Kirjoittaja: Niko Pyrhönen
Politiikka näyttäytyy valtavirtajulkisuudessa yhä tyypillisemmin mielikuvina, arvoina ja asenteina. Tästä näkökulmasta Perussuomalaisten maine ”maahanmuuttokriittisenä” puolueena on kiistatta ansaittu. Puolueen riveistä – niin kansanedustaja- kuin ruohonjuuritasolta – on 2000-luvulla noussut lukematon määrä avauksia, joissa maahanmuutto esitetään keskeisenä haasteena suomalaiselle hyvinvointivaltiolle, suomalaisten työllisyydelle ja turvalliselle yhteiskunnalle.
Käynnissä olevien hallitusneuvottelujen kohdalla poliittinen uutisointi – masentavista leikkauslistoista huolimatta – on ollut siinä mielessä piristävä poikkeus, että keskusteluun ovat nousseet konkreettiset kysymykset politiikkaohjelmista ja niillä mahdollisesti saavutettavista säästöistä. On mielenkiintoista, että julkisuuteen tihkuvien tietojen valossa Perussuomalaisten ”maahanmuuttokriittisyys” vaikuttaisi näyttelevän hyvin pientä roolia hallitusneuvotteluissa. Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen kiirehtikin luonnehtimaan Perussuomalaisten maahanmuuttopolitiikkaa ”kuplaksi.”
Räsänen on oikeassa siinä, että toisin kuin mitä Perussuomalaiset on jo vuoden 2011 ”jytkyä” edeltävissä vaaliohjelmissaan vihjaillut, puolue ei ole tuomassa hallitusohjelmaan käytännössä minkäänlaisia säästöjä maahanmuuttopolitiikan osalta. Soinin vaalikampanjassaan toistuvasti lupaamista 200–300 miljoonan euron säästöistä ei löydy jälkeäkään hallitusneuvottelujen maahanmuuttopoliittisen työryhmän 13.5. julkaisemasta linjapaperista.
Vaikka Perussuomalaisten maahanmuuttokannanotot ovat tuoneet puolueelle huomattavan määrän kannatusta, hallitusneuvotteluiden maahanmuutto-osuuden perusteella perussuomalainen maahanmuuttopolitiikka ei näytä realisoituvan varsinaiseksi politiikkaohjelmaksi, vaan jää lähinnä kampanjoinnista tuttujen mielikuvien, arvojen ja asenteiden tasolle. Miksi Perussuomalaiset on sitten luopumassa eräästä keskeisimmästä vaaliteemastaan, maahanmuuttopolitiikan tiukennuksilla saatavista säästöistä? Eikö Perussuomalaiset olekaan ”aidosti maahanmuuttokriittinen” puolue?
Perussuomalaisten maahanmuuttovastaisen siiven keulahahmo, Jussi Halla-aho, arvioi tuoreeltaan Scripta-blogissaan linjapaperin olevan ”niin hyvä kuin näillä poliittisilla pelimerkeillä on saatavissa.” Näin siksi, että ilman Perussuomalaisten kompromissihalukkuutta, hallitusvastuussa olisivat Halla-ahon mukaan ”Vihreät ja RKP, joiden dominoimaan maahanmuuttopolitiikkaan Suomella ei ole varaa.”
Rajalliseen pelivaraan ja konsensukseen vetoaminen on perinteisesti ollut puolueelle kuin puolueelle kätevä selitys, kun äänestäjille luvattua muutosta ei olekaan tulossa. Lähtökohtaisesti tällaisiin puolustuspuheenvuoroihin onkin syytä suhtautua aina varauksella. Vielä kummallisemmalta selitys kuulostaa kuitenkin juuri nyt, koska sitä on helppo verrata Perussuomalaisten hallituskumppaneiden ulostuloihin.
Keskusta ja Kokoomus ovat kertoneet poikkeuksellisen yksimielisesti julkisuuteen halukkuudestaan paikata jopa 10 miljardin kokoiseksi arvioimaansa kestävyysvajetta tiukkaan tahtiin seuraavien vaalikausien aikana, ja kaivaa tulevalle vaalikaudelle ainakin neljän miljardin välittömät säästöt. Kun hallituskumppaneiden säästöhalut ovat kiistattomat, ja kun säästöt näyttäisivät osuvan kipeästi myös heikossa asemassa oleviin ihmisiin – työttömiin, lapsiperheisiin ja opiskelijoihin – on vaikeaa uskoa, että nimenomaan maahanmuutosta säästäminen olisi Keskustalle ja Kokoomukselle tabu. Tämän vuoksi voidaan ajatella Perussuomalaisten aseman toiseksi suurimpana puolueena antaneen maahanmuuttotyöryhmää vetävälle Juho Eerolalle (ps) ainakin sen verran pelimerkkejä, että Soinin esittämistä jopa 300 miljoonan säästökohteista olisi nähtävissä ainakin joitain selkeitä vihjeitä. Tällaisia ei linjapaperista kuitenkaan löydy.
Syy konkreettisten säästökohtien puuttumiselle maahanmuuttotyöryhmän linjapaperista ei perustu merkittäviin linjaeroihin tulevien hallituspuolueiden välillä. Maahanmuuttopolitiikasta ei yksinkertaisesti ole mahdollista tehdä satojen miljoonien suuruusluokan säästöjä. Direktiivien puitteissa maahanmuuttopolitiikassa on tosin jonkin verran liikkumavaraa, mutta tämän liikkumavaran puitteissa käytännössä realisoitavissa olevat kustannusvaikutukset ovat optimistisestikin arvioiden korkeintaan joitain kymmeniä miljoonia euroja. Lisäksi on otettava huomioon, että monet maahanmuuttoon liittyvät kustannukset ovat sijoituksia maahanmuuttajien parempaan kotoutukseen. Jos kotouttamistoimenpiteistä aletaan leikata radikaalisti, on seurauksena helposti se, että lyhyen tähtäimen säästöistä seuraa huomattavasti suurempia pidemmän aikavälin kustannuksia maahanmuuttajien heikomman kotoutumisen seurauksena. Mitään 300 miljoonaa ei siis ole, eikä tule. Ei, vaikka Perussuomalaiset muodostaisivat enemmistöhallituksen yksin.
Maahanmuuttopolitiikasta säästämisen vaikeus ei ole maahanmuutosta saatavilla olevien demografisten indikaattoreiden valossa mitenkään yllättävää. Suomi on yksi EU:n vähiten maahanmuuttajia vastaanottavista maista – sekä absoluuttisesti, että väestön kokoon suhteutettujen lukujen valossa. On helppo ymmärtää, ettei myöskään 750 henkilön kokoisesta turvapaikanhakijakiintiöstä leikkaamalla voida alkaa hyvinvointivaltion kestävyysvajetta paikkaamaan. Niinpä vaatiessaan maahanmuuttopolitiikkaan tiukennuksia, perussuomalaiset poliitikot ovatkin tyypillisesti todenneet Suomen säästyneen varsin hyvin suuremmilta maahanmuuton ongelmilta – ”toistaiseksi”. Kuvaavaa on se, että ”maahanmuuttokriittiset” avaukset liikkuvat harvoin tässä hetkessä, vaan perustuvat hankalasti perusteltavissa oleville visioille siitä, mitä tulevaisuudessa saattaisi tapahtua. Keskeisimmät näistä uhkakuvista perustuvat joko siihen, että maahanmuuton tahti jostakin syystä kiihtyisi radikaalisti tai siihen, että maahanmuuttopolitiikkaan pääsisivät vaikuttamaan ”vastuuttomat” puolueet, eli lähinnä RKP, SDP, Vihreät tai Vasemmistoliitto.
Onkin tärkeää huomata, että vaikka Perussuomalaiset ovat hankkineet merkittävän osan kannatuksestaan maahanmuuttoa kritisoimalla, he ovat kaiken aikaa sijoittaneet uhkakuvansa tarkemmin määrittelemättömään tulevaisuuteen, joka ei vaikuta olevan tällä hetkellä juurikaan lähempänä, kuin vuosituhannen alussa. Perussuomalaiset ovat toki oikeassa siinä, että tulevaisuudessa maahanmuuton haasteet voivat muuttua suurestikin, ja siltä osin maahanmuuttopolitiikkaa tulee jatkuvasti kehittää. Mutta tätä taustaa vasten on erityisen vaikea ymmärtää, miksi Perussuomalaisten vetämällä maahanmuuttopoliittisella työryhmällä löytyy olemassa olevaan maahanmuuttolainsäädäntöön ja -hallintoon kustannusvaikutuksiltaan lähinnä kosmeettisia muutoksia senkin jälkeen, kun maahanmuuttopolitiikkaa on tehty jo useampi vaalikausi näiden ”vastuuttomien” puolueiden johdolla.
Populistisille poliitikoille, jollaiseksi Soini itse ylpeänä tunnustautuu, on kautta aikain ollut luontevaa vedota kansaan tarjoamalla yksinkertaisia ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin. Maahanmuuttopoliittisen työryhmän linjapaperissa Perussuomalaisten vaalilupaukset merkittävistä säästöistä maahanmuuttopolitiikan saralla paljastuvat tällaiseksi taitavaksi, mutta pohjimmiltaan hyvin yksinkertaiseksi silmänkääntötempuksi. Nyt kun Perussuomalaisen maahanmuuttopolitiikan todellisuutta aletaan pian arvioida julkisessa keskustelussa, onkin tärkeää aloittaa konkreettisista luvuista ja käydä niistä avointa keskustelua. Kyllä kansa tietää, insallah.
