Kirjoittaja: Linda Hyökki
Kasvohuntu on politisoitu vaatekappale, jonka nähdään milloin alistavan musliminaisia, milloin uhkaavan ”länsimaista kulttuuria”. Kun musliminaiset esitetään poliittisessa keskustelussa joko uhkana tai uhreina, naisten oma toimijuus ja ajatukset jäävät huomiotta.
”Kasvohunnun poisrepiminen on verrattavissa seksuaaliseen väkivaltaan”. Näin kommentoi brittiläinen aktivisti Sahar Al-Faifi Good Morning Britannia-ohjelmassa musliminaisten kokemuksia väkivaltaisista hyökkäyksistä, jotka hän katsoi seuraukseksi muun muassa poliitikko Boris Johnssonin lausumiin rasisistisiin kommentteihin. Johnsson oli verrannut kasvohunta, eli niqabia, käyttäviä musliminaisia postilaatikoihin ja rosvoihin, mikä Al-Faifin mukaan oli omiaan luomaan epäilyksen ilmapiiriä ja asettamaan musliminaiset maalitauluiksi, islamofobisen vihapuheen, häirinnän ja väkivallan uhreiksi.
Open Society Foundationsin julkaiseman raportin mukaan 28:sta EU-maasta ainakin jo 22:ssa on ollut jonkinlainen pyrkimys saada läpi lainsäädäntö niqabin kieltämisestä julkisissa tiloissa. Viidestä kasvohunnun kieltäneestä maasta vimeisimpänä Tanska asetti koko maan laajuisen kiellon voimaan kesällä 2018, vaikka maassa on arvioiden mukaan vain noin 100–200 kasvohuntua käyttävää naista.
Vuotuinen European Islamophobia Report osoittaa, että muissakin Pohjoismaissa niqabin rooli julkisissa tiloissa on aina uudelleen kuuma puheenaihe. Norjassa kasvohuntu kiellettiin tämän vuoden toukokuussa sekä kouluissa että lastentarhoissa. Kouluissa kielto koskee niin opettajia kuin oppilaitakin. Ruotsissa ja Suomessa yksikään lakialoite ei ole kuitenkaan mennyt läpi ja Suomessa muun muassa työoikeuden professori Seppo Koskinen on korostanut, että yhdenvertaisuuslaki vaikuttaa työvaatetusta koskeviin päätöksiin.
Argumentit kasvohuntua vastaan tiivistyvät kolmeen mielikuvaan musliminaisista
Poliitikkojen puheissa kasvohuntu on monin paikoin politisoitu. Kasvohunnusta on tehty terrorismin vastaisen sodan pelinappula, joka on helppo yhdistää maahanmuuttoon ja siitä johtuvaan, kuviteltuun ”länsimaisten arvojen” kanssa vastakkain asetellun islami(smi)n leviämiseen. Kasvohuntu-kieltoja ympäröivissä keskusteluissa vallitsee ajatus uhkaavasta musliminaisesta.
Vuonna 2010 ruotsidemokraattien edustaja Jimmie Åkesson kommentoi antamaansa kannatusta Ranskan lainsäädännölle argumentoiden, että terroristit voisivat käyttää kasvohuntua piilottaakseen kasvonsa ja yhdisti kasvohunnut ”jihadismiin”. Suomessa vuoden 2015 parlamenttivaaleissa ”Muutos 2011” -puolueen ehdokkaan James Hirvisaaren vaalijuliste oli taasen otsikoitu tekstillä ”Huomisen Suomi? Maahanmuutto kuriin!”. Tekstin alla oli kuva Hirvisaaresta sekä naisesta, jonka kasvoja peitti niqab.
Silmiinpistävää julisteessa oli sen symboliikka: Kasvohunnun takaa katsoivat siniset silmät, ja naisella oli pelästynyt katse. Kuvan ja julisteen otsikon yhteinen viesti antoi ymmärtää, että jos maahanmuuttoa ei saataisi kuriin, olisi ”huomenna” Suomessa nähtävillä vain kasvohuntua pitäviä, ”sinisilmäisiä” (suomalaisia?) naisia. Hirvisaari yhdisti siis kasvohunnun ajatukseen (Euroopan) ”islamisaatiosta”, jonka mukaan muslimien maahanmuuton seurauksena olisi länsimaalaisen –tai suomalaisen– kulttuuriperinnön katoaminen ja suomalaisten pakkokäännyttäminen islamiin.
Uhkaavan kuvan rinnalla musliminaiset esitetään poliittisessa keskustelussa alistettuina naisina. Tuolloin ylläpidetään mielikuvaa naisesta, jolla ei ole mitään toimijuutta päättää omista asioistaan tai kapasiteettia edustaa itseään. Vesa-Matti Saarakkala (ps, sin.) perusteli vuonna 2016 ajamaansa kasvohuntujen kieltoa sillä, että kasvohuntu ”loukkaa yksilön oikeutta henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen”.
Eurooppalaisista kasvohuntua käyttävistä naisista tehdyt tutkimukset ovat kuitenkin todistaneet aivan päinvastaista: esimerkiksi Eva Bremsin toimittaman kirjan mukaan Belgiassa, Alankomaissa, Ranskassa, Englannissa ja Tanskassa kasvohuntuja käyttävät naiset eivät pelkästään itse tee päätöstä kasvohunnun käyttämisestä, vaan korostavat päätöksen tekemisen tarkoittavan heille myös mahdollisuutta päättää omasta vartalostaan. Kasvohunnun käyttämisen merkitys naisille itselleen on siis juuri sitä toimijuutta, jonka puuttumisesta poliitikot puhuvat.
Puuttuva toimijuus on kytköksissä myös toiseen diskursiiviseen kehystykseen kasvohunnun käytöstä, jossa idea kulttuurien välisestä sodasta (Clash of Civilizations) ohjaa keskustelua. Tuossa keskustelussa ”länsimainen” sukupuolten tasa-arvo ja sen kunnioitus asetetaan vastakkain islamin ja kasvohunnun kanssa, mikä sulkee Euroopassa asuvat musliminaiset pois ”länsimaisten naisten” joukosta.
Perussuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaari kommentoi vuoden 2018 presidentinvaalikampanjan aikana antamaansa tukea kasvohunnun kieltämiselle, ettei kasvohunnun pitäminen ole missään nimessä vapaa valinta, vaan että vapaa valinta on se, kun hän ”pohjoismaisena naisena saa pukea joko farkut tai hameen”. Huhtasaari pyrkii retorisesti painottamaan omaa kulttuurisesti ja maantieteellisesti sidottua sukupuoli-identiteettiään ”pohjoismaisena naisena”. Tämä viestittää, etteivät Suomessa tai muissa pohjoismaissa asuvat musliminaiset olisi osa ”meitä pohjoismaisia ihmisiä” vaan toiseutettu muu, joka ei kuulu samaan maantieteelliseen ja kulttuuriseen tilaan Huhtasaaren kanssa.
Kuka hyötyy huntukeskustelusta?
Musliminaiset ovat siis joutuneet poliittiseen ryöpytykseen; toisaalta musliminaiset huiveineen nähdään uhkana sille kulttuurille tai maalle – kuten Suomelle – jonka poliitikot haluavat lakisääteisten kieltojen avulla pelastaa, ja toisaalta musliminaiset kehystetään uhreiksi, jotka tarvitsevat pelastusta.
Tässä vaiheessa onkin syytä miettiä, mikä merkitys uhkakuvilla on. Amerikkalainen kirjailija ja yhteiskuntakriitikko James Baldwin huomautti oman aikansa rasismiin liittyen, että ”negro”, kuten hän kirjoittaa, on olemassa vain, jotta valkoiset amerikkalaiset voisivat rakentaa oman identiteettinsä sen kustannuksella. Samoin täkäläiset ”pelastusta tarvitsevat” musliminaiset ovat olemassa vain, koska idea ”eurooppalaisesta kulttuurista”, joka on värittynyt kolonialismin perinnöllä ja ajatuksella tarpeesta holhota ja kontrolloida muslimi-kansalaisia, on pidettävä yllä keinolla millä hyvänsä. ”Meitä” ei voi olla ilman ”Toisia”.
Al-Faifin yllä esitetty kommentti avaa sitä, miten kasvohuntu on sitä käyttäville musliminaisille hyvinkin intiimi osa heidän vaatetustaan eikä suinkaan uhka, joka olisi syytä kieltää lailla. Kasvohunnun kieltäminen ja kriminalisointi perustuvat asenteellisiin käsityksiin musliminaisten elämästä. Nuo käsitykset on puettu totuudenjälkeisen ajan hengen mukaisesti ”faktoihin”, joille ei kuitenkaan löydy vahvaa pohjaa tieteestä tai edes musliminaisten omasta kokemusmaailmasta. Tämä on täydellinen esimerkki siitä, miten musliminaisen määräysvalta omasta vartalostaan ja ajatuksistaan näyttää kuuluvan kaikille muille paitsi musliminaisille itselleen. Ironista tässä on se, että Huhtasaaren, Åkessonin ja Saarakkalan tapaiset maallikot jyräävät rasistisilla kannanotoillaan naisten itsensä äänet ja tekevät karhunpalveluksen juuri niille musliminaisille, jotka heidän mielestään tarvitsevat ”vapautusta” – eväämällä itse heiltä kaiken toimijuuden ja vapauden koskemattomuuteen.
