Kirjoittaja: Jukka Könönen
Kirjoitin keväällä kolumnin metodologisesta nationalismista, tutkimuksen paikantuneisuudesta ja muuttoliikkeiden autonomiasta. Pasi Saukkonen vastaa kirjoitukseen peräänkuuluttaen ”viileästi, luotettavasti ja kokonaisvaltaisesti analysoivaa tutkimusta” ja ”luotettavan kokonaiskuvan” luomista maahanmuutosta. Saukkonen kuitenkin sivuuttaa metodologisen nationalismin tai tutkimuksen paikantuneisuuden tuomat epistemologiset ja tutkimuseettiset haasteet – teemat, joista kansainvälisessä keskustelussa on kirjoitettu hyvinkin voimakkaasti. Se tarkoittaako tämä, että nämä kysymykset eivät ole relevantteja suomalaisessa tutkimuksessa, jää epäselväksi.
Saukkonen sekoittaa nähdäkseni kriittisen ja normatiivisen tutkimuksen. Olen eri mieltä mahdollisuudesta tehdä neutraalia epänormatiivista tukimusta – ja siten ”objektiivista” tutkimusta, vaikka Saukkonen ei termiä käytäkään. Maahanmuutto on poliittinen kysymys, johon liittyy perustavia normatiivisia kysymyksiä tasa-arvosta ja ihmisten oikeuksista. Normatiivisuus ei myöskään ole sama asia kuin kriittisyys. Siinä missä kaikki tutkimus on tavalla tai toisella normatiivista, kaikki tutkimus ei ole kriittistä siinä mielessä, että se pohtisi tutkimuskohteeseen ja oman tiedon tuottamiseen liittyviä rakenteita, ehtoja ja valtasuhteita.
Maahanmuuttotutkimus on nuori tieteenala Suomessa, ja monista kysymyksistä tarvitsemme ehdottomasti lisää tutkimusta. Tutkimuksen luokitteleminen on hankalaa ja eikä välttämättä mielekästäkään. Saukkonen väittää, että kotouttamiskysymyksistä on tehty tutkimusta niin vähän, että se on iso ongelma. Kuitenkin työministeriön teettämän kartoituksen Muuttoliikkeet ja etniset vähemmistöt Suomessa 1999 – 2004 perusteella integraatiokysymykset ovat olleet selkeästi suurin tutkimuksen kohde. Aihe on toki tärkeä, mutta kotouttamistutkimuksessa on aiheellista tarkastella kriittisesti integraation käsitteen tuomaa näkökulmaa ja siihen liittyviä ennakko-olettamuksia yhteisöstä ja identiteetistä.
On tietenkin selvää, että hallinto on monitahoinen kokonaisuus. Tutkimus ei kuitenkaan tapahdu tyhjiössä. Tutkijoiden paikantuneisuuden lisäksi tutkimuksen yhteiskunnallinen ja historiallinen konteksti vaikuttaa siihen, mistä lähtökohdista ja näkökulmista muuttoliikkeitä tutkitaan. Suomessa on suhteellisesti vähän maahanmuuttajia ja myös julkisessa keskustelussa on korostunut maahanmuutto ongelmalähtöisenä kysymyksenä. Merkittävä osa maahanmuuttoon liittyvästä tiedosta on tuotettu hallinnollisesti (kuten tilastot) ja myös tutkimuksen rahoituspolitiikka edistää osaltaan käytännöllisiä ratkaisuja etsivää tutkimusta. Hallinnollisen näkökulman vallitsevuus voi estää muuttoliikkeisiin liittyvän monimuotoisuuden ymmärtämisen.
Vaihtoehtoisen näkökulman merkitys ei ole pelkästään normatiivinen, vaan yksinkertaisesti se, että muuttoliikkeitä on vaikea ymmärtää ilman että otetaan huomioon siirtolaisten toimijuus. Maahanmuuttajien haastatteleminen ei tarkoita automaattisesti, että tutkimus käsittelee aihetta ”alhaaltapäin”. Yhtä lailla empiirisessä tutkimuksessa valtarakenteet voidaan häivyttää näkyvistä. Suomessa on myös tehty tutkimusta, jossa on otettu huomioon niin tiedon tuottamiseen kuin maahanmuuttoon liittyviä valtarakenteita sekä pohdittu tutkijoiden paikantuneisuutta, kuten esimerkiksi jälkikoloniaalisessa feministisessä tutkimuksessa (esim. Keskinen yms. 2009).
Toisin kuin Saukkonen kirjoitustani tulkitsee, en väitä, että tutkimuksen pitäisi pelkästään perustua siirtolaisten lähtökohtiin. Eri aiheista tarvitaan tutkimusta ja myös erilaisista lähtökohdista on mahdollista tehdä kriittistä tutkimusta. Olen samaa mieltä Vesa Puurosen (2006, 52) kanssa siitä, että ”tärkeintä kaikissa tutkimuksissa ja tutkimuksen kehittymisen kannalta olisi, että tutkijat olisivat entistä paremmin tietoisia siitä, mitä he tekevät, mitkä ovat heidän ontologiset, epistemologiset ja metodiset sekä eettiset lähtökohtansa.”
Maahanmuuton politisoituessa julkisessa keskustelussa vaihtoehtoisten näkökulmien ja käsitteiden luominen ja maahanmuuton analysoiminen osana laajempia yhteiskunnallisia muutoksia on entistäkin tärkeämpää. Riskinä on, että tutkimus päätyy alistetuksi politiikalle tai reagoimaan julkisen keskustelun nostamiin kysymyksiin. Kriittinen tutkimus muuttoliikkeistä edellyttää, että otamme huomioon tutkimuksen paikantuneisuuden ja muuttoliikkeisiin ja niiden tutkimukseen väistämättä liittyvät valtasuhteet.
Etnisten suhteiden neuvottelukunta (2004) Muuttoliikkeet ja etniset vähemmistöt Suomessa 1999 – 2004. Työministeriö, Helsinki.
Keskinen, Suvi; Tuori, Salla; Irni, Sari; Mulinari, Diana (eds.) (2009) Complying With Colonialism. Gender, Race and Ethnicity in the Nordic Region. Ashgate Publishing Limited, Farnham.
Puuronen, Vesa (2006) Näkökulmia etnisten suhteiden tutkimukseen Suomessa. Teoksessa Tuomas Martikainen (toim.) Ylirajainen kulttuuri. SKS, Helsinki.
