suomeen muuttaneiden vanhempien ja heidän lastensa perhettä koskevia puhetapoja ja niiden yhteyksiä yhteiskunnalliseen asemaan, jolloin esiin nousivat tavat vastata näihin ongelmakeskeisiin stereotypioihin. Totesin, että ”suomalainen perhe” oli yksi tärkeimmistä viittauspisteistä, jota vasten haastattelemani perheiden jäsenet rakensivat kuvaa itsestään, perheestään ja yhteiskunnallisesta asemastaan.
Haastatteluissa rakentunut kuva suomalaisesta perheestä on ristiriitainen, sillä oman perheen ja suomalaisen perheen välille yhtäältä kuvattiin samankaltaisuuksia, ja toisaalta suomalaisesta perheestä erottauduttiin vahvasti. Nämä toisilleen vastakkaiset puhetavat palvelivat kuitenkin ainakin osin samaa päämäärää, sillä niiden kautta haastateltavat erottautuivat julkista keskustelua hallitsevasta ongelmapuheesta ja samalla hakivat perheelleen arvostetumpaa yhteiskunnallista asemaa.
Yhteisyyden tai samanlaisuuden rakentaminen tapahtui pitkälti tavallisuuden retoriikan kautta, siis kuvaamalla oma perhe ”tavalliseksi”, ei-poikkeavaksi ja samankaltaiseksi suomalaiseen perheeseen verrattuna. Tavallisuuden kautta pyrittiin purkamaan vastakkainasettelua suomalaisen ja ei-suomalaisen perheen välillä. Tavallisuus liittyi taloudellisten ja sosiaalisten ongelmien poissaoloon. Kerrottiin esimerkiksi, että perheenjäsenten keskinäiset välit olivat hyvät ja perustuivat neuvotteluun ja vastavuoroisuuteen, lapset elivät ”tavallisen nuoren” elämää harrastuksineen ja kavereineen, ja mahdollisista taloudellisista haasteista selvittiin suunnitellen ja kovalla työllä.
Kun maahanmuuttajaperheitä koskevassa julkisessa keskustelussa toistuvat oletukset konflikteista, liiallisesta kontrollista, sukupolvien ja sukupuolten välisten hierarkioiden jyrkkyydestä sekä taloudellisista ongelmista, voi tällaisia oman ”tavallisuuden” kuvaamisia tulkita myös etäisyyden ottamiseksi ongelmakeskeisestä maahanmuuttajaperheen stereotypiasta.
Tavallisuuden korostaminen onkin – kuten tavallisuudesta toisenlaisissa konteksteissa kirjoittaneet tutkijat ovat todenneet (Savage ym. 2001; Tolonen 2002; Kahma 2010) – tapa kuvata omaa yhteiskunnallista (luokka-)asemaa. Tavallisuuteen vetoaminen on arvottavaa, sillä sen normeja ovat valkoihoisuus, suomalaisuus ja keskiluokkaisuus (mt.). Haastateltavilla oli lähes poikkeuksetta kokemuksia suomalaisuuden ulkopuolelle sulkemisesta, eikä heidän tavallisuuspuheensa useinkaan tavoitellut tähän kategoriaan kuulumista. Sen sijaan tavallisuuden luokkaulottuvuus oli keskeinen. Itsensä tavalliseksi nimeämisen tarkoituksena oli luoda kuva toimivasta ja toimeentulevasta perheestä sekä asemoida perhe ongelmakategorian yläpuolelle, niiden perheiden joukkoon, jonka kunnollisuutta ei jatkuvasti julkisessa keskustelussa kyseenalaistettu.
Toisaalta suomalaiset perheet näyttäytyivät haastatteluissa myös ryhmänä, josta erottauduttiin ja tätä kautta määriteltiin oman perheen positiivisia piirteitä. Näissä keskusteluissa nojattiin suomalaisuutta koskevien stereotypioiden negatiiviseen päähän ja kuvattiin suomalaiset perheet pieninä ja löyhäsidoksisina yhteisöinä, joita näytti valitettavan usein vaivaavan välinpitämättömyys ja lapsille liian nuorina sallittu liian suuri vapaus. Myös joidenkin suomalaisten liiallinen päihteidenkäyttö näyttäytyi selkeästi perhe-elämän laatua heikentävänä asiana.
Tällainen kuva suomalaisesta perheestä vahvisti kuvaa haastateltavien omasta perheestä näiden stereotypioiden vastakohtana; tiiviinä, yhdessäolon ja läheisyyden värittämänä yhteisönä. Suomalaisesta perheestä erottautumiseen perustuva retoriikka siten käänsi ylösalaisin julkisessa keskustelussa vallitsevan hierarkian, jossa vähintään implisiittisesti oletetaan maahanmuuttajataustaiset perheet ongelmallisiksi ja suomalaiset perheet ongelmattomiksi.
Tutkimuksessani huomio kiinnittyy ainakin kahteen asiaan: haastateltavat olivat tietoisia heihin kohdistuvasta julkisesta ongelmapuheesta, ja tällä ongelmapuheella oli kytköksiä heille mahdollisiin yhteiskunnallisiin asemiin. Julkinen puhe perheestä ei olekaan vain ihmisten yksityisen elämänalueen kuvaamista, vaan arvottavaa ja yhteiskunnallisia hierarkioita rakentavaa toimintaa, joka kytkeytyy etnisyyden ja yhteiskuntaluokan mukaisiin eroihin.
Siten se on yksi välineistä, jonka kautta maahanmuuttajataustaisten ryhmien marginaalista yhteiskunnallista asemaa tuotetaan ja vahvistetaan, ja heidän asemansa yhteiskunnan ”kunnollisina” jäseninä kyseenalaistuu. Toisaalta käy ilmi, että ihmiset perheineen kyseenalaistavat aktiivisesti heihin liitettyjä mielikuvia ja rakentavat omaa kunnollista ja kunniallista yhteiskunnallista asemaansa – muun muassa perhepuheen keinoin.
Lähteet:
Kahma, Nina (2010) Keskiluokan valossa. Suomalaisten luokkasamastuminen empiirisessä tarkastelussa. Sosiologia 47(2), 81–96.
Peltola, Marja (2014) Kunnollisia perheitä. Maahanmuutto, sukupolvet ja yhteiskunnallinen asema. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto / Nuorisotutkimusseura.
Tolonen, Tarja (2002) Suomalaisuus, tavallisuus ja sukupuoli nuorten näkymyksissä. Teoksessa Tuula Gordon & Katri Komulainen & Kirsti Lempiäinen (toim.) Suomineitonen hei! Kansalaisuuden sukupuoli. Tampere: Vastapaino, 246–266.
Savage, Mike & Bagnall, Gaynor & Longhurst, Brian (2001) Ordinary, Ambivalent and Defensive: Class Identities in the Northwest of England. Sociology 35 (4), 875–892.
