Suklaakalenterin matka uskonnosta toiseen

394

Kirjoittaja: Teemu Pauha

Kristinusko, islam ja muut uskonnot muuttuvat koko ajan. Muutokset liittyvät usein kohtaamisiin muiden uskontojen tai laajemman yhteiskunnan kanssa: kun eri tavoilla uskovat ihmiset ovat tekemisissä keskenään, he myös omaksuvat toisiltaan ajatuksia ja käytäntöjä. Yksi esimerkki tästä on ramadan-kalenteri.

Uskontoperinteet nähdään usein selvärajaisina ja yhtenäisinä kokonaisuuksina. Ajatellaan esimerkiksi, että on olemassa jokin sellainen asia kuin kristinusko, joka voidaan helposti erottaa sellaisista asioista kuin islam, buddhalaisuus tai ateismi. Ajatus on kuitenkin uskontotieteen näkökulmasta ongelmallinen: nykypäivän Suomen kristillisyys on niin kaukana yhtäältä keskiajan Suomen kristillisyydestä ja toisaalta vaikkapa nykypäivän Etiopian kristillisyydestä, että on kyseenalaista niputtaa ne kaikki saman nimikkeen alle. Uskontotieteilijä Malory Nyen (2003, s. 11–12) mukaan olisikin syytä puhua yhden kristinuskon sijaan monista eri ”kristinuskoista”.

Uskonnot muuttavat – ja muuttuvat

Uskontojen sisäinen monimuotoisuus on ennen kaikkea seurausta leviämisestä; kun uskonnot ovat muuttaneet paikkaa, ne ovat samalla yleensä myös muuttuneet. Uskonnon kontekstualisoinnilla tarkoitetaan sen mukauttamista uuteen toimintaympäristöön sopivaksi. Usein kontekstualisointia on toteutettu omaksumalla uudesta toimintaympäristöstä tapoja, joille on sitten annettu omanlainen merkitys.

Jouluperinteet tarjoavat runsaasti esimerkkejä kristinuskon kontekstualisoinnista. Oljesta tehdyt koristeet, esimerkiksi olkipukit ja himmelit, juontavat juurensa esikristillisen ajan sadonkorjuujuhlaan kekriin, jolloin oli niin ikään tapana tuoda olkia sisään. Kristinuskon myötä sama perinne jatkui, mutta olkien ei enää katsottu edustavan sadonkorjuuta vaan Betlehemin tallia. Linnuille jätetty joululyhde taas saattoi alkujaan olla tarkoitettu kuolleille – ”sielulinnuille” eli sellaisille kuin vaikkapa laulussa Varpunen jouluaamuna. Tähän viittaisi muun muassa se, että 1700-luvun papit vastustivat tapaa sen taikauskoisuuden vuoksi.

Uskonnon kontekstualisointi ei kuitenkaan ole pelkästään historiallinen ilmiö. Matkustamisen ja tiedonkulun nopeutuminen on lisännyt kohtaamisia erilaisten ihmisten ja myös eri uskontojen välillä. Vaikka Suomi ei koskaan olekaan ollut uskonnollisesti yhtenäinen, lisääntynyt muuttoliike on selvästi lisännyt uskonnollista moninaisuutta. Minunkin kotikulmillani on vierekkäin kirkko ja moskeija.

Myös muut uskontoperinteet ovat, jos eivät nurkan takana, niin hiiren klikkauksen päässä. Päästäkseen keskustelemaan sikhin tai satanistin kanssa tarvitsee vain avata Internet-selain. Kun uskontoperinteet kohtaavat toisiaan, ne myös omaksuvat vaikutteita toisiltaan. Hyvä esimerkki nykypäivän uskonnollisesta kontekstualisoinnista on kristillisten adventtikalenterien islamilainen sovellus: ramadan-kalenteri.

Ramadan-kalenteri: kristillisen idean islamilainen toteutus

Islamilaisen vuoden yhdeksäs kuukausi on ramadan, jonka aikana moni muslimi paastoaa auringonnousun ja -laskun välisen ajan. Islamilainen vuosi perustuu kuun kiertoon ja se on aurinkovuotta lyhyempi; siksi ramadan ei ajoitu mihinkään tiettyyn vuodenaikaan. Ramadan kestää joko 29 tai 30 päivää, ja sen päätteeksi vietetään id al-fitr -juhlaa. Id al-fitr on iloinen perhejuhla, johon tyypillisesti kuuluu vierailuja tuttavien ja sukulaisten luona, lahjoja ja hyvää ruokaa – siis monia samoja asioita kuin jouluunkin. (Kiinnostavaa kyllä, adventti on perinteinen paastonaika suuressa osassa kristillistä maailmaa – ja myös Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Sen myötä esimerkiksi lipeä- ja muut joulukalat ovat tulleet suomalaiseen joulupöytään; paastona kun ei kuulu syödä lihaa. Erityisesti monissa katolisenemmistöisissä maissa lihaa ei edelleenkään ole tapana syödä jouluaaton aterialla vaan vasta joulupäivänä.)

Vähän yli kymmenen vuotta sitten eräät kauppaketjut Iso-Britanniassa alkoivat ottaa valikoimiinsa ramadan-kalentereita. Monissa kalentereissa on korostetun islamilainen ulkoasu kuunsirppeineen ja minareetteineen, mutta muuten ne mukailevat uskollisesti kristillisten adventtikalenterien perusajatusta. Jokaista ramadanin päivää kohden on luukku ja luukun alla halal-suklaa. Monet kalenterit sisältävät suklaan lisäksi myös lapsille suunnattuja uskontoaiheisia kysymyksiä tai opetuksia.

Paastoaminen ja suklaakalenteri voi äkkiseltään tuntua kummalliselta yhdistelmältä. Paastoamista ei kuitenkaan yleensä pidetä esimurrosikäisten lasten tehtävänä, joten suklaan syöminen ramadanin aikaan ei heidän tapauksessaan ole ongelma. Monet lapset toki haluavat osallistua paastoon muun perheen mukana, ja heille suklaan aika on ennen aamunkoittoa tai vielä yleisemmin auringonlaskun jälkeen.

Uudet perinteet syntyvät kulttuurien leikkauspisteessä

Eräät ensimmäisistä kaupallisista ramadan-kalentereista olivat ortodoksijuutalaisen Neville Finlayn ideoimia. Finlay myös päätti lahjoittaa osuuden kalenterien myyntituloista islamilaiselle avustusjärjestölle Islamic Reliefille. Se, että juutalainen suunnittelee kristillisen perinteen pohjalta muslimeille suunnatun tuotteen, havainnollistaa hyvin uskontoperinteiden keskinäistä vuorovaikutusta. Uskontoperinteiden väliset rajat eivät ole jykeviä muureja vaan pikemminkin kohtaamispaikkoja, joissa tapahtuu monenlaista vuorovaikutusta ja ajatusten vaihtoa.

Sittemmin ramadan-kalenterien ajatus on levinnyt ja ihmiset ovat alkaneet tehdä niitä myös itse – aivan kuten adventtikalentereitakin. Pinterest  ja blogit ovat täynnä ideoita oman ramadan-kalenterin askarteluun. Yksinkertaisimmillaan itse tehty kalenteri voi olla kangas, jossa on 30 taskua pieniä yllätyslahjoja varten, mutta loppujen lopuksi toteutuksen monimutkaisuutta ei rajoita muu kuin oma mielikuvitus.

Kaikki muslimit eivät toki ole hyväksyneet ramadan-kalentereita, vaan osa pitää niitä harhaoppisina uudistuksina (bida’). Tämä osoittaa toisen tärkeän uskontotieteellisen faktan: jyrkimmät jakolinjat eivät välttämättä kulje uskontoperinteiden välillä vaan usein niiden sisällä.

Kirjallisuus

Nye, M. (2003). Religion: The Basics. Lontoo: Routledge.