Kirjoittaja: Eveliina Lyytinen
Maailman suurin pakkomuuttotutkijoiden konferenssi, International Association for the Study of Forced Migration (IASFM) järjestetään noin joka toinen vuosi. Konferenssi kiertää mantereelta toiselle. Tällä kertaa se järjestettiin Puolassa, Adam Mickiewicz Universityssa. Heinäkuussa järjestettyyn konferenssiin osallistui yli 350 alan tutkijaa, järjestöjen edustajia, virkamiehiä, aktivisteja ja pakolaisia ympäri maailmaa.
Tapahtuman teemana oli pakkomuuton uudelleenajattelu teorian, politiikan ja käytännön kautta. Konferenssin kärkiteemoja olivat muun muassa pakomatka, pakolaisten suojelu merellä, pakolaisten narratiivit, ympäristön muutos ja pakkomuutto, pakolaislain tulkinta, pakolaisten vastaanotto ja integraatio sekä teknologia ja sosiaalinen media.
Konferenssin aikana puhuttiin paljon politiikasta liittyen Euroopan unionin pakolaispolitiikkaan ja erityisesti Välimeren ylitykseen, pakolaistutkimukseen ja itse konferenssin järjestämiseen. Avaan alla näitä teemoja ja hahmotan sitä kautta konferenssin antia sekä pakolaisten suojelulle että pakolaistutkimukselle.
Ensinnäkin, konferenssin eri puheenvuoroissa pohdittiin Euroopan ns. ”pakolaiskriisin” merkitystä ja poliittisuutta. Konferenssin ensimmäisessä täysistunnossa Lääkärit ilman rajoja -järjestön (MSF) edustaja Aurélie Ponthieu korosti sitä, että MSF määrittelee Eurooppaan suuntautuvan pakolaisten kasvavan määrän ”politiikan tuottamana humanitaarisena kriisinä”. Termin ”kriisi” käytöstä käytiin konferenssin kuluessa paljon keskustelua, ja sen määrittämisen politiikkaa avattiin eri puheenvuoroissa. Esimerkiksi Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM on linjannut, että se ei kutsu Euroopan tilannetta kriisiksi.
Heaven Crawley, joka tekee tutkimusta Välimeren pakolaisreiteistä osana laajaa MEDMIG-hanketta taasen argumentoi, että Euroopassa ei ole ”muuttoliikekriisiä, vaan pakolaiskriisi”, sillä valtaosa tulijoista on lähtöisin 10 maasta, joista suurin osa pakolaisista pakenee. Crawleyn mukaan Euroopassa on kriisi, joka koskee ennen muuta pakolaisten suojelua, humanitaarisia arvoja, laillisten muuttokanavien olemattomuutta sekä rajojen sulkemista – ei tulijoiden vaikutuksia EU-maihin. EU:n yhteinen politiikka ja EU:n jäsenvaltioiden harjoittamat politiikat ovat useiden tutkijoiden mukaan tuottaneet valtaosan tästä kriisistä.
Yksi rohkeimmista puheenvuoroista kuultiin Nando Sigonalta hänen pitämässään konferenssin pääpuheessa. Sigonan esitys, joka perustui hänen tutkimukseensa osana MEDMIG-hanketta, käsitteli Välimeren ylityksiä. Erityisesti hän puhui meren ylittämiseen liittyvästä kuoleman ja suremisen politiikasta sekä nimeämisen ja lukumäärän laskemisen politiikasta. Sigona kritisoi niin sanottua ”hyvän pakolaisen” käsitettä, joka on hänen mukaansa ilmeinen EU:n pakolaispolitiikassa, jossa valkoihoisten pakolaisten hukkuminen herättää tummaihoisten afrikkalaisten hukkumisia enemmän myötätuntoa, keskustelua ja johtaa uusiin toimenpiteisiin Välimeren hallitsemiseksi. EU:n pakolaisten suojelusta on siten tullut rodullistettua. Sigonalle esitetyissä yleisökysymyksissä pohdittiin muun muassa sitä, voidaanko EU:n politiikkaa jopa pitää rikoksena ihmisyyttä kohtaan.
Toiseksi, pakolaistutkimuksen tekeminen ja tutkimustulosten levittäminen on usein poliittisesti latautunutta. Viimeisen päivän täysistunnossa tutkija-aktivistit Cathrine Brun, Chris Dolan, Cindy Horst, Katarzyna Grabska ja Idil Osman keskustelivat tiedon tuottamisesta ja siitä, miten tutkimuksella voidaan saada aikaan todellista yhteiskunnallista muutosta. He totesivat, että suurin osa pakolaistutkijoista identifioi itsensä myös aktivisteiksi, ja haluavat siten tehdä kriittistä tutkimusta, jossa itsestäänselvyyksiä kyseenalaistetaan ja puretaan. Lisäksi on ensiarvoisen tärkeää tehdä tutkimusta pakolaisten ja muiden pakkomuuttajien kanssa – ei heistä – sillä silloin tiedon tuottaminen pakolaisuudesta voi olla voimaannuttavaa ja lisätä pakolaistaustaisten omanarvontuntua.
Tutkijoiden keskuudessa heräsi pitkin konferenssia myös keskustelua siitä, miten pakolaistutkimusta voitaisiin tehdä enemmän yhteistyössä globaalin pohjoisen ja globaalin etelän välillä. Etelän tutkijoiden uran tukeminen on erittäin tärkeää ja tutkijoita, joiden äidinkieli ei ole englanti tulisi tukea nykyistä paremmin julkaisuprosessissa. Pakolaistutkimuksessa on jo luotu hyviä käytäntöjä yhteisprojektien ja – kirjoittamisen saralla.
Pakolaistutkijat osallistuvat myös aiempaa näkyvämmin erilaisiin huippukokouksiin ja Yhdistyneiden kansakuntien linjausten työstämiseen. Elizabeth Ferris toimi puheenjohtajana mielenkiintoisessa sessiossa, jossa käsiteltiin tutkijoiden mahdollisuuksia vaikuttaa syyskuussa 2016 ensimmäisen kerran järjestettävässä YK:n pakolaisuutta ja maahanmuuttoa koskevassa globaalissa huippukokouksessa. Vaikka kokouksen valmisteluissa vallitsee laaja konsensus siitä, että pakolaisten nykyinen suojelujärjestelmä ei toimi, on valtioiden välillä ollut poliittisia erimielisyyksiä etenkin siitä, miksi maan sisäiset pakkomuuttajat (IDPs, internally displaced people) on jätetty kokonaan kokouksen ulkopuolelle. Nähtäväksi jää, mitä todellista vaikutusta syyskuun kokouksella on pakolaisten globaaliin suojeluregiimiin.
Kolmanneksi, IASFM-konferenssin järjestämisen poliittisuus tuli ilmi, kun pohdittiin, missä konferenssi järjestetään seuraavan kerran. Tähän kysymykseen liittyen osallistujat myös kummastelivat pakolaistaustaisten osanottajien vähyyttä konferenssissa. Aiemmissa IASFM-konferensseissa, muun muassa Ugandassa 2011, Intiassa 2013 ja Kolumbiassa 2014, kiinnitettiin erityistä huomiota pakolaistaustaisten kutsumiseen ja rahoittamiseen konferenssiin.
Perinteisesti konferenssin päätöstilaisuudessa on kerrottu, missä konferenssi järjestetään seuraavan kerran. Tällä kertaa todettiin, että seuraavaa järjestäjää ei ole vielä valittu. Australia oli ehdolla, mutta sitä kritisoitiin voimakkaasti, koska tiukat maahantulolait käytännössä estäisivät globaalin etelän tutkijoiden ja pakolaisten osallistumisen. Vaikka paikka ei ole vielä selvillä, pakolaistutkijat kokoontuvat varmasti taas parin vuoden sisällä jonnekin päin maailmaa debatoimaan ja pohtimaan alansa poliittisuutta.
Kuten konferenssissa kävi selvästi ilmi, pakkomuuton ajankohtaisuus ja yhteiskunnallinen relevanssi ovat muuttaneet aihepiirin tutkimista. Erityisesti pohdinta siitä, miten globaali eriarvoisuus ilmentyy, ei vain pakkomuutossa, vaan myös akateemisessa tiedontuotannossa ja tutkijoiden liikkuvuudessa, on keskeinen osa tätä akateemista kenttää. Lisäksi keskustelu siitä, miten tutkimuksen kautta voidaan pyrkiä sosiaalisesti oikeudenmukaisempiin yhteiskuntiin, on ensiarvoisen tärkeää – pakkomuuttotutkimuksella kun on usein sekä akateeminen että yhteiskunnallinen tarkoitusperä.
Linkkejä:
IASFM 16: http://iasfm.org/iasfm16/
MEDMIG: http://www.medmig.info/
Refugee Law Project: http://refugeelawproject.org/
