Kirjoittaja: Suvi Keskinen
Kunniaväkivaltaan liittyvää keskustelua on käyty vilkkaasti viime aikoina. Useat nimekkäät kirjailijat, kuten Anja Snellman (Parvekejumalat), Leena Lehtolainen (Minne tytöt kadonneet?) ja viimeksi Jari Tervo (Layla), ovat tarttuneet aiheeseen fiktion keinoin. Maahanmuuttajataustaisten tyttöjen ja naisten kohtaamaa väkivaltaa ovat nostaneet otsikoihin myös monet tiedotusvälineet, ja se on vakioaihe sosiaalisen median maahanmuuttokeskustelussa. Viranomaisetkin ovat ryhtyneet toimiin: valtakunnallisessa sisäisen turvallisuuden ohjelmassa pohditaan keinoja kunniaväkivaltaan puuttumiseksi ja valmistellaan ammattilaisten koulutusta.
Kunniaväkivallasta käytiin ensimmäisen kerran laajamittaista keskustelua maassamme vuonna 2002 Ruotsissa tapahtuneen kurditaustaisen Fadime Sahindalin surman jälkeen, mikä on määrittänyt keskustelun käymisen tapoja myöhemminkin. Suomalaiselle keskustelulle on tyypillistä, että ilmiötä käsitellään sen äärimmäisen muodon – kunniamurhan – kautta. Kysymys kunniamurhan mahdollisuudesta toistuu lehtien palstoilla ja verkkokeskustelijat puhuvat tappamisesta, vaikka pääosa kunniaan liittyvästä väkivallasta on kontrollia, painostusta, pahoinpitelyä tai sillä uhkailua. Äärimmäisen väkivallan käsittely ja kulttuuristavat selitystavat tuottavat kuvaa barbaarisesta ja perinteisiin juuttuneesta ”toiseudesta”, jonka kautta tehdään eroa moderniin ja sivistyneeseen länsimaalaisuuteen. (Keskinen 2009a; Keskinen painossa.)
Perheissä esiintyvän väkivallan käsittelylle on mediadiskursseissa kaksi standardia. Valtaväestön piirissä esiintyvää perheväkivaltaa – jopa lasten tappamista kuten viimeaikaisessa keskustelussa ”perhesurmista” – kuvataan yksilöpsykologisena ongelmana tai ”pahan olon” seurauksena, johon puuttumisen nähdään vaativan parempia mielenterveys- ja hyvinvointipalveluita. Maahanmuuttajaperheiden sisällä esiintyvä väkivalta puolestaan kuvataan kulttuurisena ongelmana ja tavallistakin vakavampana väkivallantekona (Keskinen 2009b). Siinä missä perhesurmia usein nimitetään ”tragedioiksi” (Nikunen 2005), on suhtautuminen kunniaväkivaltaan vahvasti tuomitsevaa.
Kunniaväkivaltakeskusteluun liittyy kulttuuristamisen ongelma, joka tarjoaa aineksia rasismille. Kunniaväkivallasta puhuttaessa voidaan rakentaa kaksijakoisia kuvauksia ”tasa-arvoisista suomalaisista” ja ”patriarkaalisista maahanmuuttajista” olettaen nämä kaksi ryhmää sisäisesti yhtenäisiksi ja toisilleen vastakkaisiksi. Kulttuuri näyttäytyy kaiken kattavana ja muuttumattomana – piirteenä, jonka ajatellaan luonnehtivan tietyiltä alueilta tulevia muuttajia. Ihmisryhmien homogenisointi ja olemuksellistaminen sekä tähän liittyvät hierarkkiset asetelmat täyttävät rasismin tunnusmerkit. Ilmiön kulttuuristamisen ongelmana on myös kulttuuristen tekijöiden ylikorostuminen sosiaalisten, poliittisten ja taloudellisten tekijöiden kustannuksella.
Kulttuuristamisen sijaan kunniaan liittyvää kontrollia ja väkivaltaa tulisi tarkastella sosiaalisten prosessien näkökulmasta, jolloin huomio kiinnittyy perheen sisäisten, yhteisöllisten ja yhteiskunnallisten valtasuhteiden vuorovaikutukseen. Kaksijakoisten puhetapojen sijaan on tärkeätä havaita kulttuurinen ja yhteisöllinen moninaisuus. (Keskinen 2012.) Ilmiötä on käsiteltävä osana laajempaa sukupuolistuneen väkivallan kokonaisuutta. Sen ymmärtämiseksi on myös analysoitava neuvotteluja, joita perheissä ja sukupolvien välillä käydään seksuaalisuuteen, parisuhteeseen ja sukupuoleen liittyvistä käsityksistä ja toimintatavoista. Osaa näistä sukupolvien välisistä neuvotteluista käydään yhteisymmärryksen vallitessa, osa taas sisältää konflikteja ja joihinkin liittyy väkivaltaa.
Keskinen, Suvi (2009a) ’Honour-related Violence’ and Nordic Nation-building. Teoksessa Keskinen, Suvi, Tuori, Salla, Irni, Sari & Mulinari, Diana (toim.) Complying with Colonialism. Gender, Race and Ethnicity in the Nordic Region. Farnham: Ashgate.
Keskinen, Suvi (2009b) ‘Me’ ja ‘muut’? Kunniaan liittyvä väkivalta median kuvauksissa. Teoksessa Tauro, Tanja & van Dijken, Marjo (toim.) Kunnia konfliktina. Näkökulmia ilmiön tunnistamiseen ja ennaltaehkäisyyn. Helsinki: Mannerheimin lastensuojeluliiton Uudenmaan piiri. http://uudenmaanpiiri.mll.fi/toiminta/kunniaan-liittyvan-vakivallan-eh/kunnia_konfliktina_amoral-hankke/
Keskinen, Suvi (2012) Kulttuurilla merkityt toiset ja universaalin kohtelun paradoksi väkivaltatyössä. Teoksessa Keskinen, Suvi, Vuori, Jaana & Hirsiaho, Anu (toim.) Monikulttuurisuuden sukupuoli. Kansalaisuus ja erot hyvinvointiyhteiskunnassa. Tampere: TUP.
Keskinen, Suvi (painossa) Transnational Influences, Gender Equality and Violence in Muslim Families. Teoksessa Jensen, Lars & Loftsdottír, Kristin (toim.) Whiteness and Postcolonialism in the Nordic Region. Farnham: Ashgate.
Nikunen, Minna (2005) Surman jälkeen itsemurha. Kulttuuriset luokitukset rikosuutisissa. Tampere: TUP.
