Kirjoittaja: Mika Helander
Tilapäinen työperäinen rajat ylittävä muuttoliike saa erilaisia muotoja eri aikakausina ja eri ammattiryhmissä. Työvoiman liikkuvuudella on EMU-aikana suhdannepoliittista merkitystä, kun puskurityövoima tasaa suhdannevaihteluista johtuvaa työvoiman tarvetta. Ulkomailta Suomeen tulleiden tilapäistyöntekijöiden sosiaaliturvaan ja asemaan yhteiskunnassa vaikuttaa se, tulevatko he EU-alueelta vai sen ulkopuolelta.
1970-luvulla suhdannepolitiikassa oli Euroopan pienissä maissa Peter Katzensteinin (1985) mukaan selkeästi kaksi eri linjaa. Manner-Euroopan pienet maat (sekä myös suuret maat kuten Saksan LTV) harjoittivat vierastyöläispolitiikkaa, jossa työvoiman tuonnilla pyrittiin vastaamaan korkeasuhdanteen aikaiseen työvoimapulaan, ja matalasuhdanteen aikana ulkomailta tulleen työvoiman odotettiin palaavan kotimaihinsa. Moni kuitenkin jäi, puutteellisesta sosiaaliturvasta huolimatta.
Vierastyövoiman houkuttelemisen sijaan Pohjoismaissa devalvoitiin valuutta matalasuhdanteen aikana. Näin lisättiin kysyntää työmarkkinoilla ja luotiin lisää työskentelymahdollisuuksia ja työttömyyttä saatiin pienennettyä. Korkeasuhdanteen aikana työllisyystilanne maissa oli hyvä, ja esimerkiksi Ruotsi toi tällöin työvoimaa ulkomailta kuten Suomesta, josta tulleet työntekijät pääsivät myös osalliseksi Ruotsin hyvästä sosiaaliturvasta. Matalasuhdanteen aikana devalvoitiin, eikä maahanmuuttajien tarvinnut näin ollen lähteä maasta vaan työtilaisuudet pysyivät.
Ruotsi devalvoi useita kertoja 1970-luvulla ja viimeisen kerran kiinteän valuuttakurssin aikana vuonna 1982. Vuonna 1992 Ruotsi siirtyi kelluvaan valuuttakurssiin. Myös Suomi devalvoi useita kertoja 1970-luvun aikana (Kuusterä 1997, 300). Suomi siirtyi kiinteän valuuttakurssin EMU:in toiseen vaiheeseen suoraan EU-jäsenyyden yhteydessä vuonna 1995 ja kolmanteen vaiheeseen, eli uuteen valuuttaan siirtymiseenvuonna 1999.
Suomen liityttyä Euroopan valuuttaunioniin devalvointimahdollisuus katosi. Matalasuhdanteen aikana työllisyyttä ei voida enää parantaa devalvoimalla, vaan työvoimaa joudutaan vähentämään ja työttömyys lisääntyy. Sen sijaan korkeasuhdanteen aikana monilla aloilla vallitsee työvoimapula ja työvoimaa rekrytoidaan myös ulkomailta. Viime vuosien työperäinen liikkuvuus on osoitus tästä, vaikka suhdanne ei kaikilta osin olekaan ollut kovin hyvä.
Pendelöinti ja kausityö vaikuttavat sosiaaliturvaan
Erityisesti suhdanneherkällä ja suhdannepoliittisesti strategisella (vrt. elvytys) rakennusalalla ulkomaisen työvoiman määrä on suuri. Vuonna 2016 Uudenmaan alueella joka neljäs rakennusalan työntekijä oli ulkomaalainen. Muualla maassa ulkomaalaisten osuus oli 5 %. Rakentaminen on merkittävä toimiala, ja se kattaa Rakennusteollisuuden mukaan jopa 20 % Suomen työllisyydestä.
Tilapäisesti palkattujen ulkomaisten työntekijöiden tilanne, erityisesti kolmansien maiden kansalaisten osalta maatalouden kausityössä, on Suomessa viime vuosina tietyssä mielessä muistuttanut vierastyöläisten asemaa 1970-luvun Manner-Euroopassa: Työntekijät eivät ole olleet vastaanottavan yhteiskunnan jäseniä. Tähän ovat vaikuttaneet pendelöinti ja kausityö sekä jossain määrin Suomen asumisperusteinen sosiaaliturva. Henkilöön kohdistuvat yhteiskunnan velvoitteet ovat olleet siis pääasiassa kotimaan vastuulla kotipaikan ollessa ulkomailla. Verot on kuitenkin yleensä maksettu Suomeen.
Suomen sosiaaliturvaa kutsutaan pääosin asumisperusteiseksi. Tämä tarkoittaa, että ollakseen suomalaisen sosiaaliturvan piirissä tulee henkilön olla henkikirjoilla Suomessa, ja tarkemmin määriteltynä jossakin Suomen kunnista. Tällä tavoin henkilö tulee osaksi Suomen väestöä. Työn kautta saatava sosiaaliturva, kuten työtapaturmavakuutus sekä ansiosidonnainen työttömyysturva, ja Kelan kautta saatu sosiaalivakuutus kuten yleinen sairasvakuutus, ovat kuitenkin myös merkittäviä sosiaaliturvan lähteitä ja eroavat kuntien tarjoamasta asumisperusteisesta turvasta. Kelan sosiaaliturva lasketaan kuitenkin myös asumisperusteiseen sosiaaliturvaan.
EU tarjoaa kansalaisilleen työperusteista sosiaaliturvaa, joka on suojannut esimerkiksi virolaisia työntekijöitä Suomen työmarkkinoilla. Myös Kelan turva on sidoksissa oleskeluun, edellyttäen neljän kuukauden asumista. Pääosin sosiaaliturva perustuu kuitenkin kotikunnan puitteissa saatuun asumisperusteiseen sosiaaliturvaan.
Pendelöijien määrästä vain veikkauksia
Pendelöinti on erityisen tavallista Suomen ja Viron välisessä liikkuvuudessa, ja EU-säännösten (883/2004 & 492/2011) johdosta virolaisilla työntekijöillä on ollut pääsy julkiseen terveydenhoitoon ja muihin palveluihin. Säännöt ovat kuitenkin olleet monimutkaisia, eivätkä työntekijät ole aina olleet tietoisia oikeuksistaan (Alho & Helander 2016; Helander, Holley & Uuttana 2016).
Valmisteltava uusi lainsäädäntö tuo parannuksia maiden välillä pendelöivien työntekijöiden ja maatalouden kausityöntekijöiden sosiaaliturvaan. Kausityöntekijöiden sosiaaliturva on myös hiljattain parantunut EU-direktiivien kansallisen toimeenpanon avulla. Asumisperusteisuutta ollaan lieventämässä ”rajat ylittävissä tilanteissa”.
Virossa kirjoilla olevia Viron kansalaisia on Suomen työmarkkinoilla useita kymmeniä tuhansia. Tarkkoja lukumääriä ei tiedä kukaan. Erilaisten lähteiden pohjalta voidaan kuitenkin päätyä noin 50 000 pendelöijän lukumäärään kaikki toimialat mukaan luettuina. Lukumäärä vaihtelee vuosien ja suhdanteiden mukaan. Lukumäärän valistunut arvioiminen olisi tutkimuksellisesti merkittävää, ja voitaisiin ehkä tehdä veronumerorekisteriä ja muita verotietoja analysoimalla, tai vaihtoehtoisesti kyselytutkimuksilla esimerkiksi matkustajalaivoilla.
Vuonna 2013 rakennusalan veronumerorekisterissä oli kokonaisuudessaan 53 000 ulkomaista rakennusalan työntekijää. Isoin kansallisuusryhmä oli Viron kansalaiset. Rakennusalaa koskeva veronumerorekisteri sisälsi tuolloin noin 530 000 työntekijää, joten ulkomaalaisten osuus oli noin 10 % koko rekisteristä. Väitän, että tällä osuudella on suhdannepoliittista merkitystä suhteessa koko rakennusalaan sekä talouteen ylipäänsä.
Veronumerorekisterin pohjalta voitaisiin laskea ulkomaisen rakennustyövoiman vastaavan noin 2 % Suomen työvoimasta. Rekisterissä on myös satunnaisesti rakennuksilla töitä tekeviä sekä Suomessa kirjoilla olevia. Näin ollen oletus 20 % työvoimaosuudesta pohjana laskelmalle pendelöijien määrästä sisältää tiettyjä ongelmia. Rekisteriä ollaankin puhdistamassa ensi vuoden aikana, koska se sisältää suuren määrän ihmisiä, jotka eivät ole olleet aktiivisia rakentamisessa pitkään aikaan (Verottaja, suullinen tieto).
Liikkuvien työntekijöiden kansantaloudellinen merkitys
Mikäli lukumäärältään noin 50 000 työntekijän ryhmä toimii puskurityövoimana, on sillä merkittävä rooli työvoiman kysynnän tasaajana suhdanteiden välillä. Tämä koskee lisäksi myös sellaisilla muilla toimialoilla työskenteleviä ulkomaalaisia, joilla työvoiman määrä muuttuu suhdanteiden mukana. Esimerkiksi maataloudessa ulkomaiset kausityöntekijät vastaavat noin kolmasosaa maatalouden työpaikoista, ja lukumääräarviot vaihtelevat noin 10 000 ja alle 15 000 välillä.
Osa rakennusalalla työskentelevistä on kirjoilla Suomessa, ja näin ollen täkäläisen sosiaaliturvan piirissä. Mutta niiden lukumäärä, jotka lähtevät kotimaahansa työn loputtua, on arvioni mukaan niin suuri, että sillä on kansantaloudellista merkitystä.
Liikkuvien työntekijöiden tilanne paranee
Ajatuksena tämänhetkisessä asumisperusteisuuden lieventämisessä on, että sosiaaliturva kuuluu heille, jotka osallistuvat järjestelmän rahoittamiseen. Veronsa pääsääntöisesti Suomeen maksavat tilapäistyöntekijät tekevät näin. Mutta kun töiden loppuessa jäädään kotipaikkakunnalle Suomen ulkopuolelle (tai työ- tai oleskeluvan voimassaolo päättyy), työntekijäryhmä toimii talouden puskurina ja suhdannepoliittisena välineenä. Maatalouden kausityöntekijöillä, jotka usein tulevat kolmansista maista kuten Venäjältä, tilanne on pääasiassa tällainen, vaikka sosiaaliturva oleskelun aikana onkin viime aikoina parantunut.
Kotikunnan saaminen on edelleen pääasiallinen sosiaaliturvan ehto. Milloin sitten kotikunnan saaminen, eli varsinainen maahanmuutto muodostuu ajankohtaiseksi? Maistraatti selvittää kotikunnan saamisen edellytykset, ja myös EU-jäsenmaiden kansalaisten on rekisteröitävä oleskeluoikeus Maahanmuuttovirastossa. Oleskelun on oltava vähintään vuoden mittainen kotikunnan saamiseksi. Kotikuntalain neljäs pykälä määrittelee ulkomailta Suomeen muutettaessa kotikunnan saamisen perusteet.
Myös asumisperusteisen sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta annettu laki, joka on merkittävä sosiaaliturvan saamisessa rajat ylittävissä tilanteissa, ja jota ollaan nyt uudistamassa, on pitkälti yhteneväinen Kotikuntalain kanssa vakinaisen asumisen määrittelyssä ja arvioinnissa.
Melko iso lukumäärä Viron kansalaisia on muuttanut pysyvästi Suomeen. Noin 50 000 virolaista oli vuonna 2016 osana Suomen väestöä. Samaan aikaan iso määrä virolaisia työntekijöitä sekä muunmaalaisia kausityöntekijöitä on tilapäisesti Suomessa lyhyinä jaksoina ja yhtäjaksoisesti neljää kuukautta lyhyemmän aikaa. He kuitenkin usein maksavat veronsa Suomeen, ja näin ollen osallistuvat hyvinvointivaltion rahoitukseen.
Asumisperusteisuuden ja sosiaaliturvan nyt tapahtuva vielä selkeämpi erottaminen toisistaan rajat ylittävissä tilanteissa edustaa merkittävää kehitystä näiden työntekijäryhmien yhteiskunnallisessa tilanteessa ja asemassa. Hyvinvointivaltion palveluiden ja etujen tulee nimittäin kuulua kaikille sen rahoittamiseen osallistuville.
Lähteet:
Alho, Rolle & Helander, Mika (2016) Foreign Seasonal Farm Workers’ Strategies at the Margins of the Finnish Welfare State: informal networks and weak ties. Nordic Journal of Migration Research 6:3, 148-157.
Helander, Mika & Holley, Peter & Uuttana Heidi (2016) Trying to secure a future in uncertain circumstances. The social security of temporary migrant workers in Finland. Arbor Ciencia, Pensiamento y Cultura, Vol. 192-777, enero-febrero 2016, a286.
Katzenstein, Peter (1985) Small States in World Markets: Industrial Policy in Europe. Cornell University Press. Ithaca.
Kuusterä, Antti (1997) Markan matkassa – Suomen rahajärjestelmän historiaa 1840-1997. Kansantaloudellinen aikakauskirja, 93. vsk. – 2/1997.
