Marginalisoiko kotouttaminen maahanmuuttajia mukaan ottamisen sijaan?

641

Kirjoittaja: Tuuli Kurki

Suomessa kotoutumisen virallisena tavoitteena on maahanmuuttajien aktivointi suomalaisen yhteiskunnan täysivaltaisiksi jäseniksi erilaisten kotouttamistoimenpiteiden avulla. Käytännössä hyvää tarkoittavat ja osallistamiseen pyrkivät kotoutumistoimenpiteet voivat kuitenkin vahvistaa koulutus- ja työmarkkinoiden sukupuolittunutta ja rodullistettua eriytymistä, ja siten pikemminkin syrjäyttää ja marginalisoida maahanmuuttajia mukaan ottamisen sijaan.

Vaikka kotouttamisen ja kotoutumisen lähtökohtana on huomioida maahanmuuttajien yksilölliset tarpeet, väitöstutkimukseni (Kurki 2019) osoittaa kuinka kotouttamisen kautta joukko ihmisiä, joilla on hyvin erilaiset taustat, kokemukset, intressit ja tarpeet rakennetaan yhdeksi yhtenäiseksi ryhmäksi, maahanmuuttajiksi. Kutsun tätä rodullistavaa nimeämisen prosessia maahanmuuttajaistamiseksi. Maahanmuuttajina heihin liitetään stereotyyppisiä ominaisuuksia ja heidän oletetaan luontaisesti soveltuvan tietyille koulutus- ja ammattialoille kulttuurinsa, uskontonsa tai ihan vain ”heidän maahanmuuttajuutensa” vuoksi.

Keskeisiksi kotoutumisen haasteiksi tutkimukseeni osallistuneet kotoutujat ja myös alan ammattilaiset nimesivät esimerkiksi kotoutumiskoulutukseen pääsyn, pitkät odotusajat ja puutteellisen tiedotuksen. Kotouttaminen näyttää perustuvan pitkälti toimenpiteisiin, jotka ovat tilapäisiä ja lyhytkestoisia eivätkä johda virallisesti tunnustettuun osaamiseen, esimerkiksi tutkintoon.

Yksityisen sektorin tarjoamat kotouttamispalvelut ovat lisääntyneet, minkä myötä myös kotoutuminen on muuttunut ostettavaksi tuotteeksi. Haastattelemani kotoutujat kertoivat esimerkiksi siitä, kuinka heitä oli kehotettu ostamaan yksityisen kielikoulutuksen palveluja, jos odotusaika työvoimapalvelujen tarjoamaan koulutukseen tuntui liian pitkältä. Satoja euroja maksavien palvelujen ostaminen ei tietenkään ole mahdollista kaikille. Epäselvää näytti olevan myös se, mihin ja milloin kotoutuminen oikein päättyy; koska heidät lopulta nähtäisiin hyväksytyin kriteerein kotoutuneina ja siten yhteiskunnan täysivaltaisina jäseninä.

Rodullistettuihin oletuksiin perustuvat käytännöt mitätöivät osaamisen ja ohjaavat maahanmuuttajia hoivatyöhön

Tutkimukseni vahvistaa aiempien tutkimusten tulokset siitä, kuinka hoivatyö normalisoidaan niin kotoutumisen käytännöissä kuin poliittisessa keskustelussa sopivaksi, jopa ihanteelliseksi ammatiksi maahanmuuttajille, erityisesti maahanmuuttajanaisille (esim. Hoppania ym. 2016; Näre 2013; Davydova 2012; Nieminen 2011; Jokinen & Jakonen 2011). Näissä keskusteluissa maahanmuuttajien houkuttelu hoivatyöhön esitetään kaikkien osapuolten yhteisvoittona: hoivasektori saa maahanmuuttajista sitoutuneita ja motivoituneita työntekijöitä ja maahanmuuttajat puolestaan pääsevät kiinni suomalaiseen työelämään (Olakivi & Niska 2016).

Tutkimustani varten haastattelin koulutuksen ja kotouttamisen asiantuntijoita, jotka pitivät hoivatyötä realistisena ja sopivana alavalintana maahanmuuttajille yhtäältä siksi, että hoiva-alalla tiedettiin olevan työvoimapulaa, mutta toisaalta siksi, että maahanmuuttajilla ajateltiin olevan ikään kuin luonnollinen tarve ja kyky hoivata. Hoiva-alalle ohjaaminen vedoten opiskelijoiden kulttuuriin tai uskontoon sovitettiin yhteen opettajien hyväntahtoisuuteen eli siihen, etteivät opettajat tahallaan rodullistaneet ei-valkoisia opiskelijoitaan, mutta kuitenkin tekivät niin arkipäiväisillä pienillä toimillaan. Näin ollen he tukivat tahtomattaankin koulutusjärjestelmän institutionaalista ja rakenteellista rasismia.

Puhumalla hoivatyöstä käytännöllisenä, realistisena ja sopivana vaihtoehtona maahanmuuttajille voidaankin mitätöidä heidän (muualla kuin Suomessa) hankkimansa koulutus, työkokemus ja osaaminen sekä heidän toiveensa siitä mille alalle he kouluttautuvat ja työllistyvät, toisin sanoen kotoutuvat. Kutsunkin maahanmuuttajien houkuttelua hoiva-alalle hyväksikäyttäväksi rasismiksi, jos hoivatyöhön ohjaaminen tehdään vedoten työelämän tarpeisiin ja hoivapulaan välittämättä maahanmuuttajien henkilökohtaisista toiveista, taidoista ja kokemuksesta. Kutsun sitä Eeva Jokisen ja Mikko Jakosen (2011) tavoin myös seksistiseksi rasismiksi, jos hoivatyön ”suosio” maahanmuuttajien keskuudessa selitetään kulttuurisilla syillä ja ”luonnollisella” soveltuvuudella alalle.

Oletetun kulttuurisen hoivatarpeen sijaan tutkimukseeni osallistuneet opiskelijat kertoivat hakeutuvansa hoiva-alalle vedoten esimerkiksi mahdollisuuksiin työllistyä sekä Suomessa että muualla Euroopassa sekä alan monikulttuurisuuteen ja suvaitsevaisuuteen ei-valkoisia työntekijöitä kohtaan. Lisäksi hoiva-alalla opiskelua kuvattiin kiertotienä kohti unelmien ammattia esimerkiksi lääkärinä tai poliisina.

Kotouttamistyötä ohjaavat linjaukset ja hoivatyöhön ohjaaminen ovat esimerkkejä rakenteista ja käytännöistä, joiden kautta ihmisiä maahanmuuttajaistetaan. Tutkimukseni osoittaa, että tällaiset maahanmuuttoon ja työllistymiseen liittyviä syrjivät rakenteet ja rasistiset käytännöt on huomioitava paremmin, jotta rodullistettujen ihmisten kohtaamat haasteet koulutuksessa ja työelämässä ymmärrettäisiin ja jotta niihin voitaisiin puuttua.

Lähteet

Davydova, O. (2012) Venäjän lännestä Suomen itään. Sukupuolittunut maahanmuutto ja haurastuneet työmarkkinat. Teoksessa S. Keskinen, J. Vuori & A. Hirsiaho (toim.) Monikulttuurisuuden sukupuoli. Kansalaisuus ja erot hyvinvointiyhteiskunnassa. Tampere: Tampere University Press, 72-100.

Hoppania, H-K., Karsio, O., Näre, L., Olakivi, A., Sointu, L., Vaittinen, T. & Zechner, M. (2016) Hoivan arvoiset. Vaiva yhteiskunnan ytimessä. Helsinki: Gaudeamus.

Jokinen, E. & Jakonen, M. (2011) Rajaton hoiva. Teoksessa E. Jokinen, J. Könönen, J. Venäläinen & J. Vähämäki (toim.) Yrittäkää edes! Prekarisaatio Pohjois-Karjalassa. Helsinki: Tutkijaliitto, 118-138.

Kurki, T. (2019) Immigrant-ness as (mis)fortune? Immigrantisation through integration policies and practices in education. Helsinki: Helsingin yliopisto, Kasvatustieteellisiä tutkimuksia 40.

Nieminen, S. (2011) Kuulumisen politiikkaa: maahanmuuttajasairaanhoitajat, ammattikuntaan sisäänpääsy ja toimijuuden ehdot. Tampere: Tampereen yliopisto, terveystieteiden yksikkö, akateeminen väitöskirja.

Näre, L. (2013) Ideal workers and suspects: employers’ politics of recognition and the migrant division of care labour in Finland, Nordic Journal of Migration Research, 3(2): 72-81.

Olakivi, A. & Niska, M. (2016) Constructing home-likeness: migrant caregivers and the politics of “activation” in public care provision in Finland. Teoksessa K. Walsh & L. Näre (toim.) Transnational Migration and Home in Older Age. New York: Routledge, 212-226.