Kirjoittaja: Saara Koikkalainen
Valko-Venäjän hybridioperaatio Puolan rajalla on nostanut eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän toimivuuden päivänpolitiikan keskiöön. Tuhannet rajalla Eurooppaan pääsyä odottavat ihmiset ovat nappuloita raa´assa pelissä, jossa Euroopan unionin toimintakykyä testataan.
Euroopan unionin maat ovat neuvotelleet yhtenäisestä turvapaikkapolitiikasta ja yhtenäisistä käytännöistä jo vuosia. Paine ratkaisujen löytämiselle koveni vuoden 2015 ”eurooppalaisen pakolaiskriisin” jälkeen. Suomessa yhtenä humanitäärisen maahanmuuton hallinnan keinona on esitetty turvapaikanhakuleirejä, joihin prosessi ulkoistettaisiin. Onko ajatuksessa mitään järkeä?
Ihmisten kansainvälisen liikkuvuuden hallinta on monimutkainen asia, johon vaikuttavat inhimilliset näkökulmat, kansainväliset sopimukset, EU-lainsäädäntö ja nopeasti muuttuvat poliittiset tilanteet ja kriisit.
Viime vuosina EU on rahoittanut maahanmuuttotutkimusta Horizon2020-ohjelman kautta 100 miljoonalla eurolla, mutta tutkimustietoa ei juuri näytetä käytettävän päätöksenteossa. Yksinkertaistava maahanmuuttopuhe menee myös suomalaisissa keskusteluissa helposti läpi.
Yhtenä esimerkkinä tutkimustiedon ohittavasta aloitteesta ovat kriisialueille sijoitettavat turvapaikkaleirit. Ajatus tuntuu arkijärjellä hyvältä: hakemukset käsiteltäisiin keskitetysti, hukkumiskuolemat Välimerellä vähenisivät, eikä rahaa kuluisi hakijoiden ylläpitoon Euroopassa.
Tutkimusten ja muualta maailmasta saatujen kokemusten valossa asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen
Leirit lisäisivät turvapaikanhakijoiden määrää
Toive oman ja jälkikasvun paremmasta tulevaisuudesta on meissä sisäänrakennettuna. Muuttopäätöksen tekee aina yksilö tai perhe omista lähtökohdistaan, ei kuviteltu turvapaikanhakijoiden joukko, jonka toimiin voimme helposti ulkopuolelta vaikuttaa. Parempaa tulevaisuutta etsivä henkilö ei vertaa omaa tilannettaan turvapaikkakriteereihin – eikä valtaosalla hakijoista ole niistä edes välttämättä mitään tietoa.
Turvapaikan hakeminen on monelle ainoa laillinen keino pyrkiä EU:n alueelle. Siksi leireistä tulisi Euroopan odotushuone, joita kohti yhä useamman kannattaisi suunnata riippumatta siitä, ovatko he kohdanneet Geneven pakolaissopimuksen mukaista vainoa vai ajaako heitä liikkeelle arjen turvattomuus tai lähtömaan taloudellinen tilanne.
Koska leirit sijaitsisivat kriisialueiden ”lähialueilla”, olisi niihin pääseminen monelle myös helpompaa kuin matka Eurooppaan. Ihmissalakuljettajille olisi yhä kysyntää, sillä leirille haluavat maksaisivat epävirallisia reittejä tapahtuvista rajanylityksistä. Tieto leireistä porttina Eurooppaan leviäisi sosiaalisessa mediassa ja kannustaisi yhä useampia matkaan.
Leirit lisäisivät kustannuksia
UNHCR ylläpitää pakolaisleirejä esimerkiksi Turkissa YK:n jäsenvaltioiden rahoituksella. Näiden rinnalle rakennettava uusi EU:n leirijärjestelmä tulisi eurooppalaisille veronmaksajille kalliiksi. Leirejä tarvittaisiin useita, ja niihin kaikkiin olisi palkattava henkilökunta ja rakennettava satoja tai jopa tuhansia ihmisiä palveleva infrastruktuuri.
Leireistä maksettaisiin myös kovaa poliittista hintaa, sillä mikään valtio ei ottaisi sellaista omalle maaperälleen ilman merkittävää korvausta EU:lta. Vertailukohtana voidaan pitää EU:n ja Turkin vuonna 2016 solmimaa sopimusta, jossa Turkille luvattiin kuusi miljardia euroa vastineeksi turvapaikanhakureittien sulkemisesta.
Vuonna 2018 EU:ssa selvitettiin alueellisten maihinnousupisteiden järjestelmää (regional disembarcation platform), jossa Välimeren yli pyrkivät turvapaikanhakijat ohjattaisiin alueellisiin keskuksiin. Ajatus kaatui omaan mahdottomuuteensa, sillä yksikään Välimeren eteläpuolinen valtio ei suostunut tällaisen keskuksen isäntämaaksi.
Leirit lisäisivät inhimillistä kärsimystä
Turvapaikanhakuleirin ei pitäisi olla kenenkään pitkäaikainen asuinpaikka, mutta osa ihmisistä jäisi sinne pysyvästi. Paluu sekasortoiseen lähtömaahan olisi monelle mahdotonta, vaikka turvapaikkaa ei myönnettäisikään. Osa taas jatkaisi kielteisestä päätöksestä huolimatta matkaa uusia, kenties aikaisempaa vaarallisempia reittejä pitkin kohti Eurooppaa.
Entä miten leireiltä myönteisen päätöksen saaneet saataisiin sijoitettua eri maihin, kun jäsenvaltiot eivät ole kyenneet kantamaan vastuuta edes EU:n alueella jo nyt oleskelevista ihmisistä, joiden turvapaikkaprosessi on kesken?
Ihmisoikeuksien turvaaminen ja asukkaiden perustarpeiden täyttäminen on leireillä haasteellista. Australia ulkoisti turvapaikkajärjestelmänsä Tyynen valtameren saarille katastrofaalisin seurauksin: turvapaikanhakijat ovat asuneet epäinhimillisissä olosuhteissa jopa vuosia. Myös Kreikan saarilla on nähty toistuvia inhimillisiä tragedioita, kun vastaanottokeskuksiin on ahdettu tuhansia ihmisiä alkeellisiin oloihin.
Lähes 90 prosenttia maailman pakolaisista asuu kehittyvissä maissa, jotka kantavat vastuuta vainoa ja epäinhimillisiä olosuhteita pakenevista ihmisistä noudattaen kansainvälisen lain ja sopimusten velvoitteita.
EU ei voi ulkoistaa velvoitteitaan kolmansille maille, eivätkä leirit ole vaihtoehto nykyjärjestelmälle. Jos turvapaikanhakua halutaan lähtöalueilla helpottaa, olisi järkevämpää mahdollistaa hakemuksen jättäminen EU-maiden lähetystöissä. Myös taakanjako EU-maiden kesken ja pitkäaikainen työ lähtömaiden poliittisen ja taloudellisen vakauden eteen on yhteinen etumme.
Dosentti Saara Koikkalainen toimii yliopistotutkijana Karjalan tutkimuslaitoksella, Itä-Suomen yliopistossa. Hän on tutkinut esimerkiksi muuttoliikepäätöksentekoa, turvapaikanhakijoita Suomessa ja eurooppalaista liikkuvuuspolitiikkaa.
Lähteet:
Braunsdorf, Felix 2021: EU Migration Policy Reform: Alternatives to the Australian Model. The Georgetown Journal of International Affairs July 20, 2021, https://gjia.georgetown.edu/2021/07/20/eu-migration-policy-reform-alternatives-to-the-australian-model/.
Castles, Stephen 2004: Why migration policies fail. Ethnic and Racial Studies 27(2), 205–227. DOI: 10.1080/0141987042000177306
Carling, Jørgen & Hagen-Zanker, Jessica 2018: Record deaths at sea: will ‘regional disembarkation’ help save lives? July 16, 2018, https://blogs.prio.org/2018/07/record-deaths-at-sea-will-regional-disembarkation-help-save-lives/.
European Commission 2021: Horizon migration research. Brussels: European Commission. https://ec.europa.eu/info/research-and-innovation/research-area/social-sciences-and-humanities/migration-and-mobility_en.
Terry, Kyilah 2021: The EU-Turkey Deal, Five Years On: A Frayed and Controversial but Enduring Blueprint. Migration Information Source April 8, 2021. Washington, DC: Migration Policy Institute, https://www.migrationpolicy.org/article/eu-turkey-deal-five-years-on.
UNHCR 2017: From a Refugee Perspective. Discourse of Arabic speaking and Afghan refugees and migrants on social media from March to December 2016, https://www.unhcr.org/5909af4d4.pdf.
Wahlbeck, Östen 2021: Maahanmuutto: jäsenvaltioiden erimielisyys turvapaikkapolitiikasta. Teoksessa Raunio, Tapio & Saari, Juho (toim.) Moninaisuudessaan yhtenäinen? Euroopan unionin suunta. Helsinki: Gaudeamus.
Ward, Melanie 2018: Why the EU can’t outsource its migration crisis. Politico August 20, 2018, https://www.politico.eu/article/eu-cant-outsource-migration-crisis-disembarkation-platforms-centers/.
