Siirtolaisuus oli osa suomalaisen työväenliikkeen syntyä

790

Kirjoittaja: Aleksi Huhta

Suomalaisessa vasemmistossa on kiistelty viime aikoina näkyvästi maahanmuutosta. Syksyllä 2017 keskustelua herättivät erityisesti kysymykset paperittomien terveydenhuollosta ja työvoiman saatavuusharkinnasta. Jälkimmäinen kysymys on aiheuttanut närää etenkin SAK:laisessa ay-liikkeessä, josta on varoiteltu jopa Suomea uhkaavasta aasialaisen halpatyövoiman vyörystä, mikäli saatavuusharkinnasta luovutaan. Erään nasevimmista puheenvuoroista näissä keskusteluissa käytti Helsingin sosialidemokraattinen apulaiskaupunginjohtaja Nasima Razmyar, joka toivoi puolueeltaan rohkeampaa ja linjakkaampaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Pohtiessaan ratkaisuja maahanmuuton pulmiin, suomalaisen vasemmiston soisi kääntävän katsettaan myös oman liikkeensä historiaan. Suomalainen työväenliike syntyi 1800- ja 1900-luvun vaihteessa vilkkaimpien Amerikan-siirtolaisuuden vuosina. Suomalaisessa ja amerikansuomalaisessa työväenliikkeessä aprikoitiin tuolloinkin kiperiä kysymyksiä siirtolaisuuden ja työväenliikkeen suhteesta. Tämän historian muistaminen voisi tuoda historiallista perspektiiviä myös nykykeskusteluihin maahanmuutosta.

Siirtolaisuus muovasi keskeisin tavoin varhaista työväenliikettä. Suurella osalla 1900-luvun alun suomalaisista työväenaktiiveista oli henkilökohtaista maahanmuuttajakokemusta. Esimerkiksi Oskari Tokoi, Yrjö Sirola, Maria Raunio ja Niilo Wälläri työskentelivät eripituisia ajanjaksoja Pohjois-Amerikassa. Yhdysvaltoihin ja Kanadaan kehittyi nopeasti voimakas suomenkielinen työväenliike sanomalehtineen, työväentaloineen ja kulttuuririentoineen. Amerikan Suomalainen Sosialistijärjestö oli Yhdysvaltain sosialistipuolueen suurin siirtolaisjärjestö.

Yhdysvalloissa maahanmuutto tuli monelle suomalaissosialistille tutuksi myös poliittisena kysymyksenä. Siirtolaisuus politisoitui 1900-luvun alussa ja maahan syntyi voimakas maahanmuuton rajoittamista vaatinut liike. Sen kärjessä oli mm. amerikkalainen ammattiyhdistysliike, joka pelkäsi alhaiseen elintasoon tottuneiden aasialaisten sekä itä- ja eteläeurooppalaisten siirtolaisten polkevan amerikkalaistyöläisten palkkoja ja työehtoja. Myös uusien tulokkaiden vieraita tapoja ja olemusta karsastettiin. Näihin ei-toivottuihin siirtolaisiin luettiin usein myös suomalaiset – vuosien 1921 ja 1924 tiukat maahanmuuttolait rajoittivatkin voimakkaasti myös suomalaisten siirtolaisuutta.

Kuten nyky-Suomessa, maahanmuuttokysymys jakoi suomalaista vasemmistoa myös 1900-luvun alun Yhdysvalloissa. USA:n sosialistipuolueessa käytiin tuolloin kiivasta väittelyä aasialaisesta siirtolaisuudesta. Osa suomalaisista pyrki erottautumaan ei-toivotuista aasialaisista ja yhtyi amerikkalaisiin tovereihinsa vaatimaan aasialaissiirtolaisuuden rajoittamista. Edustaessaan suomalaissosialisteja USA:n sosialistipuolueen vuoden 1910 puoluekokouksessa, toimittaja John Välimäki ilmoitti suomalaisten kannattaneen Kiinasta, Japanista ja Intiasta tulevan ”massasiirtolaisuuden” tyrehdyttämistä – ei rotuennakkoluuloisuuttaan, vaan taloudellisin perustein, Välimäki vakuutteli.

Välimäki ei kuitenkaan puhunut kaikkien maanmiestensä ja -naistensa puolesta. USA:n sosialistipuolueen 1900-luvun alun puoluekokouksissa suomalaiset Esther Nieminen ja Leo Laukki olivat näkyvimpien aasialaissiirtolaisten puolustajien joukossa. He osallistuivat kiivaisiin väittelyihin maahanmuutosta ja Laukki toimi vuosina 1910–1912 jopa puolueen maahanmuuttopoliittisessa komiteassa. Osin heidän suhtautumistaan selitti epäilemättä heidän oma siirtolaistaustansa. Laukki oli esimerkiksi paennut Yhdysvaltoihin tsaarin viranomaisia vuoden 1906 Viaporin kapinan jälkeen, mikä varmasti auttoi häntä arvostamaan vapaan liikkuvuuden periaatetta.

Kuitenkin Niemisen ja Laukin siirtolaisuusmyönteisyyttä jäsensi myös laajempi ymmärrys työväenliikkeen globaalista luonteesta. Heidän mukaansa työvoiman liikkuminen oli luonnollinen seuraus pääoman ylirajaisesta levittäytymisestä, mihin työläisten ei tullut vastata muureja rakentamalla. Nurkkakuntainen nationalismi palveli vain työnantajia. Sen sijaan sosialistien tuli vahvistaa oman liikkeensä kansainvälisyyttä mm. järjestämällä aasialaisia työläisiä ja vastustamalla syrjintää työmailla. Työväenjärjestöjen ei tullut karsastaa siirtotyöläisiä, sillä työmarkkinoiden pahnanpohjimmaisina maahanmuuttajat olivat usein vankkumattomampia työtaistelijoita kuin etuoikeuksiinsa tarrautuvat amerikkalaistyöläiset. ”Mitä enemmän heitä [aasialaisia] tänne saamme, sitä parempi”, Nieminen vetosi.

1900-luvun alun suomalaissosialistien maahanmuuttonäkemykset ovat kiinnostavia myös nykyisyyden näkövinkkelistä. Ne tuovat esiin, että monet siirtolaisuuden herättämät uhkakuvat ovat varsin muuttumattomia. Esimerkiksi pelot kehitysmaista vyöryvästä halpatyövoimasta ovat varsin pitkäikäisiä länsimaisessa työväenliikkeessä. Toisaalta Niemisen ja Laukin kaltaiset vapaan siirtolaisuuden puolustajat osoittavat, että myös Nasima Razmyarin peräänkuuluttamalla rohkeammalla maahanmuuttopolitiikalla on suomalaisessa työväenliikkeessä pidemmät perinteet kuin usein ajatellaan.

 

Kirjallisuus:

Huhta, Aleksi: Toward a Red Melting Pot: The Racial Thinking of Finnish-American Radicals, 1900-1938. Turun yliopisto, 2017.

Kivisto, Peter: Immigrant Socialists in the United States: The Case of Finns and the Left. Fairleigh Dickinson University Press, 1984.

Pollari, Mikko: ”Teosofia ja 1900-luvun alun suomalaisen ja amerikansuomalaisen työväenliikkeen transatlanttiset yhteydet”. Teoksessa Sakari Saaritsa & Kirsi Hänninen (toim.): Työväki maahanmuuttajina. Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 2012.