Kirjoittaja: Heidi Rautionmaa
Tänä syksynä tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun parisen sataa uskonnollista johtajaa ja rauhantoimijaa allekirjoitti Globaalin etiikan julistuksen Chicagon Maailman uskontojen parlamentin yhteydessä.
Kansainvälisellä uskontodialogilla on kuitenkin pitkät perinteet. Se sai alkunsa 120 vuotta sitten pidetystä ensimmäisestä Maailman uskontojen parlamentista. Uskontodialogiliikkeen kannalta kuitenkin vasta 1990-luvun alku merkitsi todellista liikkeelle lähtöä. Vuosi 1993 oli YK:n Uskontojen välisen ymmärryksen ja yhteistyön teemavuosi ja samana vuonna kokoontui tuo Chicagossa järjestyksessään toinen Maailman uskontojen parlamentti. Toisaalta uskontojen välisen vuoropuhelun tärkeys huomattiin laajemmin vuoden 2001 syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen. Tällöin myös Suomessa herättiin kutsumaan uskontojen johtajat koolle säännöllisin väliajoin. Presidentti Tarja Halosen toimesta kolmen eri uskonnon, juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin johtajat ovat tavanneet yhdessä kahdesti vuodessa. Globaalin etiikan julistuksen tunnettavuutta Suomessa eteenpäin vienyt yleisen teologian emeritusprofessori Reijo E. Heinonen näkee, että ymmärrys uskontodialogin tärkeydestä on nyt saavutettu. Tilanne on muuttunut huomattavasti sitten 1990-luvun, jolloin monet Suomessa pitivät julistusta haihatteluna.
Globaalin etiikan julistuksen yksi perusajatus on luoda dialogia erilaisten uskontojen välille etsimällä niistä samankaltaisuuksia. UNESCO määrittelee uskontodialogin toimintatavaksi, joka edistää ymmärrystä eri uskontojen ja perinteiden välillä ja kasvattaa ihmisten keskinäistä kunnioitusta. Maailman uskontojen parlamentin vuoden 2004 loppuraportissa osallistujien tavoitteisiin kuului esimerkiksi oman spiritualiteetin syventäminen ja henkilökohtaisen muutoksen kokemus. Osallistujat kokivat tärkeäksi huomata jokaisessa ihmisessä oleva ihmisyys ja laajentaa yhteisöllisyyden tunnetta. Moni toivoi keskinäisen ymmärryksen ja kunnioituksen lisääntyvän parlamentin kautta. Osallistujat halusivat myös edistää rauhaa, oikeudenmukaisuutta ja kestävää kehitystä. Ylipäätään dialogi nähdään muutostavoitteisena. Se on yhteydessä paremman maailman rakentamiseen.
Elokuun lopulla Suomessa vieraillut ranskalainen Coexister-nuorisojärjestön uskontodialogiryhmä näkee dialogin menetelmäksi eikä vain päämääräksi. Vierailleet nuoret tulivat Pariisin lähiöistä ja heidän tarkoituksenaan on kiertää eri puolilla maailmaa vuoden ajan uskontodialogitoimijoita tavaten.
Ryhmän näkökulmasta dialogin tehtävänä on ennen kaikkea yhteiskuntarauhan edistäminen. Nuoret puhuivat aktiivisen rinnakkaiselon puolesta, mikä kysyy ihmisiltä enemmän kuin vain suvaitsevaisuutta. Siinä eri uskontoja ja maailmankatsomuksia edustavat ihmiset haastetaan yhteistyöhön omassa asuinympäristössään. He voivat esimerkiksi pitää yhteiset siivoustalkoot tai järjestää mielenilmauksen rasismia vastaan.
Uskontodialogeja on olemassa monentyyppisiä. Osa dialogeista on organisoituja ja osa on kohtaamisia, jotka tapahtuvat ilman suunnittelua. Näitä jälkimmäisiä voidaan kutsua vaikkapa arjen dialogeiksi. Organisoitua dialogia on esimerkiksi evankelisluterilaisen kirkon aloittama dialogitoiminta luterilaisten ja muslimien välille. Toimintaan osallistuu etupäässä uskontojen oppineita ja yhteisöjen johtajia, jotka kokoontuvat yhteen kaksi kertaa vuodessa. Yhteisen ruokailun jälkeen seuraa keskustelu, jota pohjustaa molempien uskontojen temaattinen esitys.
Osa dialogeista on teologista ja osa koskettaa enemmänkin kulttuuria. Osa taas liittyy ihmisen uskonnon harjoittamiseen tai maailmankatsomuksen toteuttamiseen ja osa on taas tiedon jakamista tai yhteistyötä yhdessä katsottujen asioiden puolesta. Tärkeimpiä piirteitä on halu nähdä omassa tiedossa tai totuudessa epätäydellisyyttä sekä halu oppia toiselta. Lyhyesti sanottuna dialogissa tavoitellaan ymmärrystä, jossa eri uskontokunnista tulevat ihmiset tekevät itsestään uusia tulkintoja tutkiessaan omia traditioitaan. Nämä tulkinnat ovat sellaisia, joita myös muut uskonnot voivat paremmin ymmärtää ja arvostaa. Uskontojen edustajat huomaavat, että uskontojen ainutlaatuiset ominaisuudet täydentävät toinen toisiaan.
Koordinoin ruohonjuuritason uskontodialogitoimintaa kolmetoista vuotta United Religions Initiative (URI) -piireissä Leppävaaran seurakunnan Silta-piirissä ja Religions for Peace -järjestön nimissä. Silta-piirissä esimerkiksi kokoonnuimme kuuden vuoden ajan etupäässä luterilaisessa kirkossa. Ryhmään kuului ihmisiä kahdeksasta uskonnosta ja/tai uskontokunnasta. Mukana oli joskus myös agnostikkoja ja ateisteja. Dialogisten keskustelujen lisäksi teimme uskontokuntavierailuita eri uskonnollisiin paikkoihin ja järjestimme paneelikeskusteluita, uskonnollisen taiteen iltoja ja rauhanrukoushetkiä. Kymmenen vuotta sitten ryhmällä oli seurakunnan tukemana viikonlopun mittainen uskontojen yhteinen leiri.
Todellinen dialogi vaatii, että ihmiset sitoutuvat kohtaamaan toisiaan pitkällä ajalla. Lisäksi ruohonjuuritason toiminta vaatii avointa asennetta lähteä tutustumaan niin toisiin kuin itseensä. Dialogin esteenä on useimmiten pelko muutosta kohtaan, joka aidoista vuorovaikutustilanteista yleensä seuraa. Ennakkoasenteet joutuvat tarkastelun alle tiedon ja toisten näkökulmien ymmärtämisen karttuessa. Tätä kehityskulkua on kuvattu myös heräämisenä, jossa henkilö saa uuden näkökulman ymmärtämällä paremmin toisen ajattelutapoja ja tilannetta. Herääminen saa aikaan muutoksen siinä, miten ihmiset aistivat ja oivaltavat itsensä, elämänsä, prioriteettinsa, ihmissuhteensa ja maailmansa. Olen huomannut joidenkin perääntyvän dialogista muutoksen ns. ollessa jo ovella. Uskon sen johtuvat siitä, että ihmiset kokevat tilanteen uhkaavan tuttujen rakenteiden pystyssä pysymistä.
Toisaalta olen Religions for Peace -järjestön naisten toiminnassa huomannut, että luottamuksen ilmapiirissä toimiva uskontodialogipiiri saattaa olla tärkeä voiman antaja. Olen tavannut naisia, jotka ovat löytäneet dialogissa oman äänensä. Piirin ensimmäisillä kokoontumiskerroilla he ovat todenneet, etteivät osaa sanoa mitään uskostaan ja että asiaa tulee kysyä heidän omilta uskonoppineiltaan. Kun ihmiset oppivat jakamaan omaansa ja kuuntelemaan toisten näkemyksiä, he alkavat myös miettiä sitä, mikä heille itselleen uskossa on olennaista. Uskontojen moraalista, opetuksista, tavoista ja riiteistä löytyy paljon esimerkkejä siitä, että kaikki ei ole totta ja oikein. Onkin olennaista pohtia henkilökohtaisesti, miten uskonnoista voi erottaa oikean ja väärän sekä arvokkaan ja arvottoman.
Vaikka uskontodialogin asema on Suomessa vahvistunut, ruohonjuuritason vuoropuhelu ja yhteistyö eri maailmankatsomuksia edustavien välillä eivät ole edenneet vastaavalla tavalla. Varsinkin toiminnan alkuvaiheessa haasteena oli vakuuttaa ihmiset siitä, että dialogin tarkoituksena ei ole uskontojen yhdistäminen. Edelleen ihmisillä on moninaisia käsityksiä eri uskontojen edustajien välisestä toiminnasta. Tästä on esimerkkinä elokuinen ranskalaisen dialogiryhmän Suomen-vierailu. Ryhmään kuului yksi ateistiksi tunnustautuva henkilö. Joillekin Suomessa asuville uskovaisille näytti tuottavan kysymyksiä ateistin mukanaolo uskontodialogikiertueella. ”Kuinka ateisti voi olla edistämässä uskontojen edustajien yhteyttä?”, ihmeteltiin. Näyttää, että nyt ollaan vasta hahmottamassa sitä, mitä dialogilla voidaan ymmärtää ja keitä dialogipiiriin voi kuulua.
Uskontodialogi nähdään nykyään tärkeänä yhteiskuntarauhan edistäjänä. Helsingissä vieraili syyskuussa 2013 YK:n Sivilisaatioiden Allianssin korkea edustaja suurlähettiläs Nassir Abdulaziz Al-Nasser. Espanjan ja Turkin hallitustasolta lähtenyt yhteisaloite on perustettu vuonna 2006 kulttuuri- ja uskontodialogin edistämiseksi. Vuoropuhelua halutaan parantaa erityisesti mediaan, nuorisoon ja siirtolaisuuteen sekä näitä koskevaan koulutukseen liittyvissä hankkeissa. AoC:n ystävämaiden ryhmään kuuluu tällä hetkellä yli 120 valtiota tai kansainvälistä järjestöä. Hankkeessa ei ole unohdettu kansalaisjärjestöjen eikä muidenkaan yhteiskunnassa toimivien tahojen kuten opetuslaitoksen roolia. Sivilisaatioiden allianssin foorumissa Wienissä kuultiin ruohonjuuritason dialogin merkityksestä ja peräänkuulutettiin toiminallista yhteistyötä. Johtajien pyöreän pöydän keskustelut ovat tärkeitä, mutta ne eivät riitä. Uskontodialogin mahdollisuus on konkreettisessa katutason toiminnassa.
