Kirjoittaja: Erna Bodström
Viime vuosikymmeninä valtioiden rajat ovat siirtyneet entistä enemmän fyysisiltä raja-asemilta valtioiden sisälle erilaisiin hallinnollisiin ja poliittisiin prosesseihin. Tarkastelen tässä kirjoituksessa 2000-luvun kahta Euroopassa nähtyä suurta ”pakolaiskriisiä” ja niiden eroja fyysisten, hallinnollisten, kulttuuristen ja kielellisten rajojen avulla.
Vuosien 2015-16 ”pakolaiskriisissä” yli miljoona ihmistä saapui Euroopan Unionin (EU) alueelle hakemaan suojelua, kun taas vuoden 2022 Ukrainan sotaan liittyvässä pakolaiskriisissä jo yli 6 miljoonaa ihmistä on paennut erityisesti EU-maihin.
Fyysiset rajat
Kansainvälistä suojelua eli turvapaikkaa tai tilapäistä suojelua pitää pääsääntöisesti hakea saapumalla fyysisesti siihen maahan, josta suojelua haluaa saada. Ukrainan sotaan liittyvässä kriisissä tämä on suhteellisen suoraviivaista, sillä ukrainalaisilla on viisumivapaus EU-alueelle. Ukrainalaisen passin omaavat siis voivat saapua EU:hun laillisesti raja-aseman kautta.
Vuosien 2015-16 kriisissä monet ihmiset tulivat maista, joiden kansalaisilla ei ole viisumivapautta EU-alueelle. Myöskään haettaessa viisumia sitä ei välttämättä myönnetä. Siksi monien oli turvauduttava paitsi vaikeisiin myös vaarallisiin laittomiin reitteihin. Esimerkiksi Afganistanista pakenevan reitti saattoi tarkoittaa kahden maan rajan ylittämistä vuorilla kävellen ja vaarallista meren ylitystä Eurooppaan salakuljettajiin turvautuen.
Naiset ja tytöt olivat näillä reiteillä erityisessä vaarassa joutua esimerkiksi seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi, ja vastaavaa on raportoitu myös Ukrainan rajalta. Tämä vaikuttanee osaltaan siihen, että vaikka maailmanlaajuisesti noin puolet maailman pakolaisista on naisia ja tyttöjä, EU-alueella heitä oli ennen Ukrainan sotaa vain 40 %.
Hallinnolliset rajat
Ukrainan kriisissä EU päätti ensimmäistä kertaa aktivoida vuonna 2001 luodun tilapäisen suojelun direktiivin, jolla suojelun myöntämistä helpotettiin. Kyseessä oli poliittinen päätös, joka kevensi hallinnollisia rajoja eli oleskelulupien myöntämistä.
Tilapäistä suojelua voidaan myöntää varmasti, nopeasti ja helposti. Hakijan ei siis tarvitse elää pitkään epätietoisuudessa siitä, tullaanko suojelua myöntämään. Tilapäistä suojelua myönnetään myös perheenjäsenille, jolloin myös heidän on mutkatonta saada oleskelulupa.
Vuosien 2015-16 kriisissä poliittinen suunta oli päinvastainen. Tulijat hakivat turvapaikkaa, jolloin jokainen hakemus käsitellään yksilöllisesti. Tämä ruuhkautti maahanmuuttoviranomaisten järjestelmät. Hallinnollisia rajoja kiristettiin esimerkiksi poistamalla humanitaarisen suojelun kategoria laista ja tiukentamalla turvapaikan myöntämisen käytäntöjä.
Toisin kuin tilapäisen suojelun kohdalla, turvapaikan saaneen perheen tulee hakea oleskelulupaa perhesiteen perusteella. Kyseessä oli jo valmiiksi monimutkainen ja kallis prosessi, jota kiristettiin 2016 entisestään.
Kulttuuriset rajat
Suomessa kotoutumisen merkkeinä pidetään erityisesti työllistymistä ja kielen oppimista, vaikka tutkimuskirjallisuudessa kotoutuminen ymmärretäänkin huomattavasti monimutkaisempana prosessina.
Ukrainan sotaa paenneet saavat aloittaa työnteon heti, kun he ovat jättäneet tilapäisen suojelun hakemuksen Suomessa.
Vuonna 2015-16 saapuneet turvapaikanhakijat saivat aloittaa työnteon kolme tai kuusi kuukautta hakemuksen jättämisen jälkeen. Vuonna 2019 heidän työnteko-oikeuttaan kuitenkin rajoitettiin. Samalla rajoitettiin heidän mahdollisuuksiaan elättää itsensä ja kotoutua Suomeen.
Kielelliset rajat
Vaikka sekä vuosien 2015-16 että Ukrainan sotaa seuranneisiin ihmisten liikkeisiin on viitattu mediassa ”pakolaiskriisinä”, tavat puhua näistä kriiseistä ovat erilaiset.
Ukrainalaisista on puhuttu ”oikeina” pakolaisina, koska he pakenevat sotaa ja ovat lähinnä naisia ja lapsia. Vuosien 2015-16 tulleista sen sijaan on puhuttu esimerkiksi ”elintasopakolaisina”. Tämä on halventava käsite, joka antaa ymmärtää, että kyse ei ole vaaraa tai vainoa pakenevista ihmisistä vaan taloudellisista siirtolaisista. Kuitenkin huomattava osa heistä on täyttänyt Euroopassa turvapaikan myöntämisen tarkat kriteerit.
Tällainen puhe onkin omiaan hämärtämään ihmisoikeuksien rajoja. Sitä, että oikeus suojeluun on ihmisoikeus, joka kuuluu yhtä lailla naisille, lapsille ja miehille.
Samalla puhe leimaa ja vie ihmisarvon tiettyä alkuperää edustavilta ihmisiltä. Ukrainan sota ja sieltä raportoidut ihmisoikeusrikkomukset ovat erinomainen esimerkki siitä, mihin tällainen dehumanisointi voi pahimmillaan johtaa.
Periaatteessa ihmisoikeudet kuuluvat kaikille, mutta käytännössä rajat tekevät toisille helpommaksi ja toisille vaikeammaksi toteuttaa näitä rajoja. Tämä koskee niin oikeutta hakea turvaa kuin oikeutta perheeseen ja toimeentuloon, ja jopa yhtäläiseen ihmisarvoon. Jos haluamme suojella ihmisoikeuksia, on meidän suojeltava myös sitä, että ne koskevat jokaista sukupuoleen, ihonväriin, alkuperään ja uskontoon katsomatta.
***
Erna Bodström, VTT, toimii post doc -tutkijana etnisten suhteiden ja nationalismin tutkimuskeskuksessa CERENissä Helsingin yliopiston Svenska social- och kommunalhögskolanissa. Hän on tutkinut kotoutumista sekä turvapaikkapäätöksentekoa ja -aktivismia. Hän on myös ollut mukana esimerkiksi turvapaikanhakijoiden oikeuksia tukeneessa Oikeus elää -liikkeessä.
Kirjallisuutta
Balibar, É 2002, Politics and the Other Scene, Verso, London.
Balibar, É 2004, We, the People of Europe? Reflections on transnational citizenship, Princeton University Press, Princeton.
Mezzadra, S & Neilson D 2013, Border as method, or, the multiplication of labour, Duke University Press, Durham, London.
Rigo, E 2009, Rajojen Eurooppa, Like, Helsinki.
Tilastolähteet
Maahanmuuttovirasto 2022. Tilastot. https://tilastot.migri.fi/
YK:n pakolaisjärjestö 2022. https://www.unhcr.org/
