Siirtolaistaustaiset hoitotyöntekijät ja julkisten puhetapojen valta

779

Kirjoittaja: Antero Olakivi

Julkisuudessa esiintyvät kertomukset siirtolaistaustaisten hoiva- ja hoitotyöntekijöiden roolista suomalaisessa työelämässä muokkaavat työntekijöihin kohdistuvia odotuksia ja ihanteita myös työn arjessa. Viime kädessä kertomukset muokkaavat sitä, millaista on olla siirtolaistaustainen ihminen suomalaisessa työelämässä.

Siirtolaistaustaisten työntekijöiden määrä kasvaa jatkuvasti hoiva- ja hoitotyössä, erityisesti pääkaupunkiseudulla ja ammatillisten hierarkioiden alimmilla askelmilla. Eniten siirtolaistyöntekijöiden määrä kasvaa henkilöstömäärältään alimitoitetussa ja raskaaksi todetussa vanhushoivatyössä. Samassa työssä yhä useampi suomalaissyntyinen lähihoitaja harkitsee parhaillaan alan vaihtoa (Erkkilä 2018: 22; Kröger, Van Aerschot ja Puthenparambil 2018: 70–78). Vastaavaa eriytymistä siirtolaisten ja muun väestön töihin tapahtuu koko läntisessä Euroopassa. Suomen siirtolaistaustaiset hoitajat ovat tavallisimmin syntyneet Itä-Euroopassa, eteläisessä Afrikassa tai Kaakkois-Aasiassa.

Politiikassa ja mediassa yllä kuvattu kehitys esitetään usein kertomuksena, jossa on pelkästään voittajia: työntekijäpulasta kärsivä hoivasektori saa lisää työntekijöitä, siirtolaistaustaiset työntekijät saavat töitä ja tuloja. Usein toistuva kertomus kuvaa siirtolaistaustaiset hoitajat vanhushoivasta kulttuurisen taustansa vuoksi kiinnostuneina työntekijöinä, joita ohjaa yrittäjämäinen itsetoteutus, vastuunotto, aktiivisuus ja kyky ylittää eteensä tulevia esteitä (ks. Nordberg 2016; Näre ja Nordberg 2016).

Maaliskuussa hyväksytyssä väitöskirjatutkimuksessani (Olakivi 2018) tarkastelin yllä kuvattujen julkisten kertomusten vastaanottoa ja käyttöä hoivatyön ruohonjuuritasolla. Olin kiinnostunut siitä, miten Suomessa syntyneet, rekrytoinnista vastaavat vanhustyön johtajat ja hoitotyötä tekevät siirtolaistaustaiset työntekijät suhteuttavat itseään yllä kuvattuihin kertomuksiin. Tarkastelin julkisia kertomuksia kulttuurisina resursseina, joiden avulla esitämme moraalisia arvioita ja teemme elämästämme ymmärrettävää ja kunniallista itsellemme ja muille.

Tutkimukseni osoitti, kuinka rekrytoinnista vastaaville vanhustyön johtajille julkisen keskustelun ”kaikki voittavat” -tarina on käyttökelpoinen kulttuurinen resurssi. Tässä kertomuksessa siirtolaistyöntekijöiden palkkaaminen hoivatyöhön näyttäytyy johtajien keinona palvella sekä siirtolaistyöntekijöitä että hoivan tarvitsijoita – myös taloudellisesta kurjistamisesta kärsivän hoivatyön olosuhteissa. Johtajan kyky tunnistaa siirtolaishoitajien ”kulttuurinen tausta” työn voimavaraksi näyttäytyy tässä tarinassa nykyaikaisen johtajan ammattitaitona, avoimuutena ja kunnioituksena siirtolaistaustaisten hoitajien osaamista ja kiinnostusta kohtaan – ei siis stereotyyppisenä ajatteluna, jollaisena samat erottelut voisivat näyttäytyä toisenlaisessa tarinassa.

”Kaikki voittavat” -kertomusta on helppo arvostella stereotyyppiseksi. Onkin kenties yllättävää, kuinka käyttökelpoiselta kertomus näyttää myös monelle hoitajalle. Käyttökelpoisuudelle on ymmärrettävät syynsä. Tällä hetkellä vanhushoivan laatuongelmat ovat julkisen keskustelun polttopisteessä, ja keskustelun kritiikki osuu ajoittain myös hoitajiin. Kritiikin seurauksena hoitajat joutuvat jatkuvasti vakuuttelemaan eri yleisöjä – kuten hoivatyön johtajia, hoivan tarvitsijoita ja heidän omaisiaan – omasta osaamisestaan, sitoutumisestaan ja etiikastaan. Tähän vakuutteluun julkisuudessa kiertävät mielikuvat kulttuurinsa vuoksi sitoutuneista, aktiivisista ja yrittäjämäisistä siirtolaishoitajista tarjoavat yhden mahdollisen resurssin. Monella siirtolaistaustaisella hoitajalla on myös erinomaiset edellytykset esiintyä toimijana, joka on luovasti ja yrittäjämäisesti ylittänyt eteensä tulevat esteet maahanmuutosta ja kielen opettelusta työn hankkimiseen ja syrjivien käytäntöjen sietämiseen.

Nähdäkseni yksittäisiä toimijoita on turha arvostella, mikäli he käyttävät tarjolla olevia resursseja esiintyäkseen moraalisena toimijana itsensä ja muiden silmissä. Myönteistä esiintymistä voidaan pitää jopa ihmisoikeutena. Myönteiseen esiintymiseen tarjolla olevia julkisia resursseja voidaan kuitenkin tarkastella myös kriittisesti. Yhden julkisen kertomuksen korostuminen sulkee aina vaihtoehtoisia tarinoita keskustelun ulkopuolelle.

Lopulta julkisen keskustelun seuraukset näkyvät myös työn arjessa. Nyt käynnissä olevan kehityksen kuvaaminen ”kaikki voittavat” -kertomuksena jättää niukasti tilaa tarinoille siirtolaishoitajista, jotka tekevät hoiva- ja hoitotyötä johtuen muiden vaihtoehtojen puutteesta, kuten työmarkkinoilla kohtaamansa syrjinnän johdosta tai siksi, että ulkomailla hankitun ammattitaidon täydennysreitit ovat hankalia.

Tarinat, jotka korostavat siirtolaistaustaisten hoitajien sisäistä motivaatiota ja ”kulttuurista” kiinnostusta hoivaan, jättävät niukasti tilaa siirtolaistyöntekijöiden vaatimuksille paremmista työolosuhteista tai palkoista – vanhushoivasta sisäsyntyisesti kiinnostuneelle työntekijälle kun riittää palkkioksi itse työ. Hoivatyöntekijöiden yrittäjämäistä toimijuutta ja selviytymiskykyä ihannoivat kertomukset vaimentavat julkisen vallan vastuuta hoivatyön hankalista olosuhteista. Esteiden ylittäminen ja vaikeassa työssä luoviminen uhkaavat jäädä yrittäjämäisten toimijoiden henkilökohtaiselle vastuulle.

Vastuukanto, sinnikkyys ja kyky ratkaista eteen tulevia ongelmia ovat epäilemättä tärkeitä kunnian lähteitä monelle hoivatyön johtajalle ja siirtolaistaustaiselle hoitajalle. Tähän kunniaan jokaisella on täysi oikeus. Hoiva- ja hoitoyöntekijöiden henkilökohtaista vastuuta korostavien ”kaikki voittavat” -kertomusten kääntöpuolena saattaa kuitenkin olla huutava hiljaisuus siirtolaistaustaisten työntekijöiden työmarkkinoilla kohtaamista esteistä tai julkisen vallan vastuusta hoivatyön kehittämisessä. Juuri siksi on tärkeää miettiä, millaisille tarinoille siirtolaisuudesta, työmarkkinoista ja hoivatyöstä suomalaisessa yhteiskunnassa ja työelämässä on tilaa.

Lähteet

Erkkilä, S. (2018). ”Jos tää meno jatkuu, meidän sydämet särkyy.” Selvitys työstä kotihoidossa ja kotihoitotyön kehittämisestä 2018. Helsinki: SuPer ry.

Kröger, T., Van Aerschot, L. & Puthenparambil, J. M. (2018). Hoivatyö muutoksessa: suomalainen vanhustyö pohjoismaisessa vertailussa. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.

Nordberg, C. (2016). Outsourcing Equality: Migrant Care Worker Imaginary in Finnish Media. Nordic Journal of Working Life Studies, 6 (3), 101–118.

Näre, L. & Nordberg, C. (2016). Neoliberal postcolonialism in the media: Constructing Filipino nurse subjects in Finland. European Journal of Cultural Studies, 19 (1), 16–32.

Olakivi, A. (2018). The relational construction of occupational agency: Performing professional and enterprising selves in diversifying care work. Helsinki: Helsingin yliopisto.