Suomen turvapaikkajärjestelmän 10 ongelmaa ja ratkaisuehdotuksia

448

Kirjoittaja: Eveliina Lyytinen

Suomen pakolaispolitiikan keskeisenä tavoitteena on ollut Suomeen tulevien turvapaikanhakijoiden määrän vähentäminen. Tavoite on ristiriidassa sen kanssa, että turvapaikan hakeminen on keskeinen ihmisoikeus. Lukuisat viime vuosien turvapaikkapolitiikan ja -lainsäädännön kiristykset lisäävät turvaa hakevien haavoittuvuutta.

Suomi on kantanut vastuuta kansainvälistä suojelua tarvitsevista 1970-luvulta lähtien. Vuosikymmenten saatossa Suomessa on kehitetty kiintiöpakolaispolitiikkaa, vastaanottovaiheen palveluita ja kotoutumisen tukea. Ulkomaalaisten oikeuksia on muokattu yhdenvertaisiksi Suomen kansalaisten kanssa.

Vuoden alussa julkaistu kokoomateos Turvapaikanhaku ja pakolaisuus Suomessa osoittaa, kuinka Suomen nykyinen turvapaikkapolitiikka ja -prosessi lisäävät eri tavoin turvaa hakevien haavoittuvuutta. Teoksen kirjoittajina ovat 25 alan tutkijaa eri tutkimuslaitoksista ja asiantuntijaorganisaatioista.

Seuraavat 10 asiaa ovat tutkimustulosten valossa turvapaikkajärjestelmän keskeisiä ongelmia:

1. Suomen ulkomaalaisoikeudessa haavoittuvuutta tulkitaan suppeasti yksilön ominaisuuksien (esim. ikä tai sukupuoli) tai ihmisryhmiin liittyvän uhriutumisen kautta (esim. kidutuksen tai ihmiskaupan uhrit). On tärkeää tunnustaa, että suuri osa kaikista kansainvälistä suojaa hakevista on jollain tavoin haavoittuvassa asemassa. Turvapaikanhakijoiden haavoittuvuus kumpuaa usein yhteiskunnan epätasa-arvoisista rakenteista.

2. Paperittomien ihmisten määrä Suomessa on lisääntynyt viime vuosina rajusti. Paperittomuutta tuotetaan ja hallinnoidaan sekä kansallisesti että EU-tasolla raja- ja maahanmuuttopolitiikan keinoin. Paperittomuutta tulee ehkäistä ja ratkaisuja paperittomuudesta poispääsyyn tulee kehittää. Paperittomien perus- ja ihmisoikeudet on taattava.

3. Turvattomuus, väkivalta, näköalattomuus ja vaino ajavat ihmisiä pakolaisuuteen ja pakomatka voi olla vaarallinen. Lähtömaassa tai matkan aikana koetut traumat voivat vaikeuttaa tulijoiden kotoutumista. On syytä tunnistaa, että kotoutuminen alkaa jo heti Suomeen saavuttua, ei vasta oleskeluluvan saatua. Alkuvaiheen tukitoimia on lisättävä.

4. Vastaanottokeskuksissa asuvien elämää kuvastaa arjen poikkeuksellisuus, odottaminen ja epävarmuus. Tämä usein pitkittynyt ajanjakso on monille äärimmäisen rankka ja siinä olevia tulee tukea eri tavoin. Myös vastaanottokeskusten työntekijöiden työssä jaksaminen ja naapurien kuuleminen etenkin keskuksia perustettaessa on tärkeää. Hyvät väestösuhteet ja rakentavat kohtaamiset edesauttavat vastaanottokeskuspaikkakuntien arjen sujuvuutta.

5. Vastaanottovaiheessa olevien sosiaaliset verkostot ovat usein vähäiset ja hauraat. Moni ei koe olevansa hyväksytty jäsen uudessa yhteiskunnassa. Kuulumisen tunnetta voidaan kuitenkin tukea eri tavoin. Esimerkiksi seurakuntien turvapaikkatyössä opetellaan solidaarista yhdessä elämistä ja yhteisön rakentamista, ja poliisin laillisuuskasvatus pyrkii edistämään kaikkien arjen turvallisuutta.

6. Turvapaikkapuhuttelu on latautunut vuorovaikutustilanne. Viimeaikaiset kiristykset turvapaikkamenettelyssä ovat edelleen heikentäneet hakijoiden mahdollisuuksia todistaa täyttävänsä suojelun tarpeeseen vaaditut kriteerit. Puhutteluissa oikeusavustaja on mukana enää vain harvoissa erityistapauksissa, tulkkauksessa esiintyy ongelmia ja haavoittuvuus jää usein tunnistamatta. Hakijoiden oikeusturva on taattava.

7. Turvapaikanhakuun liittyvä sanomalehtikirjoittelu rakentaa sellaista suomalaisuutta, joka sulkee suuren osa sekä nykyisistä että tulevista suomalaisista pois. Maahan muuttaneiden osallistuminen keskusteluun luo mahdollisuuksia laajemmalle käsitykselle suomalaisuudesta.

8. Useilla pakolaistaustaisilla on vaikeita traumaattisia kokemuksia ja traumat voivat olla hoitamattomia pitkään. Hoitoon pääsyssä on ongelmia, minkä vakavimpia seurauksia ovat itsemurhayritykset. Kulttuurilähtöistä hoitotyötä tulee kehittää ja resursoida aiempaa laajemmin.

9. Perhe on keskeinen pakolaisten elämää ja kotoutumista tukeva elementti. Perheenyhdistämisen kriteerejä on Suomessa jatkuvasti kiristetty ja perheenyhdistäminen on vaikeutunut merkittävästi. Perhe-elämä on kaikille kuuluva ihmisoikeus, joka toteutuminen tulee varmistaa.

10. Pakolaistaustaisten työllistyminen Suomessa on usein hidasta ja työsuhteet epävakaita. Pakolaistaustaisten nuorten koulutusta ja työuraa voivat vaikeuttaa esimerkiksi oleskelulupa- tai perheenyhdistämisprosessiin liittyvä stressi. Toisaalta pakolaistaustaan liittyvien haasteiden kääntäminen voimavaraksi voi tukea nuorten työmarkkinoille kiinnittymistä.

Turvapaikanhaku ja pakolaisuus Suomessa teos tarjoaa päivitettyä suomenkielistä tieteellistä tietoa Suomen turvapaikka- ja pakolaistilanteesta. Lisäksi se toimii tietopohjana yhteiskunnalliseen keskusteluun ja poliittiseen päätöksentekoon. Tarvitsemme tutkittuun tietoon perustuvaa päätöksentekoa ja viranomaistoimintaa siitä, miten voimme vastata Suomen turvapaikkajärjestelmän ongelmiin, joista tässä kirjoituksessa on tuotu esiin muutamia.

Odotan, että vastuussa olevat päättäjät ja virkamiehet luovat toimivia ratkaisuja, jotka kehittävät Suomen turvapaikkajärjestelmää inhimillisempään ja ihmisoikeuksia kunnioittavampaan suuntaan. Tämä suunta on ainoa vaihtoehto tutkitun tiedon valossa.