Kirjoittaja: Aini Linjakumpu
Maahanmuuttajien uskonnolliset taustat aiheuttavat suomalaiselle kantaväestölle monenlaista päänvaivaa. Erityisesti islam on näyttäytynyt ongelmallisena ja yhdeksi ongelmien lähtökohdaksi on identifioitu islamilainen laki eli sharia. Sillä viitataan islamin piirissä syntyneisiin lainopillisiin tulkintoihin ja käytäntöihin, joiden alkuperä on pääosin Koraanissa ja profeetta Muhammedin perinnäistavoissa.
Vastenmielisyys sharia-lainsäädäntöön liittyy yleensä oletukseen sen äärimmäisestä luonteesta. Sharia yhdistetään muun muassa kivitystuomioihin, ruumiinjäsenten katkaisemiseen tai jopa kuolemantuomioihin. Näiden tuomioiden kohteeksi asemoituvat erityisesti lapset ja naiset, seksuaaliset vähemmistöt ja muut uskonnolliselle vallankäytölle alttiit ryhmät.
Sharia-lainsäädäntöä ei ole kuitenkaan olemassa minään selkeärajaisena tai täsmällisenä koodistona, josta muslimit voisivat katsoa ratkaisuja erilaisiin oikeudellisiin kysymyksiin. Sharia on mitä suurimmassa määrin tulkinnallista toimintaa, jonka lopputulos on riippuvainen muun muassa uskonnollisesta koulukunnasta, yksittäisestä tulkitsijasta sekä tulkinnan kulttuurisesta ja sosiaalisesta kontekstista.
Sharia ei ole myöskään olemassa missään valtiossa yksinomaisena lainsäädännöllisenä lähteenä. Tämä johtuu muun muassa siitä, että sharian soveltamisalat ovat hyvin kapeat nykyaikaisen valtion tarpeisiin. Shariaa sovelletaankin käytännössä lähinnä perheen ja uskonnollisen yhteisön piirissä esiintyviin kiistakysymyksiin ja toisaalta uskonnollisten rituaalien ja käytänteiden hallintaan.
On myös muistettava, että muslimien keskuudessa ei ole yksimielisyyttä siitä, onko uskonnollinen lainsäädäntö tarpeellinen. Kaikki muslimit eivät ole uskonnollisia tai vakaumuksellisia, eivätkä he tästä tai muusta syystä halua uskonnollisen lainsäädännön määrittävän heidän elämäänsä.
Sharian käyttäminen muslimimaissa tai diasporassa ei ole siis joka-tai-asetelma, vaan pikemminkin se voidaan nähdä moniulotteisena, seittimäisenä tai verkostomaisena kokonaisuutena, joka toteutuu hyvin vaihtelevilla tavoilla. Sen soveltamisen alat ovat rajoitetut ja sen jyrkimmät ja konservatiivisimmat muodot ovat poikkeuksia.
Sharian soveltamiseen liittyy kuitenkin monia kysymyksiä, erityisesti diasporisessa kontekstissa. Ongelmat nivoutuvat muun muassa siihen, että sharian tulkitsijoina voi olla kouluttamattomia maallikoita tai äärikonservatiivisia hengellisiä aktivisteja, joiden tulkinnat saattavat olla taitamattomia, vertailukelvottomia tai henkilökohtaisiin tai lähimmän viiteryhmän mieltymyksiin perustuvia. Lisäksi sharian toteuttamisen instituutiot eivät välttämättä ole minkäänlaisen valvonnan alaisia, jolloin mahdollisiin ongelmakohtiin on vaikea päästä käsiksi.
Shariaa toteutetaan myös ilman muodollisia rakenteita, vaikkapa perheen tai suku- tai paikallisyhteisön piirissä. Tämän tyyppinen toiminta on esimerkiksi kunniaväkivallan taustalla, mutta myös jokapäiväisimmissä tilanteissa.
Shariaan liittyvät keskustelut ovat Suomessa pääosin vasta edessäpäin. Tässä yhteydessä on kuitenkin muistettava, että kysymys ei ole pelkästään maahanmuuttajiin liittyvästä asiasta. Sama problematiikka on löydettävissä meille tutummista uskonnollisista liikkeistä, esimerkiksi vanhoillislestadiolaisuudesta, Jehovan todistajista, mormoneista sekä tietyistä uskonnollisiksi lahkoiksi määritellyistä yhteisöistä.
Uskonnollisen lainsäädännön tai oikeusjärjestyksen teema on sitä merkityksellisempi, mitä tiukemmasta ja normatiivisemmasta yhteisöstä on kysymys. Meikäläiset kristilliset liikkeet eivät määrää käsien amputaatioita tai kuolemantuomioita, vaikka kyseessä olisi vakavakin uskonnollinen rike. Nämä yhteisöt määrittävät kuitenkin monella tavalla ihmisten elämää, muun muassa seksuaalisuuteen, avioliittoon, suvunjatkamiseen, liikkeeseen liittymiseen ja siitä eroamiseen sekä sosiaalisiin suhteisiin liittyvissä asioissa.
Pysyäkseen liikkeissä sääntöjä ja konventioita on noudatettava. Sääntöjen tai säännöiksi luokiteltavien asioiden seuraukset voivat olla dramaattisia niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Esimerkiksi ehkäisykielto vanhoillislestadiolaisuudessa saattaa konkreettisesti uhata äidin henkeä, puhumattakaan verensiirtokiellosta Jehovan todistajien piirissä. Rikkeeksi tulkittavien teon tehneet voivat kohdata varsin jyrkkiä ja koko loppuelämään vaikuttavia rangaistuksia.
Kotimaisten liikkeiden toimintaa ei ole totuttu näkemään oikeudellisen prisman läpi. On kuitenkin selvää, että myös niissä hengelliset määräykset ja niitä kontrolloivat viralliset tai epäviralliset uskonnolliset oikeusjärjestelmät eivät kaikkinensa kestä päivänvaloa.
Olipa kyse millaisesta tahansa uskonnollisesta oikeusjärjestelmästä, monia ongelmallisia tekijöitä nousee esiin. Tämän vuoksi on syytä tuoda vain erittäin harkiten – jos silloinkaan – uskontoon perustuvia oikeudellisia elementtejä tavanomaisen lainsäädännön rinnalle. Samalla tulisi luoda lähtökohdat ja käytännöt oikeudellisten ristiriitojen ratkaisemiseksi. Tavoitteena tulisi olla perus- ja ihmisoikeuksien takaaminen kaikille ihmisille – myös uskonnollisiin liikkeisiin kuuluville ja niiden jäsenyydestä tavalla tai toisella kärsimään joutuville.
