Kirjoittaja: Heikki Kerkkänen
Henkilökohtaisilla ominaisuuksilla, kuten sukupuolella, ulkonäöllä, etnisyydellä ja uskonnolla ei tulisi olla merkitystä siihen, pääseekö yksilö poliittisen yhteisön tai työpaikan täysivaltaiseksi jäseneksi. Tärkeämpää on kunkin oma toiminta ja se, katsotaanko hänet riittävän aktiiviseksi, velvollisuudentuntoiseksi ja työmarkkinaorientoituneeksi henkilöksi. Hyväksytyksi tuleminen edellyttää, että yhteisön jäsen pitää huolta itsestään eikä aiheuta käyttäytymisellään muille vaaraa. Tämä liberalismista ponnistava, mahdollisuuksien tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia korostava ajattelu on toisen maailmansodan jälkeen voimistunut esimerkiksi Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja YK:n yleissopimusjärjestelmän muodossa.
Christian Joppken mukaan eurooppalaiset valtiot vaativat ihmisiä mukautumaan nykyisin ennemmin liberalismin ja universaalien oikeuksien ’kulttuuriin’ kuin kansallisiin tarinoihin tai erityisiin tapakulttuureihin (Joppke 2010, 111–144). Erilaisuuden hallinnan kannalta huoli sosioekonomisesta eriytymisestä, gettoutumisesta ja syrjäytymisestä on yleisempää kuin huoli siitä, onko ihmisellä veriside asuinmaahansa.
Ulossulkeva ’kulttuurinationalismi’ ei silti ole hävinnyt Euroopasta. Se vain sekoittuu uudella tavalla vapauskieleen ja civic nationalism -periaatteeseen (vrt. Brubaker 2004). Joppken (2010, 123 – 137) mukaan monet valtiot ovat alkaneet korostaa liberalismista nousevia käsityksiä välttämättömänä osana eurooppalaista identiteettiä. Esimerkiksi sukupuoltenvälinen tasa-arvo ei ole ainoastaan juridinen periaate, jolla pyritään takaamaan ihmisten yhdenvertaisuus, vaan se on nostettu ’meidän’ kulttuuripiirteeksemme, arvoyhteisön symboliksi ja yhteisöön kuulumisen merkiksi. Jos henkilö ei osoita omaksuneensa tätä periaatetta, hänet voidaan jättää arvoyhteisön ulkopuolelle. Liberalismin ulossulkevat käytännöt tulevat esiin, kun yksilö todetaan toivottomaksi tapaukseksi tai suoranaiseksi vaaraksi liberalismille. Ulossulkevat käytännöt ovat usein kohdistuneet painottuneesti muslimeihin (Joppke 2010, 137 – 142).
Saksan kansalaisuuden hakijat ovat vuodesta 2000 allekirjoittaneet lupauksen, jossa he lupaavat noudattaa maan perustuslakia. Baden-Württembergissä otettiin tämän lisäksi vuonna 2005 käyttöön haastattelutesti, jonka avulla tarkastetaan, ovatko lupaukseen sitoutuneen henkilön arvot ’aidosti’ yhtenevät maan perustuslain kanssa. Haastatteluissa kysytään muun muassa mielipidettä homoseksuaalisuudesta, sukupuolirooleista ja terrorismista. Haastattelutestin tekee syrjiväksi se, että se tehdään vain muslimeille. Omantunnon- ja ilmaisunvapauden kanssa ristiriitaisen testistä tekee se, että väärästä ’arvovalinnasta’ haastattelukysymyksissä voi seurata kansalaisuuden myöntämättä jättäminen. (Joppke 2010, 141.)
Käytäntö sai oikeusoppineiden tuomion. He katsoivat, että erilaiset mielipiteet eivät muodosta uhkaa liberaalille poliittiselle järjestykselle vaan ovat sen elinehto. Saksan perustuslaki turvaa mielipiteenvapauden. Ihmistä saisi sanktioida vasta, kun mielipiteet muuttuvat konkreettiseksi toiminnaksi laillista järjestystä vastaan. Haastattelutestistä ei silti luovuttu senkään jälkeen kun perustuslakiin sitoutumista mittaava testi todettiin perustuslain vastaiseksi. (Joppke 2010, 142)
Islam on valittu epäilyttäväksi toiseksi myös Sveitsissä, jossa ’kansan tahto’ minareettikiellon muodossa ajoi uskonnollisen yhdenvertaisuuden periaatteen ohi. Koko Eurooppa on alkanut kiinnostua musliminaisten vaatteista. Ranskan sisäministeri Eric Besson ehdotti kokohuivien kieltämisen yhteydessä, että kaikilta burqaan pukeutuvilta naisilta pitäisi evätä Ranskan kansalaisuus, ehkäpä estää maahanpääsy kokonaan (Schmid 2010). Belgian tuoretta kokohuivikieltoa ei puolestaan perusteltu ainoastaan ranskalaisella laisiteettiperinteellä, vaan muun muassa ’kansallisella turvallisuudella’. Parlamentaarikkojen mielestä poliisin on voitava tunnistaa julkisella paikalla kävelevä ihminen. Samat suunnitelmat ja kaavailut löytyvät tuoreehkosta Hollannin hallitusohjelmasta.
Kukin varmasti haluaa itselleen turvallisen elinympäristön. Eurooppalaisilla valtioilla on ollut 2000 -luvulla yhä lisääntyvä huoli väestönsä ’sosiaalisesta koheesiosta’ ja siitä, miten edistää maailmankatsomusten rauhanomaista vuoropuhelua. Vuoropuheluun kuuluu eriävien mielipiteiden kuunteleminen, väkivallan ja painostamisen kieltäminen ja uskonnollisten konservatiivien sietäminen. Muslimien kohdalla toimintatavaksi on valittu uskontokunnan leimaaminen valtiollisin toimin sekä uskonharjoittajien omantunnonvapauden rajoittaminen. Valittu lähestymistapa on ristiriidassa kansainvälisen lain yhdenvertaisuusperiaatteen kanssa ja todennäköisemmin lisää paranoiaa ja epäluottamusta kuin uskontokuntien välistä dialogia.
Brubaker, Rogers (2004) ‘Civic’ and ‘Ethnic’ Nationalism. Teoksessa Brubaker, Rogers: Ethnicity without groups. Cambridge, Mass.: Harvard University Press.
Joppke, Christian (2010) Citizenship and Immigration. Cambridge: Polity Press.
Schmid, Bernhard (2010) Burka Not Welcome, http://en.qantara.de/Burka-not-Welcome/9591c9690i1p663/
