Kirjoittaja: Elina Kilpi-Jakonen
Suomalaisissa perus- ja ylemmän asteen kouluissa on yhä enemmän maahanmuuttajalapsia ja maahanmuuttajien lapsia. Jälkimmäinen ryhmä pitää sisällään myös ne lapset, jotka ovat syntyneet Suomessa mutta joiden vanhemmat ovat maahanmuuttajia, eli niin kutsuttu toinen sukupolvi. Suomalainen koulujärjestelmä vaikuttaa ottaneen nämä lapset verrattain hyvin vastaan, vaikka huolenaiheita vielä riittääkin.
Tutkin hiljattain valmistuneessa väitöskirjassani (Kilpi, 2010) maahanmuuttajataustaisten nuorten koulutusta Suomessa keskittyen peruskoulun päättämiseen ja toisen asteen koulutuksessa jatkamiseen. Aineistona käytin Tilastokeskukselta hankittua aineistoa, joka on otos vuosina 2000–2004 peruskoulunsa päättäneistä oppilaista, sekä vuoden 2009 alkupuolella kerättyä haastatteluaineisto vantaalaisista 9.-luokkalaisista.
Yleisesti ottaen voidaan sanoa, että maahanmuuttajien lapset eivät menesty yhtä hyvin kuin valtaväestö peruskoulun päättövaiheessa. Verrattuna valtaväestön noin 7,8:n keskiarvoon, maahanmuuttajien lasten keskiarvo on noin 7,4. Maahanmuuttajaryhmien välillä on kuitenkin eroja, ja esimerkiksi monista Aasian maista kotoisien olevat eivät eroa keskimäärin valtaväestöstä. Huomionarvoista on myös se, että niin sanotut kahden kulttuurin lapset eivät myöskään eroa valtaväestöstä. Monien maahanmuuttajaryhmien huonompi koulumenestys voidaan pitkälti selittää vanhempien resurssien avulla: mitä alhaisempi vanhempien koulutustaso, sosioekonominen asema ja tulotaso, sitä alhaisempi lapsen koulumenestys.
Kansainvälisesti vertailtuna näillä taustatekijöillä on Suomessa verrattain pieni merkitys (esimerkiksi monet OECD:n PISA-tutkimuksiin liittyvät julkaisut). Sosioekonomisten erojen pienuus onkin yksi suomalaisen koulutusjärjestelmän vahvuuksista. Siitä huolimatta vanhempien resurssit selittävät osittain maahanmuuttajataustaisten ryhmien koulutuseroja valtaväestöön verrattuna. Suomalaiset tulokset peilaavat tässä kansainvälisiä tuloksia. Vaikka Suomen maahanmuuttohistoria eroaa merkittävästi monista muista länsimaista, Suomen pakolais- ja inkeriläistaustaiset ryhmät eivät tässä suhteessa eroa huomattavasti työn perässä länsimaihin muuttaneiden ryhmistä.
Maahanmuuttajavanhempien huono-osaisuudella on silti vaara periytyä heidän lapsilleen. Maahanmuuttajataustaisten nuorten korkea halukkuus jatkaa lukiossa on yksi tapa, jolla nuoret itse ja heidän perheensä taistelevat tätä vastaan. Yleisesti ottaen maahanmuuttajien lapset eivät eroa kovinkaan vahvasti valtaväestöstä lukion ja ammatillisen koulutuksen valinnan suhteen; niistä, jotka olivat toisen asteen koulutuksessa reilu vuosi peruskoulun päättämisen jälkeen, noin 60 % sekä valtaväestöstä että maahanmuuttajien lapsista oli lukiossa.
Jatkaminen lukioon on kuitenkin huomattavasti todennäköisempää maahanmuuttajataustaisten nuorten keskuudessa, kun otetaan huomioon valintaa selittävät tekijät, kuten vanhempien resurssit ja aikaisempi koulumenestys. Tämä pätee erityisesti nuoriin, jotka ovat kotoisin Euroopan ulkopuolelta mutta käyneet koko koulunsa Suomessa. Tämän ryhmän sisällä ero valtaväestöön on erityisen suuri niillä, jotka ovat pärjänneet peruskoulussa hieman keskimääräistä huonommin: esimerkiksi alle seitsemän keskiarvolla peruskoulun päättäneistä lukioon jatkaa kuusi prosenttia valtaväestöön kuuluvista mutta 21 % nuorista, jotka ovat kotoisin Euroopan ulkopuolelta mutta käyneet koko koulunsa Suomessa.
Tekemissäni haastatteluissa tuli vahvasti esiin, miten maahanmuuttajavanhemmat osallistuvat nuorten koulutusvalintoihin huomattavasti suomalaissyntyisiä vanhempia enemmän. Maahanmuuttajataustaisten nuorten tulevaisuudensuunnitelmat ovat usein pidemmälle kehittyneitä kuin valtaväestöön kuuluvien nuorten. Lukioon pyrkivien keskuudessa maahanmuuttajataustaisilla nuorilla on selkeämmät urasuunnitelmat kuin valtaväestön nuorilla. Ammatilliseen koulutukseen pyrkivien keskuudessa maahanmuuttajataustaiset nuoret suunnittelevat valtaväestön nuoria useammin jatkokouluttautumista.
Maahanmuuttajataustaisten nuorten ja heidän perheidensä usko kouluttautumiseen on vahva. Lasten koulutusmahdollisuuksien parantaminen onkin usein maahanmuuton taustalla. Maahanmuuttajavanhemmilla ja heidän lapsillaan on kuitenkin usein vähemmän tietoa koulutusjärjestelmästä valintojensa tueksi kuin valtaväestöllä. Tätä indikoi myös se, että maahanmuuttajataustaiset nuoret haluavat usein jatkaa koulunkäyntiään samassa koulussa vanhempien sisarustensa kanssa. Toisaalta taas perheensä esikoiset tai ainoat lapset joutuvat hankkimaan paljon tietoa perheensä ulkopuolelta ja voivat kokea valinnan tekemisen hankalaksi.
Halu jatkaa lukioon on vahvaa myös heikosti peruskoulussa menestyneiden keskuudessa. Valinnasta tulee erityisen vaikea silloin, kun nuori haluaisi jatkaa lukioon mutta hänen keskiarvonsa tuskin tulee riittämään lukioon pääsyyn. Tässä tilanteessa useat nuoret harkitsevat kaksoistutkinnon suorittamista. Kaiken kaikkiaan maahanmuuttajataustaisten nuorten koulutushalukkuutta tulisi tukea, sillä koulutus antaa nuorille parhaan mahdollisuuden menestyä suomalaisessa yhteiskunnassa.
Tähän optimistiseen tarinaan on olemassa myös kääntöpuoli: maahanmuuttajataustaisten nuorten todennäköisyys jäädä toisen asteen koulutuksen ulkopuolelle on myös valtaväestöä suurempaa. Tämäkin on osittain selitettävissä vanhempien resursseilla ja aikaisemmalla koulumenestyksellä, mutta ero on silti huomattava peruskoulussa heikommin menestyneiden keskuudessa. Ongelma ei ehkä niinkään ole haluttomuus jatkaa toisen asteen koulutuksessa vaan kykenemättömyys päästä mielekkääseen opiskelupaikkaan ja siitä seuraava haluttomuus hakea uudestaan. Esimerkiksi vuosina 1998–2004 peruskoulun päättäneistä muun kuin suomen- ja ruotsinkielisistä vähän yli viisi prosenttia jätti hakematta yhteishaussa ja jopa noin 19 % jäi yhteishaussa koulutuksen ulkopuolelle (Karppinen, 2007). Kaiken kaikkiaan noin 13 % muunkielisistä ei opiskellut syyskuussa peruskoulun päättämisen jälkeen verrattuna noin viiteen prosenttiin suomenkielisten keskuudessa.
Jatkotutkimuksen kannalta olennaisia aiheita olisivat sekä koulutuksessa jatkaneiden että koulupudokkaiden myöhemmät vaiheet: koulutuksen loppuunsaattaminen tai siihen palaaminen, siirtyminen korkeakoulutukseen sekä siirtyminen työelämään. Kansainväliset tutkimukset ovat osoittaneet, että myös koko koulunsa asuinmaassa käyneillä maahanmuuttajien lapsilla on suurempi riski kuin valtaväestöllä jäädä työttömäksi (Heath & Cheung, 2007). Tämän lisäksi myös tutkimiini aiheisiin olisi hyvä palata myöhemmin uudestaan uusien ikäluokkien siirtyessä suomalaisen koulutusjärjestelmän läpi. Tutkimani ikäluokat ovat pitkälti 90-luvun alun maahanmuuttoaalloon Suomeen tuomia lapsia, ja tutkimustuloksia olisi hyvä päivittää, kun ikäluokissa alkaa olla enemmän Suomessa syntyneitä maahanmuuttajien lapsia.
Tutkimukseni perusteella voidaan sanoa, että etniset erot ovat Suomessa verrattain pienet ja suomalainen koulutusjärjestelmä on verrattain tasa-arvoinen. Tasa-arvoisuus ja myöhäinen valikoituminen yleissivistävään ja ammatilliseen koulutukseen tekevät suomalaisesta koulutusjärjestelmästä hyvän erityisesti maahanmuuttajien lasten kannalta. Maahanmuuttajavanhempien vaikeudet suomalaisilla työmarkkinoilla vaikeuttavat kuitenkin huomattavasti heidän lastensa opintietä. Tämä tarkoittaa sitä, että yksi parhaista tavoista auttaa maahanmuuttajataustaisia nuoria menestymään suomalaisessa yhteiskunnassa on edistää heidän vanhempiensa – ja lopulta heidän itsensä – pääsyä työmarkkinoille.
Lähteet
Heath, AF & Cheung, SY (toim.) (2007) Unequal Chances: Ethnic Minorities in Western Labour Markets. Proceedings of the British Academy 137. Oxford: Oxford University Press.
Karppinen, K (2007) Nuorten ongelmat koulutusvalinnoissa ja toiselle asteelle siirryttäessä. Teoksessa S. Alatupa (toim.) Koulu, syrjäytyminen ja sosiaalinen pääoma – Löytyykö huono-osaisuuden syy koulusta vai oppilaasta. Helsinki: Sitra.
Kilpi, E (2010) The Education of Children of Immigrants in Finland. Sosiologian julkaisematon väitöskirja. University of Oxford, UK.
