”Elämä ei anna lupaa unelmille”– pakolaisten elämä sisaruksista erossa

pixpoetry/Unsplash
Lukuaika: 3 min.

Kirjoittajat: Elina Jokinen, Edris Bayan Shenwarai, Ahmed Zaidan, Ellen Nieminen ja Johanna Hiitola

Maahanmuuttajien perheenyhdistämisestä puhuttaessa keskustelun valokeilaan nostetaan avioparit tai lapset ja heidän vanhempansa. Näissä tapauksissa perheenyhdistämisprosessi on selkein, vaikka viimeaikaiset tiukennukset ovat tehneet näistäkin prosesseista siirtolaisille lähes mahdottomia. Sisarussuhteet jäävät keskustelusta syrjään, vaikka niillä voi olla ratkaiseva merkitys pakolaisnuorten hyvinvoinnille.

Suomen Akatemian rahoittamassa Perheen erossaolo, maahanmuuttostatus ja arjen turvallisuus- tutkimushankkeessa olemme kuulleet kymmeniä pakolaisten kertomia tarinoita siitä, miltä tuntuu elää erossa omasta perheestä. Hankkeessa on tähän mennessä tehty 40 haastattelua aikuisten (25) ja yksintulleiden pakolaisnuorten (15) kanssa. Tämä teksti perustuu näistä haastatteluista osaan, jossa nuoret (sekä yksin alaikäisinä tulleet että täysi-ikäiset) pakolaiset kertoivat sisarussuhteidensa merkityksestä. Yllätyimme siitä, kuinka monen haastateltavan tarinassa korostuu vastuu pikkusisaruksista. Lähtömaassa isoveli tai -sisko on usein tärkeä tuki ja turva sisaruksilleen. Perheen isä on saattanut kuolla tai vanhemmat saattavat vaikeissa olosuhteissa olla kykenemättömiä huolehtimaan lapsista, jotka joutuvat usein työskentelemään kurjissa oloissa. Jos perhe päätyy pakenemaan ulkomaille, saatavat lapset joutua eroon vanhemmistaan, jolloin ainoat pienempää pakenijaa kantavat käsivarret ovat isoveljen tai -siskon.

Näissä tilanteissa pikkusisarus on täysin riippuvainen vanhemmasta sisaruksesta. Eräs haastateltava kertoo, miten Turkissa joutui eroon pikkuveljestään; salakuljettaja pakotti hänet aseella uhaten kumiveneeseen, joka lähti pitkälle matkalle Välimeren yli pikkuveljen jäädessä rannalle ypöyksin. Vuoden epätietoisuuden jälkeen veljekset löysivät toisensa Punaisen Ristin etsintäpalvelun kautta. Tarina ei kuitenkaan päättynyt tähän – useista Turkin matkoista, vetoomuksista, valituksista ja lukemattomista täytetyistä lomakkeista huolimatta pikkuveli on yhä Turkissa ilman koulupaikkaa ja ilman perheen huolenpitoa.
Joskus sisarusten onnistuu tulla Suomeen yhdessä, mikä ei automaattisesti tarkoita, että heitä kohdeltaisiin perheenä. Haastatteluissa nousee esiin tapauksia, joissa sisarukset on erotettu heti Suomen rajalla ja lähetetty eri vastaanottokeskuksiin ikätoveriensa joukkoon. Tämä on sisaruksille erittäin traumaattista ja osaltaan osoittaa, että sisarusten merkitystä nuorten arjen turvallisuudelle ei täysin ymmärretä.

Ero perheestä halvaannuttaa elämän

Usein pakolaiseksi päätyy vain yksi perheen lapsista. Yksin Suomeen tulleelle pakolaisnuorelle ero sisaruksista on hyvin rankkaa. Isosisarus kantaa nuoremmista huolta samalla tavalla kuin äiti tai isä, jotka saattavat hekin olla huolen aiheena – monesti heikoissa oloissa elävät ja raskaan elämäntilanteen taakoittamat vanhemmat ovat lähes toimintakyvyttömiä jo keski-ikäisinä. Nälkäkuurilla säästetyn rahan lähettäminen perheelle ei enää riitä siinä vaiheessa kun äiti ei pääse sängystä ylös heikkojen jalkojensa takia. Miten Suomesta käsin silloin varmistaisi, etteivät pikkusisarukset jää heitteille?

Huoli sisaruksista saattaa halvaannuttaa Suomessa asuvan pakolaisen elämää vakavalla tavalla. Kuten eräs haastateltava totesi: ”elämä ei anna lupaa unelmille”. Tämä nuori mies on hädin tuskin itse täysi-ikäinen, mutta hänen elämänsä tärkein prioriteetti on varmistaa, että hänen 12-vuotias veljensä saisi kaiken, mistä hän ei itse jaksa unelmoida. Onnellisen, tasapainoisen arjen takaaminen sisaruksille on kuitenkin Suomesta käsin usein mahdotonta ja kun huoli rakkaimmista on akuutilla tasolla joka ikinen päivä, on vaikeaa rakentaa omaa elämää ja tulevaisuutta.

Sisarus on monelle haastattelemallemme pakolaiselle se ihminen, jolle uskoudutaan silloin, kun vanhemmille puhuminen ei innosta, jonka esimerkkiä seurataan ja jonka menestyksestä iloitaan. Siskon tai veljen ahdinko on myös se, johon on usein kaikkein helpointa samaistua. Kun pikkuveli näkee jossain kaukana nälkää, ei isosisko Suomessa kykene nauttimaan hyvillä mielin ateriastaan. Kun isä tekee itsemurhan, on vaikea löytää rohkaisun sanoja pikkusiskolle, joka jää yksin äidin kanssa sinne, mistä itse pääsi pakoon. Olisi korkea aika tiedostaa, että perhe ei tarkoita ainoastaan lapsen ja vanhemman tai puolisoiden keskinäistä suhdetta. Valitettavasti Suomen maahanmuuttopolitiikka kulkee näiden tärkeiden suhteiden tunnistamisen sijasta aivan toiseen suuntaan.

Kirjoitus on ensimmäinen osa kolmeosaista monikielistä sarjaa, jossa esitellään Perheen erossaolo, maahanmuuttostatus ja arjen turvallisuus –tutkimushankkeen tuloksia. Hanke tutkii tiukentuneen maahanmuuttopolitiikan vaikutuksia arjen turvallisuuden kokemuksiin ja organisoimiseen haavoittuvien maahanmuuttajien ja heidän transnationaalisten perheidensä keskuudessa. Lue myös sarjan toinen ja kolmas kirjoitus.

Tämän artikkelin voi lukea myös arabiaksi, dariksi ja englanniksi.

Lähteet:

Fingerroos, Outi, Tapaninen, Anna-Maria & Tiilikainen, Marja (2016) Perheenyhdistäminen. Kuka saa perheen Suomeen ja miksi? Tampere: Vastapaino.

Turtiainen, Kati (2012) Perhe pakolaisia vastaanottavassa sosiaalityössä. Teoksessa: Minna Strömberg-Jakka & Teija Karttunen (toim.) Sosiaalityön haasteet. Jyväskylä: PS-kustannus

 

“Life does not give a permission for dreams” – refugees’ lives apart from their siblings

pixpoetry/Unsplash
Lukuaika: 4 min.

Authors: Elina Jokinen, Edris Bayan Shenwarai, Ahmed Zaidan, Ellen Nieminen and Johanna Hiitola

When discussing family reunification of migrants, the focus is often in the situations of married couples or children. In these instances family reunification process is straight forward, although the latest restrictions have made these processes nearly impossible for migrants. However, sibling relations often receive less attention in these discussions even though they might be crucial for the well-being of refugee youths.

In the research project “Family Separation, Immigration Status and Everyday Safety” funded by the Academy of Finland, we have heard dozens of stories on what it feels like to live away from one’s family. So far we have conducted 40 interviews with adults (25) and unaccompanied refugee youths (15). This blog text is based on interviews where refugee youths – both those who have arrived as minors and those over the age of 18 – discuss the role of sibling relations. We were surprised by how strongly the theme of responsibility over younger siblings was present in these narratives. An older brother or sister is often an important source of support and safety for their siblings in the refugees’ country of origin. The father of the family might be deceased or parents are unable to look after their children due to difficult life circumstances, while the children themselves may be forced to work under poor conditions. If the family ends up escaping abroad, children might get separated from their parents. In the case of parental separation the only support for the younger refugees are often their older brothers or sisters.

In many instances, the younger sibling is entirely dependent on their older sibling. One interviewee explains how he was separated from his little brother in Turkey; the smuggler forced him at gunpoint on a rubber boat set on a long journey across the Mediterranean, while the little brother was left on the shore all by himself. After a year of uncertainty, the brothers found each other through the Red Cross family tracing service. However, the story did not end there – despite several trips to Turkey, petitions, complaints and countless forms filled, the little brother is still in Turkey with no chance to attend school and without family care.

Occasionally siblings manage to arrive to Finland together, which, however, does not mean they are treated as a family. In the interviews we found cases where siblings have been separated right at the Finnish border and sent to different reception centers to live among their peers. This is extremely traumatic to siblings and demonstrates a lack of understanding when it comes to the role of siblings in the everyday safety of refugee youths.

Separation from family paralyzes life

In many cases, only one of the family’s children ends up seeking refuge. For a young refugee arriving to Finland alone, separation from siblings is extremely grueling. An older sibling feels a same sense of responsibility over younger siblings as would a mother or a father. In addition, the parents may in fact also be a source of concern for the young refugee – it is not uncommon that parents burdened by hard circumstances are almost unable to function by the time they reach middle age. When a mother in charge of the young siblings can no longer get out of bed due to her weak legs, sending home money earned by not eating is no longer enough to protect the younger siblings.

How, then, to make sure your siblings receive proper care?

Concern over younger siblings can paralyze a refugee living in Finland in a serious way. As one interviewee stated: “life does not give a permission to dream”. This young man has barely reached the age of 18 himself, but his life’s biggest priority is to make sure that his 12-year-old brother receives everything he himself has no strength to dream of. However, guaranteeing a happy and balanced everyday life to siblings is often impossible when living far away in Finland. Moreover, when concern over loved ones is pressing on a daily basis, it is difficult to build one’s own life and future.

For many of the people we interviewed, a sibling is a person who one confides in when talking to parents does not feel like an option, a person who is a role model and someone whose success is a source of joy. Likewise, the distress of a sister or a brother is also the easiest to identify with. When a little brother is hungry somewhere far away, an older sister cannot enjoy even a bite of her meal. When a father commits suicide, it is hard to find words of comfort for a little sister left with her mother to the place from where the young refugee herself has escaped. It is about time to acknowledge that family does not imply merely the relationship between a parent and a child or two spouses. Unfortunately, Finnish immigration policy is ignoring these important relations and moving into a completely different direction.

This blog entry is the first part of a three-part multilingual series showcasing the results of the research project “Family Separation, Immigration Status and Everyday Safety”. The project investigates the impact of immigration policy restrictions in terms of experiencing and organizing everyday safety among vulnerable immigrants and their transnational families. 

This article has been translated into Arabic, Dari and Finnish.

References:

Fingerroos, Outi, Tapaninen, Anna-Maria & Tiilikainen, Marja (2016) Perheenyhdistäminen. Kuka saa perheen Suomeen ja miksi? Tampere: Vastapaino.

Turtiainen, Kati (2012) Perhe pakolaisia vastaanottavassa sosiaalityössä. Teoksessa: Minna Strömberg-Jakka & Teija Karttunen (toim.) Sosiaalityön haasteet. Jyväskylä: PS-kustannus

 

جدایی وتغییر طولانی مدت، خانواده پناهندگان.

Javier Allegue Barros/Unsplash
Lukuaika: 4 min.

نویسنده ها: ایلینا یوکنین، احمد زیدان، ایلین نیمینین، یوهانا هییتولا و ادریس بیان شینواری.

پرواز از خانه، مسافرت های طولانی واخراج احتمالی یا مهاجرت بازگشت نیاز به سازگاری مداوم در محیط های جدید دارد. اگرچه تغییر، بخشی از زندگی همه است، برای یک پناهنده بسیار مشکل بوده ودر بسیاری از موارد شامل تجربه های آسیب زا است. در این متن ما به موقعیت هایی می پردازیم که تغییر به دور از خانواده یک فرد رخ می دهد ودر نتیجه، اعضای خانواده می توانند به جهت های بسیار متفاوتی رشد بکنند. این متن براساس 40 مصاحبه ساخته شده است که ما تجربه پناهندگان در فنلند را در مورد جدایی خانواده شنیدیم. جدایی پناهندگان از خانواده به ویژه از دیدگاه پیامدهای روان شناسی آن مورد بررسی قرار گرفته است. کشف شده که جدایی باعث علائم مختلفی از اضطراب تا بی خوابی ومشکلات تمرکز ویادگیری می شود. جدایی خانواده همچنین سازگاری در جامعه را به چالش کشیده. همچنین ممکن است پناهندگان را به عقب بکشاند. تحقیقات انجام شده توسط روسو وهمکارانش (2004) به این نتیجه رسیدند که خانواده های پناهنده با تجارب متفاوت از دوره جدایی، از یافتن قصه های مشترک در مورد جدایی آنها، سود می برند.

با این حال، اکثر پناهجویانی که با آنها مصاحبه کردیم، مایل نبودند که تجربیات خود را در مورد جدایی خانواده به اشتراک بگذارند یا فاقد فضا وفرصت برای انجام این کار بودند. مخصوصاً افراد زیر سن بدون همراه، گزارش دادند كه مشاوران وسایر كاركنان كه با آنها روبرو شده اند از روابط خانوادگی آنها سؤال نمی كنند. مکالمات با مشاوران خانه گروهی نشان داد که دلیل فرار از این موضوع ترس از اینکه در هنگام بحث وگفتگو در خانواده دچار آسیب دیدگی شود. این با یافته های تحقیق مغایرت دارد، که نشان می دهد یادآوری مجدد درباره خانواده مفید است.

سالهای جدایی

بسیاری از پناهجویان مصاحبه شده گفتند که اگرچه در فنلاند خانواده به ندرت با دیگران بحث می کردند، اما آنها روزانه با خانواده خود تماس می گرفتند. با این حال، اختلافات در زیادی تماس ها با خانواده ها وجود دارد زیرا برخی از آنها فقط در هر ماه با خانواده خود در تماس بودند. برای برخی، ارتباط با خانواده خود، کاملاً غیرممکن بود زیرا خانواده در یک جاه پناهندگی بوده یا در غیر این صورت خارج از دسترس زندگی می کردند. به ویژه آنهایی که کمتر با خانواده خود در تماس بوده اند، هنگامی که اعضای خانواده از زندگی جدید مطلع میشدند، از شوک اظهار داشتند. یک جوان به مادرش گفته است که گاه وبیگاه از او مشروبات الکلی استفاده کرده وباعث شده مادری مسیحی وی عصبانی شود واو را به دروغگویی متهم کند. او نمی توانست باور کند پسرش در حال نوشیدن است. داشتن تجربات مختلف در زندگی ممکن است تماس را حتی به چالش بکشد.

اعضای خانواده گمشده نیز می توان گفت که بیگانه بنظر برسند. در یک خانواده، مادر پس از سال ها گم بودن پیدا شد، و به دلیل آسیب های جدی ذهنی به یاد فرزندانش نمی آمد. خانواده ای که به فنلند گریختند، درک و شخصیت های آن تغییر یافته وخاطرات گمشده تقریبا غیرممکن بود که پس به یادش آید. اتحاد خانواده برای ایشان نیز غیرممکن بوده زیرا در آن زمان کودکان دیگر خردسال نبودند و نمیتوانستند فامیل خود را به فنلند بیاورند.

خانواده دوباره به هم پیوستند  

تعدادی از افرادی که با آنها مصاحبه کرده ایم موفق به اتحاد دوباره با خانواده های خود شده اند. دیدن دوباره خانواده ایشان امدادی بزرگ بوده زیرا دیگر نیازی به ترس از امنیت خانواده آنها نبود. با این حال، این مثلی شروع دوباره سازی روابط خانوادگی بوده است. امان داره که یک همسر در حال انتقال به فنلاند هنگام جدایی به به شکل جدی مذهبی شده اند، در حالی که پناهنده ساکن فنلند در اعتقادات شان زیاد تر سکولار تر شده بوده اند. برخی از مصاحبه شده گان نیز ازدین اسلام به مسیحیت رو آورده بودند، که تغییر آن برای هضم خانواده ای که به فنلند وارد شده بودند تغییر آسانی نبود. در بعضی موارد، کسانی که در اخیرا به فنلند آمده بودند نیز به عنوان کمک به زبان آنها به همسر یا فرزندان خود وابستگی زیادی داشتند.

با این حال، وضعیت هر خانواده بی نظیر بود. یکی از پدرها تشریح داد که چگونه همسرش، که بعدا به فنلند نقل مکان کرد، به سرعت از مهارت های زبانی او پیشی گرفت و با همسایگان فنلاندی خود دوست شد. پدر احساس کرد که روند آسیب پذیر الهاق پناهندگان از طریق دریا ونگرانی نیز از به زیستی خانواده وی، مانع از روند الحاق وی شده است، در حالی که همسرش پس از آمدن به فنلاند توانست زندگی جدید خود را بلافاصله آغاز کند.

یکی از جوانانی که با آنها مصاحبه کرده بودیم پس از چند سال زندگی در فنلاند با خواهر کوچک خود موفق به پیوستن به خانواده خود شد. وی مشکلات والدین وخواهرش را برای یافتن زمینه مشترک توصیف کرد.

شرح سریال

این نوشتار وبلاگ سومین قسمت از مجموعه چند زبانهٔ سه بخش است که نتایج پروژه تحقیقاتی “جدایی خانواده ، وضعیت مهاجرت و ایمنی روزمره” را نشان می دهد. این پروژه تأثیر محدودیت های پالیسی مهاجرت را از نظر تجربه و سازماندهی ایمنی روزمره در بین مهاجران آسیب پذیر و خانواده های فرامنطقهٔ آنها را تحقیق و برسی می کند.

محقق

ارشد خانم یوهانا هیتولا، در پروژه جدایی خانوادگی وضیعت مهاجرت و ایمنی و راهکاری های تجارب مهاجرین آسیب پذیر در (انستیتیوت مهاجرت فنلاند) مشغول به کار است. (۲۰۱۸- ۲۰۲۱ آکادمی فنلند).

ایلینا یوکینن، دانش آموز فاکولته جغرافیا در دانشگاه تورکو است و در حال حاضر در پایان نامه کارشناسی خود به عنوان دربخشی از پروژه  “جدایی خانوادگی، وضعیت مهاجرت و ایمنی روزمره: استراتژی ها و تجارب مهاجران آسیب پذیر
(آکادمی فنلاند 2018-2021) کار می کند.

ادریس بیان شینواری، در حال حاضر مطالعات خود را در رشته خدمات اجتماعی در دانشگاه علوم کاربردی دیاکونیا تکمیل مینماید. او به عنوان معاون تحقیق در پروژه (جدای از خانواده، وضیعت مهاجرت و ایمنی روزمره: ستراتیژی ها وتجربه مهاجران آسیب پذیر.) ایفای وظیفه هم میکند.

او به عنوان دستیار تحقیق در موسسه مهاجرت فنلاند مشغول به کار است. ایلن نیمینین، فارغ التحصیل از دانشگاه تورکو و

احمد زیدان، شاعر و ژورنالیست از موسل، عراق بوده و او هم در پروژه (جدایی خانواده ، وضعیت مهاجرت و ایمنی روزمره: استراتیژی ها و تجربه مهاجرین آسیب پذیر.) بحیث معاون محقق ایفای وظیفه مینماید.

اینجا میتوانید پوست وبلاگ را به زبان های فنلندی، انگلیسی و عربی دریافت نماید.

Finnish, English and Arabic.

Saamen kielten on saatava kuulua kaupungeissa

Lukuaika: 3 min.

Kirjoittajat: Tuuli Miettunen ja Lydia Heikkilä

SÁRA –tutkimushankkeessa tutkittiin saamelaisalueen ulkopuolella asuvien saamelaisten hyvinvointia ja palveluntarpeita. Kävi ilmi, että vaikka kielten elpymisestä on merkkejä, saattaa kielten käyttö edelleen altistaa syrjinnälle ja rasismille.

Vuonna 2019 vietetään kansainvälistä alkuperäiskansojen kielten vuotta. Tämä YK:n teemavuosi nostaa esiin maailman alkuperäiskansojen kielten huolestuttavan tilanteen. Suomessa kiinnitetään teemavuoden aikana erityistä huomiota kolmen saamen kielen – pohjoissaamen, inarinsaamen ja koltansaamen – asemaan. Saamen kielet ovat Saamelaiskäräjien tietojen mukaan ensimmäisenä kielenä arviolta noin 2 500 saamelaisella Suomessa. Saamelaiset ovat usein kaksi- tai monikielisiä eikä saamen kielten puhujien tarkkaa määrää tiedetä. Saamen kieliä ei ole voinut pitkään edes merkitä väestörekisteriin viralliseksi äidinkielekseen. Kaikki kolme Suomessa puhuttavaa saamen kieltä ovat uhanalaisia ja inarin- sekä koltansaame erittäin uhanalaisia. Mielikuvissa saamen kielet liitetään usein Lappiin, saamelaisalueelle. Kaikkia kolmea saamen kieltä puhutaan kuitenkin myös monissa kaupungeissa kuten Helsingissä, Rovaniemellä, Oulussa, Tampereella ja Jyväskylässä.

SÁRA- Saamelaisten hyvinvointi ja yhdenvertaisuus -tutkimuksessa selvitimme saamelaisalueen ulkopuolella asuvien saamelaisten hyvinvointia ja tarpeita omakielisille hyvinvointipalveluille. Tutkimus toteutettiin osana Lapin yliopiston ESR-hanketta (2015-2019), jossa myös kehitettiin uusia, dialogisia ja yhteisölähtöisiä tiedontuotantomenetelmiä yhteistyössä kaupunkien saamelaisyhdistysten kanssa. Tavoitteena oli tarjota saamelaisille mahdollisuuksia osallistua itseään ja kansaansa koskevaan tiedontuotantoon sekä sitä kautta voida vaikuttaa omakielisten palvelujen saatavuuteen.

Suomalaistamispolitiikan vaikutukset näkyvät saamen kielten asemassa

Tutkimuksen tulokset osoittavat, että saamen kielten asema saamelaisalueen ulkopuolella on huolestuttava. Tämä liittyy vahvasti saamen kielten historiaan Suomessa toisen maailmansodan jälkeen. Sotien jälkeisen suomalaistamispolitiikan vaikutukset näkyvät edelleen. Suomenkielisessä koulujärjestelmässä ei opetettu 1980-luvulle asti saamen kieliä, eikä monissa asuntoloissa saanut edes puhua saamea. Kansallisvaltio rakennettiin suomen- ja ruotsinkieliseksi, ja yhteiskunnalliset instituutiot toimivat yhdenmukaistavan arvomaailman mukaisesti. Saamenkielistä varhaiskasvatusta, perusopetusta ja muita hyvinvointipalveluja on vieläkin saatavilla puutteellisesti ja saamelaisalueen ulkopuolella vain suurimmissa kaupungeissa. Saamen kielet ovat kuitenkin säilyneet yllättävän usein kotikielinä ja sukulaisten tai ystävien kesken käytettävinä kielinä. SÁRA-tutkimukseen osallistuneista kolmannes piti jotain saamen kielistä yhtenä äidinkielistään. Jopa 40 % saamelaisalueen ulkopuolella asuvista ilmoitti käyttävänsä saamea joskus jossain yhteydessä, vaikkakin vain muutaman sanan verran.

Positiivinen seikka on se, että saamen kielten käytön aktiivisuus näyttää nousevan nuoremmissa ikäpolvissa. Se on merkki sekä saamen kielten elpymisestä, mutta myös asenneilmapiirin muutoksesta. Nuoremmat ikäpolvet ovat jo voineet oppia koulussa saamea ja kasvaa yhteisössä, jossa saamelaisidentiteetti ei ole enää häpeällinen tai salattava asia. Näitä positiivisia kehityskulkuja olisi tärkeä tukea koko valtakunnan tasolla, sillä yli puolet saamelaisista ja kaksi kolmasosaa saamelaislapsista asuu nykyisin saamelaisalueen ulkopuolella. Nuorten ikäpolvien lisääntyvä saamen kielten käyttö heijastuu erityisesti lapsiperheiden palveluiden tarpeeseen, kuten omakielisen varhaiskasvatuksen, opetuksen ja neuvolapalveluiden tarpeeseen.

Kielen käyttäminen ei aina ole helppoa, vaikka kieltä osaisikin. SÁRA-tutkimuksen tulosten perusteella aktiivinen saamen kielten käyttö altistaa syrjinnälle. Yli puolet niistä vastaajista, jotka käyttävät aktiivisesti saamen kieltä arjessaan, olivat kokeneet etnistä syrjintää tai kiusaamista. Moni sanoi joutuvansa tarkkaan harkitsemaan, missä julkisissa yhteyksissä ja keiden kanssa uskaltavat puhua saamea. Vastaajat kertoivat, että saamen kielten julkisesta käytöstä seurasi rasistisia, usein vitsin varjolla heitettyjä, kommentteja.  Kielen käyttöön liittyvän syrjinnän riski voi muodostaa korkean kynnyksen myös hyvinvointipalveluiden käytölle. Tutkimukseen osallistuneet kertoivat kohdanneensa asiattomia kommentteja saamen kielten käyttöön liittyen myös esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakkaina.

Kieli rakentaa yhteenkuuluvuutta ja vahvistaa identiteettiä

Saamen kielillä on keskeinen merkitys saamelaisten kulttuurisille kiinnittymiselle ja hyvinvoinnille. Kielten merkitys korostuu saamelaiskulttuurin ydinalueiden ulkopuolella, jossa saamelaisyhteisöt ovat pieniä ja hajallaan eri puolilla Suomea. Kielen merkitys identiteetin symbolina on korostunut: kieli vahvistaa yhteyttä muihin saamelaisiin. Monet SÁRA-tutkimukseen osallistuneet kokivat, etteivät he ole täysivaltaisia saamelaisia, jos eivät ole voineet oppia saamea. Kieli ei siten ole vain väline asioiden hoitamiseksi, vaan tärkeä osallisuutta ja yhteenkuuluvuutta rakentava tekijä. Se on kulttuurin sydän ja kiteyttää kulttuurin arvoja, maailmankuvaa sekä yhteisiä kokemuksia. Tutkimukseen osallistuneet saamelaiset arvostivat suuresti mahdollisuuksia kokoontua yhteen, puhua äidinkieltään ja ”nauraa yhdessä saameksi”.

Alkuperäiskansojen kielten vuosi 2019 muistuttaa siitä, että saamen kieliä on voitava käyttää ilman pelkoa syrjinnästä. Kielten rikkaus on osa sosiaalista ja kulttuurista monimuotoisuutta ja elävien saamen kielten tulisi kuulua myös kaupungeissa.

المُماطلة في فترة الإنفصال الأسري والتغيير بالنسبة للآجئين

Javier Allegue Barros/Unsplash
Lukuaika: 4 min.

يوهنا هييتولا، إلينا يوكينن، إدريس بايان شينواري، احمد زيدان، إلّين نيمنين

إنَّ العواقب المترتّبة على معيشةِ المرء بمنأى عن اسرتهِ وخيمةٌ وفي اغلب الاحيان تغدو بعيدةَ المنال بالنسبة للآجئين. بعد إتمام عملية إعادة شمل الأسرة، قد يلتمس اللآجئون تحسّناً في ظروفهم المعيشية، لكنما المُماطلة في عملية لم شمل الأسرة تعمل على إضعافِ فرصِ الإندماج وتأجيج الخلافات مابين افراد الأسرة الواحدة وهم في خضم المحاولة الرامية لإعادة ترتيب حياتهم معاً

إنَّ الترحال عن موطنِ المرءِ والمضي في عباب السفر الطويل ومواجهة الترحيل القسري او الهجرة العكسية يتطلب تكيّفاً بما يناسب البيئةَ الجديدة. عالرغم من أنَّ التغيير بإعتبارهِ جزء من حياةِ الفرد، ألا انه على وجه الخصوص يغدو عسيراً بالنسبة للآجئين وفي معظم الحالات اذ ينطوي هذا التغيير على تجارب مروِّعة. في هذا النص نمعن النظر في ظروف يحدث التغيير فيها بمنأى عن أسرةِ الفرد كتحصيل حاصل، لحقيقةٍ خلاصتُها أنَّ افرادَ الأسرة الواحدة تسنّى لهم النمو صوب اتجاهاتٍ مختلفة. يرتكز هذا النص على ٤٠ مقابلة حيث اصغينا لتجارب اللآجئين بفنلندا المتمحورة حولَ الإنفصال الأسري. إنَّ موضوع إنفصال اللآجئين عن الأسرة تم بحثه على وجه الخصوص من منظار العواقب النفسية المترتبة عليه. لقد وجِدَ أنَّ الإنفصال له أنْ يتسببَ بشتى الأعراض ابتداءاً بالقلق والأرق والمشاكل المتعلقة بالتركيز والقدرة على التعلّم. يعمل الإنفصال الأسري على عرقلةِ عملية الإندماج جاعِلاً منها مسألةً محفوفة بالتحديات. وقد يعمل على إعادة كوابيس الهلع الى اذهان اللآجئين

[رابط]

يظهر بحث اجراهُ روسّيو وزملاؤهُ (٢٠٠٤) أنَّ أسر اللآجئين ذوي التجارب المتضاربة جذرياً المتمخضة عن فترة الإنفصال تستفاد من إيجادِ روايةٍ مشتركة حول إنفصالهم

مع ذلك، اساود اللآجئين ممن تسنّى لنا مقابلتهم لم يُبدوا الرغبةَ في مشاركةِ تجاربِهم حول الإنفصال الأسري او ربما ينقصهم المكان والفرصة لفعل ذلك. خصوصاً بأنَّ اللآجئين اليافعين غير المصحوبين بعوائلهم ذكروا أنَّ المستشارين والعاملين الآخرين ممن صادفوهم لم يستعلموا احوال علاقاتهم الأسرية. كشفت محادثات اجريت مع مجموعة من المستشارين أنَّ توخي حذر الحديث عن هذا الموضوع سببه التخوف من كم الهلع والمواجع التي ستلحق باللآجئ الشاب حينما يتم التطرق الى موضوع الأسرة. وهذا يناقض نتائج البحث القائل أنَّ استدعاء الذكريات الأسرية هو شيءٌ مفيد

سنوات من الإنفصال

العديد من هؤلاء اللآجئين الذين تسنّى لنا مقابلتهم، اخبرونا أنَّهُ على الرغمِ من ندرة التطرق لموضوع الأسرة اثناء مكوثهم بفنلندا، ألا أنَّهم قاموا باجراء المكالمات الهاتفية مع أسرهم بشكلٍ يومي. مع ذلك، بزغَ تفاوتٌ في مدى الإقبال على التواصل مع الأسرة، فبعضهم كانَ لا يتصل بأسرته اكثرَ من مرتين خلال الشهر الواحد. بالنسبةِ للبعض، كان الإبقاء على التواصل مع الأهل ضرباً من المستحيل وهذا يُعزى الى أنَّ الأسرة نفسها تقطِنُ المخيّمَ او في اماكنَ اخرى يتعذر الوصول إليها. فعلياً أن هؤلاء الذين تواصلوا مع أسرهم بشكلٍ اقل تحدثوا عن ردودِ فعلٍ صادمة يشوبها الفزع عندما تسنّى لعائلتهم الإطلاع على يومياتِ ابنائها. ذاك الشاب الذي كان قد اخبر والدتَه احتساءهُ للمشروبات الكحولية من حينٍ لآخر، كان قد تسبب بإنشطاطِ والدتِهِ غضباً واصفةً اياه بالكذاب. لم تصدق تلك الأم أنَّ ابنها كان يشرب. قد يجعل المرور بتجربتين مختلفتين في الحياة التواصلَ الدائم مع الأهل تحدياً اصعب.

يمكنُ لغياب افراد الأسرة لفترةِ طويلة أنْ يبدو على أنه اجتثاث. في إحدى الأسر، يتم العثور على أمٍ بعد أنْ اختفت لسنين في غياهب المجهول، والتي لم تتذكر ابناءها بسبب صدمةٍ كبيرةٍ كانت قد تعرّضت لها. إن تلك الأسرة التي هربت الى فنلندا وجدت انه لمن شبهِ المستحيل فهم تلك الشخصية الجديدة التي لفحها التغيير فالتهمَ ذكرياتها وارداها لاتعرِفُ ابناءها. فإثبات احقيةِ لم الشمل هنا كان مستحيلاً، فالأبناء لم يعودوا قاصرين لإستيفاء شروط إحضار والدتهم لتلتحق بهم

اعادةِ شمل الأسرة 

قلةٌ ممن تسنَّى لنا مقابلتهم كُتب لها النجاح في إعادة الشمل بإسرِها. إنَّ رؤيةَ هؤلاء اللآجئين لأسرهم مرةً اخرى كانت بمثابةِ طوق نجاة فمن الآن وصاعداً ليس عليهم القلق بشإنِ سلامةِ أسرِهم. مع ذلك، كانت هذه الخطوة ايضاً بدايةَ إعادةِ بناءِ الروابط الأسرية. قد يصبح الزوج المنتقل الى فنلندا متديّناً بإضطراد اثناءَ فترةِ الإنفصال، بينما يجنحُ اللآجئ المقيم بفنلندا لإنتحاء توجّهٍ اكثر علمانيةٍ بما يخص معتقداته. إنَّ بعض الذين تسنّى لنا مقابلتهم كانوا قد تحوّلوا من الإسلام الى المسيحية، تغييرٌ ماكان للعائلة الوافدة الى فنلندا أنْ تستسيغهُ

مع ذلك، إن لكل ظرفٍ عائلي خصوصيته. قامَ أحدُ الآباء بوصفِ زوجتهِ التي انتقلت الى فنلندا كيف أنَّها سبقتهُ في تعلم اللغة منشئةً صداقاتٍ مع الجيران الفنلنديين. شعرَ الأب حينها بأنَّ تلكؤ عملية إندماجهِ يُعزى الى رحلةِ اللجوءِ المروِعة التي اتخذها مردوفةً بالقلق الدائم ازاءَ معيشةِ عائلته هناك. بينما إستطاعت زوجتُهُ شقَ مجرىً سلس لحياةٍ جديدة بمجرد انتقالها للعيش في فنلندا

احد الشباب اللآجئ ممن تسنّى لنا مقابلتهم كان قد تمكن من إعادة شملِ اسرتِهِ بعد معيشةٍ استمرت لبضعَ سنين شاطر خلالها غربتَهُ مع أختهِ الصغرى. وصف لنا الصعوبات التي قاسها كل من ابواهُ وشقيقتُهُ في البحث عن ارضٍ عليها يُجمع شملهم. اما شقيقته فكانت قد نشأت لتصبحَ مراهقةً اثناءَ مكوثها بفنلندا، وقد تم إجبارها على الإستقلال بفترة مبكرةٍ من عمرِها. لذا وجدت من الصعب الرضوخ للوضع الجديد حيث سيستهدف والداها كبحَ جماح سلوكها وتفاعلاتها الإجتماعية. إنَّ الأخَ الاكبر، الذي كان اصلاً بعيداً عن الوطن بغيةَ استكمال دراسته، وجدَ أنَّ الفرصةَ نافدة لإجراء نقاشاتٍ هادئة بين شقيقتِهِ ووالديها، مستأنفاً الإسهاب؛ كيفَ للقلق الماضي ازاءَ سلامة عائلتِهِ أنْ يتحول الى قلقٍ ناشبٍ عن الخلافٍ الدائمٍ مابين افراد الأسرةِ الواحدة

الخلاصة تكمن هنا، على الرغم من إمكانيةِ تحسّنَّ الظروف بالنسبةِ للآجئين المُقيمين بفنلندا،ألا انَّ الممماطلة في عملية لم شمل الأسرة تعمل على إضعافِ فرصِ الإندماج مؤججةً  بذلك المشاحنات بين افرادِ الأسرةِ وهم في خضمِ المحاولة الرامية لإيجاد دربٍ صوب التعايش السلمي في احضانِ وطنِهم الجديدْ

نبذة عن المدونة

يعد مدخل المدونه هذا هو الجزء الاول من سلسلة متعددة اللغات مكونة من ثلاثة اجزاء تعرض نتائج مشروع بحث “الإنفصال الأسري، حالة الهجرة والسلامة اليومية” يعنى المشروع في تقصي تأثير قيود سياسة الهجرة من حيث تجربة وتنظيم السلامة اليومية بين المهاجرين المستضعفين وعائلتهم ماوراء الحدود

المؤلفون :

إلينا يوكينن طالبة جغرافية في جامعة توركو، وتقوم حالياً بالعمل على اطروحة الماجستير كجزء من مشروع ” الإنفصال الأسري، حالة الهجرة والسلامة اليومية: استراتيجيات وخبرات المهاجرين المستضعفين ” ( اكاديمية فنلندا ٢٠١٨-٢٠٢١ )

يستكمل إدريس بايان شينواري حالياً دراسته في مجال الخدمات الاجتماعية بجامعة دياكونيا للعلوم التطبيقية. عمل كمساعد باحث في مشروع “الإنفصال الأسري حالة الهجرة والسلامة اليومية: استراتيجيات وتجارب المهاجرين المستضعفين” خلال ربيع عام ٢٠١٩

احمد زيدان شاعر وصحفي من الموصل، يعمل كمساعد باحث في المشروع ” الإنفصال الأسري، حالة الهجرة والسلامة اليومية: استراتيجيات وتجارب المهاجرين المستضعفين “

إلين نيمنن متخرجة من جامعة توركو. عملت كمساعد باحث في معهد فنلندا للهجرة

تعمل الباحثة الأقدم يوهنا هييتولا ( معهد فنلندا للهجرة ) على مشروع “الإنفصال الأسري، حالة الهجرة والسلامة اليومية: استراتيجيات وتجارب المهاجرين المستضعفين ” ( اكاديمية فنلندا ٢٠١٨-٢٠٢١ )

هنا بإمكانكم قراءة المقالة المدونة باللغةِ الفنلندية، الإنكليزية والداريةْ

Translations of this text in Finnish, English, and Dari.

Kapeassa vaalijulkisuudessa kuultiin viime vuosien kertausta

Kuva: Joakim Honkasalo, Unsplash
Lukuaika: 2 min.

Kirjoittaja: Matti Välimäki

Muuttoliikkeitä voi lähestyä lukemattomista eri tarkastelukulmista. Poliittisessa keskustelussa muutama keskeinen näkökulma – ja näkökulman esittäjä – voi syödä tilan muilta. Vaalikamppailun jälkeisen tomupilven hälvettyä voimme huomata, että maahanmuuttokeskustelun teemat olivat entuudestaan tuttuja ja paljon jäi käsittelemättä. Maahanmuutto voi kuitenkin olla tulevan vaalikauden merkittävimpiä kysymyksiä.

Maahanmuuttoa povattiin eduskuntavaalien keskeiseksi aiheeksi. Se oli kuitenkin puolueiden asialistoilla vain yksi monista – lukuun ottamatta perussuomalaisia, jolle se oli tärkein aihe. Mikäli aiempien vaalien äänestäjäkuntaa koskevien tutkimusten havainnot pitävät myös näissä vaaleissa kutinsa, maahanmuuttokysymykset ovat huomattavasti alle puolelle äänestäjäkunnasta ehdokasvalintaan merkittävästi vaikuttanut teema. Vaikka useat puolueet käsittelivät maahanmuuttokysymyksiä esimerkiksi ohjelmissaan laajasti, teeman käsittely vaalitenteissä typistyi pitkälle kahteen ydinteemaan, joiden osalta katsottiin sekä lähimenneisyyteen että -tulevaisuuteen.

Turvapaikanhakijat ja saatavuusharkinta johtoteemoina

Keskustelut vaalipaneeleissa sekä puolueiden ohjelmalliset linjaukset noudattelivat jotakuinkin viimeisen vuosikymmenen teemoja ja painotuksia. Turvapaikanhakijat ja ulkomaalaiset työntekijät olivat kaksi eniten puhuttanutta maahanmuuttajien ryhmää.

Vuosina 2015–2016 lisääntynyt turvapaikanhakijoiden määrä ja hallituksen ratkaisut tuona aikana saivat osakseen valtaosan maahanmuuttoa käsitelleestä keskustelusta. Keskeisin tarkastelukulma vaikutti olevan, kuinka vältetään tulevaisuudessa yhtä suuren turvapaikanhakijamäärän saapuminen Suomeen. Turvapaikanhakijoihin liitettiin vahvasti hallitsemattomuuden ja uhkan mahdollisuus. Ratkaisuiksi useat puheenjohtajat tarjosivat muun muassa kansallisen ja EU:n laajuisen kontrollin, valvonnan ja palautusten lisäämisen näkökohtia. Useat puolueet puhuivat vaaliohjelmissaan myös muun muassa pakolaisuuden juurisyihin vaikuttamisesta ja ulkomaalaisten oikeuksista, mutta nämä teemat jäivät vähemmälle ainakin puheenjohtajien paneelikeskusteluissa.

Puhe ulkomaalaisista työntekijöistä keskittyi vuoden 2015 eduskuntavaalien tapaan etenkin siihen, pitäisikö EU:n ulkopuolelta Suomeen muuttavia työntekijöitä koskeva saatavuusharkinta säilyttää vai poistaa. Alueellisten TE-toimistojen tekemä arviointi koskee vuosittain useita tuhansia ulkomaalaisia. Harkinnan säilyttämistä ovat kannattaneet kansallisen työvoiman asemasta ja työmarkkinoiden standardeista huolissaan olevat perussuomalaiset, SDP, siniset ja vasemmistoliitto. Harkinnan poistamista ovat tukeneet muun muassa työvoiman vapaan liikkuvuuden ja työvoiman tarjonnan lisäämisen näkökohtia painottaneet keskusta, kokoomus, RKP ja vihreät. Saatavuusharkinta olisi todennäköisesti yritetty poistaa lainsäädännöstä jo Juha Sipilän hallituksen aikana ilman perussuomalaisten ja myöhemmin sinisten vastustusta.

Luvassa lyhyen ja pitkän aikavälin politiikan suunnittelua

Seuraavat viikot osoittavat nousevatko maahanmuuttoteemat esille hallitusneuvotteluissa ja hallitusohjelmassa. Todennäköistä on, että maahanmuuttokeskustelun pitkäaikaista kestoteemaa, turvapaikkapolitiikkaa, käsitellään hallitusneuvotteluissa. Lisäksi esiin noussee jo useamman vuosikymmenen ajan puhuttanut ulkomaisen työvoiman tarve. Tämä on ymmärrettävää, sillä Suomen väestö ikääntyy ja uudet ikäluokat ovat kaiken aikaa pienempiä. Lisäksi sekä alueelliset että kansalliset työvoimaviranomaiset raportoivat sektori- ja aluekohtaisesta työvoimapulasta.

Pitkän aikavälin maahanmuutto- tai kotouttamispolitiikan suunnittelu ei ollut valtakunnallisissa vaalikeskusteluissa paljoa esillä. On kuitenkin odotettavaa, että tulevalla vaalikaudella näistä aiheista käydään keskustelua eduskunnassa. Riippunee hallituksen kokoonpanosta, miten paljon esimerkiksi Sipilän hallituksen turvapaikkapolitiikan perintöä jatketaan. Keskustelua nähdään varmasti myös Työ- ja elinkeinoministeriössä käynnistetystä Valtion kotouttamisohjelman suunnittelusta.

Heinäkuussa alkavan Suomen EU-puheenjohtajuuden aikana tullaan jäsenmaiden välillä jatkamaan keskustelua – tai pikemminkin kiistelyä – unionin yhteisestä siirtolaisuus- ja turvapaikkapolitiikasta. Unionin jäsenmaat ovat osittain jakautuneet erimielisiin blokkeihin, ja monet jäsenmaat yrittävät pitää kynsin hampain kiinni kansallisista ratkaisuista. Valtaosa suomalaisista puolueista on kannattanut EU:n yhteisen muuttoliikepolitiikan ja turvapaikkajärjestelmän kehittämistä. Muutosten läpivieminen unionin muuttoliikepolitiikassa voi kuitenkin toukokuun europarlamenttivaalien jälkeisessä todellisuudessa olla entistä haastavampaa.

 

Immigration and welfare state “crisis”: the low hanging fruit of populist rhetoric

Lukuaika: 4 min.

Author: Gwenaëlle Bauvois

Three different parliamentary populist parties are currently running for the Parliamentary elections – the True Finns, Blue Reform and the Seven Star Movement – but despite their efforts to stand out, they do not offer anything new regarding welfare nationalist framing of anti-immigration mobilization. 

For years, populism in Finland has been embodied by the True Finns with their historical score of 19,1 % in 2011. However, not only their overall support has decreased – they are credited of 13,3% on March 5 – but they now have to share the populist stage with two other parties[1]. Blue Reform – created by a group of True Finns MPs in June 2017 as a protest against Jussi Halla-Aho’s election as the party leader – which is credited of 1,8 %. And the Seven Star Movement founded by political veteran Paavo Väyrynen in November 2018 with less than 1 % in the voting polls. 

Do these new parties have something different to offer from the True Finns? On the economic and social matters, in some respect yes, as the three parties share different core values. According to a large-scale analysis of candidate’s values by Helsingin Sanomat, all parties have moved towards more liberal values in the past four years, except the True Finns who are placed on the most conservative axis of the Finnish political chessboard, while the Seven Star Movement is more on the “left” and Blue Reform more on the “right”.   

Regardless of these value-based differences, the three parties also undisputedly share common ground. Not only their discourse around immigration and welfare is similar in many respects but so is their political style, i.e. the way politicians speak and politicize issues for the public (Ylä-Anttila, Bauvois, Pyrhönen, 2019). The three populist parties spread a sense a “crisis” within Finnish society (Moffit, 2016): First, by claiming that the Finnish welfare state is collapsing and must be restored. This is a traditional welfare nationalist discourse where welfare and national identity are combined. Second, by claiming that immigration must be controlled and security must be reinforced to protect Finnish citizens from the danger caused by this uncontrolled influx of immigrants.  

Programmes of the three parties and the “crisis” of the Finnish society

The True Finns “want to get welfare state back” on one hand, as it should be only for Finns and not for immigrants, but what they do not want on the other hand is “harmful immigration”. Immigration has a heavy cost on taxpayers and all that money “is taken away from you, Finnish citizen”. The True Finns present themselves as the only ‘real’ and legitimate voice against immigration in Finland. 

For Blue Reform, their very first mission is to get “thousand of new police officers” and implement “harder convictions for sex crimes”, a barely hidden reference to “foreign” sexual attackers who are endangering “our motherland”. Their second mission is to aim at a “safe immigration”: by safe, they mean that “immigration must be controlled and criminals must be expelled from Finland”.  

The Seven Stars Movement wants to defend Finland’s independence and support a “controlled migration and immigration policy”. For this purpose, they chose as their “star candidate” the founder of anti-immigration website MV Lehti: Ilja Janitskin. Found guilty of 16 criminal charges including aggravated incitement against an ethnic group,  Janitskin is “a man who’s better than his reputation” and who “was unfairly treated” for daring “to challenge the mainstream media”, according to Väyrynen.  

What outcomes should we expect?

Even if the True Finns have been losing ground, they have seen the highest rise of all parties in the latest polls: +1,8 % in February and +1,3 % in March. Blue Reform has also seen a +0,4 % rise – while several of the main traditional parties are experiencing a loss, such as the National Coalition with -2,3 %. This rise can be explained by the recent news of crimes attributed to “foreign background” individuals in Oulu and Helsinki that have been heavily covered in mainstream and countermedia. Sampo Terho of Blue Reform has for instance urged for the deportation of foreign sex offenders. 

Currently the True Finns and Blue Reform are both holding 17 seats in the Parliament. Third largest party in the Parliament in 2011 and second in 2015, the True Finns are now fifth in the latest polls and are likely to lose a couple of seats. Blue Reform will assumably see its number of seats decrease, especially after Timo Soini announced that he will not run for the elections, after 16 years as a MP. On its part, the Seven Star Movement is currently holding just one single seat and is not looking at any landslide victory. Though the resignation of Sipilä’s government is not likely to have a real impact, this unexpected turn of events does give upcoming parliamentary elections even more weight. 

[1] Finnish Nation First (Suomi Ensin), the anti-immigration movement now registered as an extra-parliamentary party since December 2018 is also running for the elections with a programme based on “closing the border for illegals and deporting those already here”. The polls are not indicating any vote intention percentage. 

References 

Keskinen, S (2016) From Welfare Nationalism to Welfare Chauvinism.: Economic Rhetoric, Welfare State and the Changing Policies of Asylum in Finland, Critical Social Policy. 

Moffitt B (2016) The Global Rise of Populism: Performance, Political Style, and Representation. Stanford: Stanford University Press. 

Muhonen, T, (27.3.2019) HS:n vaalikone aukesi: lähes kaikki puolueet ovat ottaneet askeleen vasemmalle, Helsingin Sanomat.

Ylä-Anttila, T, Bauvois, G and Pyrhönen, N (forthcoming in 2019) Politicization of migration in the countermedia style. 

 

 

Marginalisoiko kotouttaminen maahanmuuttajia mukaan ottamisen sijaan?

Lukuaika: 3 min.

Kirjoittaja: Tuuli Kurki

Suomessa kotoutumisen virallisena tavoitteena on maahanmuuttajien aktivointi suomalaisen yhteiskunnan täysivaltaisiksi jäseniksi erilaisten kotouttamistoimenpiteiden avulla. Käytännössä hyvää tarkoittavat ja osallistamiseen pyrkivät kotoutumistoimenpiteet voivat kuitenkin vahvistaa koulutus- ja työmarkkinoiden sukupuolittunutta ja rodullistettua eriytymistä, ja siten pikemminkin syrjäyttää ja marginalisoida maahanmuuttajia mukaan ottamisen sijaan.

Vaikka kotouttamisen ja kotoutumisen lähtökohtana on huomioida maahanmuuttajien yksilölliset tarpeet, väitöstutkimukseni (Kurki 2019) osoittaa kuinka kotouttamisen kautta joukko ihmisiä, joilla on hyvin erilaiset taustat, kokemukset, intressit ja tarpeet rakennetaan yhdeksi yhtenäiseksi ryhmäksi, maahanmuuttajiksi. Kutsun tätä rodullistavaa nimeämisen prosessia maahanmuuttajaistamiseksi. Maahanmuuttajina heihin liitetään stereotyyppisiä ominaisuuksia ja heidän oletetaan luontaisesti soveltuvan tietyille koulutus- ja ammattialoille kulttuurinsa, uskontonsa tai ihan vain ”heidän maahanmuuttajuutensa” vuoksi.

Keskeisiksi kotoutumisen haasteiksi tutkimukseeni osallistuneet kotoutujat ja myös alan ammattilaiset nimesivät esimerkiksi kotoutumiskoulutukseen pääsyn, pitkät odotusajat ja puutteellisen tiedotuksen. Kotouttaminen näyttää perustuvan pitkälti toimenpiteisiin, jotka ovat tilapäisiä ja lyhytkestoisia eivätkä johda virallisesti tunnustettuun osaamiseen, esimerkiksi tutkintoon.

Yksityisen sektorin tarjoamat kotouttamispalvelut ovat lisääntyneet, minkä myötä myös kotoutuminen on muuttunut ostettavaksi tuotteeksi. Haastattelemani kotoutujat kertoivat esimerkiksi siitä, kuinka heitä oli kehotettu ostamaan yksityisen kielikoulutuksen palveluja, jos odotusaika työvoimapalvelujen tarjoamaan koulutukseen tuntui liian pitkältä. Satoja euroja maksavien palvelujen ostaminen ei tietenkään ole mahdollista kaikille. Epäselvää näytti olevan myös se, mihin ja milloin kotoutuminen oikein päättyy; koska heidät lopulta nähtäisiin hyväksytyin kriteerein kotoutuneina ja siten yhteiskunnan täysivaltaisina jäseninä.

Rodullistettuihin oletuksiin perustuvat käytännöt mitätöivät osaamisen ja ohjaavat maahanmuuttajia hoivatyöhön

Tutkimukseni vahvistaa aiempien tutkimusten tulokset siitä, kuinka hoivatyö normalisoidaan niin kotoutumisen käytännöissä kuin poliittisessa keskustelussa sopivaksi, jopa ihanteelliseksi ammatiksi maahanmuuttajille, erityisesti maahanmuuttajanaisille (esim. Hoppania ym. 2016; Näre 2013; Davydova 2012; Nieminen 2011; Jokinen & Jakonen 2011). Näissä keskusteluissa maahanmuuttajien houkuttelu hoivatyöhön esitetään kaikkien osapuolten yhteisvoittona: hoivasektori saa maahanmuuttajista sitoutuneita ja motivoituneita työntekijöitä ja maahanmuuttajat puolestaan pääsevät kiinni suomalaiseen työelämään (Olakivi & Niska 2016).

Tutkimustani varten haastattelin koulutuksen ja kotouttamisen asiantuntijoita, jotka pitivät hoivatyötä realistisena ja sopivana alavalintana maahanmuuttajille yhtäältä siksi, että hoiva-alalla tiedettiin olevan työvoimapulaa, mutta toisaalta siksi, että maahanmuuttajilla ajateltiin olevan ikään kuin luonnollinen tarve ja kyky hoivata. Hoiva-alalle ohjaaminen vedoten opiskelijoiden kulttuuriin tai uskontoon sovitettiin yhteen opettajien hyväntahtoisuuteen eli siihen, etteivät opettajat tahallaan rodullistaneet ei-valkoisia opiskelijoitaan, mutta kuitenkin tekivät niin arkipäiväisillä pienillä toimillaan. Näin ollen he tukivat tahtomattaankin koulutusjärjestelmän institutionaalista ja rakenteellista rasismia.

Puhumalla hoivatyöstä käytännöllisenä, realistisena ja sopivana vaihtoehtona maahanmuuttajille voidaankin mitätöidä heidän (muualla kuin Suomessa) hankkimansa koulutus, työkokemus ja osaaminen sekä heidän toiveensa siitä mille alalle he kouluttautuvat ja työllistyvät, toisin sanoen kotoutuvat. Kutsunkin maahanmuuttajien houkuttelua hoiva-alalle hyväksikäyttäväksi rasismiksi, jos hoivatyöhön ohjaaminen tehdään vedoten työelämän tarpeisiin ja hoivapulaan välittämättä maahanmuuttajien henkilökohtaisista toiveista, taidoista ja kokemuksesta. Kutsun sitä Eeva Jokisen ja Mikko Jakosen (2011) tavoin myös seksistiseksi rasismiksi, jos hoivatyön ”suosio” maahanmuuttajien keskuudessa selitetään kulttuurisilla syillä ja ”luonnollisella” soveltuvuudella alalle.

Oletetun kulttuurisen hoivatarpeen sijaan tutkimukseeni osallistuneet opiskelijat kertoivat hakeutuvansa hoiva-alalle vedoten esimerkiksi mahdollisuuksiin työllistyä sekä Suomessa että muualla Euroopassa sekä alan monikulttuurisuuteen ja suvaitsevaisuuteen ei-valkoisia työntekijöitä kohtaan. Lisäksi hoiva-alalla opiskelua kuvattiin kiertotienä kohti unelmien ammattia esimerkiksi lääkärinä tai poliisina.

Kotouttamistyötä ohjaavat linjaukset ja hoivatyöhön ohjaaminen ovat esimerkkejä rakenteista ja käytännöistä, joiden kautta ihmisiä maahanmuuttajaistetaan. Tutkimukseni osoittaa, että tällaiset maahanmuuttoon ja työllistymiseen liittyviä syrjivät rakenteet ja rasistiset käytännöt on huomioitava paremmin, jotta rodullistettujen ihmisten kohtaamat haasteet koulutuksessa ja työelämässä ymmärrettäisiin ja jotta niihin voitaisiin puuttua.

Lähteet

Davydova, O. (2012) Venäjän lännestä Suomen itään. Sukupuolittunut maahanmuutto ja haurastuneet työmarkkinat. Teoksessa S. Keskinen, J. Vuori & A. Hirsiaho (toim.) Monikulttuurisuuden sukupuoli. Kansalaisuus ja erot hyvinvointiyhteiskunnassa. Tampere: Tampere University Press, 72-100.

Hoppania, H-K., Karsio, O., Näre, L., Olakivi, A., Sointu, L., Vaittinen, T. & Zechner, M. (2016) Hoivan arvoiset. Vaiva yhteiskunnan ytimessä. Helsinki: Gaudeamus.

Jokinen, E. & Jakonen, M. (2011) Rajaton hoiva. Teoksessa E. Jokinen, J. Könönen, J. Venäläinen & J. Vähämäki (toim.) Yrittäkää edes! Prekarisaatio Pohjois-Karjalassa. Helsinki: Tutkijaliitto, 118-138.

Kurki, T. (2019) Immigrant-ness as (mis)fortune? Immigrantisation through integration policies and practices in education. Helsinki: Helsingin yliopisto, Kasvatustieteellisiä tutkimuksia 40.

Nieminen, S. (2011) Kuulumisen politiikkaa: maahanmuuttajasairaanhoitajat, ammattikuntaan sisäänpääsy ja toimijuuden ehdot. Tampere: Tampereen yliopisto, terveystieteiden yksikkö, akateeminen väitöskirja.

Näre, L. (2013) Ideal workers and suspects: employers’ politics of recognition and the migrant division of care labour in Finland, Nordic Journal of Migration Research, 3(2): 72-81.

Olakivi, A. & Niska, M. (2016) Constructing home-likeness: migrant caregivers and the politics of “activation” in public care provision in Finland. Teoksessa K. Walsh & L. Näre (toim.) Transnational Migration and Home in Older Age. New York: Routledge, 212-226.

Suomen venäjänkieliset asukkaat ja medioitumisen haaste

Median välityksellä pidetään yhteyttä lähtömaan yhteisöihin ja hahmotetaan omaa paikkaa Suomessa. (Kuva: Annie Spratt/ Unsplash)
Lukuaika: 3 min.

Kirjoittaja: Olga Davydova-Minguet

Suomessa asuvat venäjänkieliset käyttävät usein omankielistä mediaa tiedonsaantiin, virkistäytymiseen ja asioiden käsittelyyn. Venäläisen median ja suomalaisen median näkökulmat esimerkiksi uutisissa koetaan usein ristiriitaisiksi. Suomalaisessa mediatilassa tulisi huomioida paremmin Suomessa asuvia vähemmistöjä ja omankielisiä mediatiloja tulisi kehittää, jotta vähemmistöjen luomat julkisuudet pysyisivät osana Suomen julkista tilaa.

Medioitumisen käsitteellä viitataan median rooliin yhteiskunnallisessa muutoksessa. Niin politiikka kuin muutkin elämän alueet toimivat yhä enemmän mediavälitteisesti ja median ehdoilla. Medioituminen vaikuttaa vahvasti kulttuuriseen muutokseen. Esimerkiksi kollektiivisen muistin medioituminen tarkoittaa sitä, että sekä se, mitä muistetaan, että kuinka se muistetaan, määräytyy yhä vahvemmin mediavälitteisesti.

Myös maahanmuuttoa käsitellään maahanmuuttomaissa usein ensisijaisesti mediavälitteisesti. Nykyteknologioilla on maahanmuuttajien elämässä yhä suurempi rooli: niiden avulla pysytään lähtöyhteisöjen jäseninä ja rakennetaan uusia jäsenyyksiä maahanmuuttomaissa. Medioitumisen merkitystä maahanmuuttajien elämässä voidaan tarkastella sekä ihmisten ylirajaisten suhteiden että integraation näkökulmasta. Medioitumisella on potentiaalia edistää molempia.

Suomen venäjänkieliset kuluttavat eniten venäjänkielistä mediaa

Suomen venäjänkielisten mediasuhteen tutkimus osoittaa, että heidän mediankäyttönsä on toisaalta laajaa ja monipuolista, toisaalta polarisoitunutta. Tänne muuttaneet käyttävät mediaa muun väestön tavoin monipuolisesti, joskin pääpaino kohdistuu elektroniseen mediaan. Suomenkielistä lehdistöä seurataan – jos seurataan – ensisijaisesti elektronisessa muodossa. Painettuja suomalaisia sanomalehtiä luetaan etupäässä työpaikoilla, ja kotona tutustutaan paikallisiin ilmaisjakelulehtiin. Suomen televisiota katsotaan jonkin verran, etupäässä virkistystarkoituksessa. Venäjänkielistä mediaa käytetään kuitenkin runsaasti sekä tiedonsaanti- että virkistystarkoitukseen. Kielitaidon lisäksi mediankäyttöön vaikuttavat monet tekijät, kuten perheiden kokoonpano, ikä ja maahanmuuton ajankohta.

Venäjällä tuotettu elektroninen media on yhä helpommin saatavilla Suomessa, sitä on paljon, ja sen käyttö on vaivatonta. Monet niistä, jotka ovat muuttaneet Suomeen aikuisina ja joiden mediankäyttötottumukset ovat muotoutuneet ennen muuttoa, pysyvät tavalla tai toisella mukana ylirajaisessa venäjänkielisessä mediatilassa.

Suomen ja Venäjän perinteiset mediat ovat antaneet monista viime vuosien tapahtumista täysin erilaiset kuvat. Venäläinen elektroninen media, ensisijaisesti televisio, mutta myös internet-pohjainen media on vahvan valtiollisen ohjauksen alla. Venäjän päätelevisiokanavat luovat hyvin kokonaisvaltaisen tulkinnan maailmanpolitiikasta jatkuvana Venäjän ja ”Lännen” vastakkainasetteluna, jossa Venäjä esiintyy altavastaajana ja ”Länsi” hyökkääjänä. Poliittinen viihde eli ”infotainment” muodostaa suuren osan ohjelmatarjontaa ja tapahtumista tuotetaan monenlaista, usein ristiriitaistakin tietoa.

Suomessa asuvat venäjänkieliset kokevat suomalaisen ja venäläisen mediatilan konfliktiseksi. Venäjän tv-kanavien uutistuotanto profiloi katsojaansa hyvin informoiduksi, Lännen ”russofobiasta” tietoiseksi ja samalla ”meidän” näkökulman valinneeksi. Näin ollen moni Suomessa asuva venäjänkielinen syyttää Suomen tiedotusvälineitä siitä, etteivät ne anna täyttä kuvaa kiistanalaisista tapahtumista ja Venäjä-kuvan vääristämisestä. Tämä koettu konfliktisuus myös vaikuttaa siihen, miten omia henkilökohtaisia mediamaisemia rajataan: osa pysyy vain jommassakummassa ja osa pyrkii yhdistämään näitä mediankäytössään.

Ylellä on tärkeä rooli vähemmistöjen osallistamisessa yhteiskunnalliseen keskusteluun

Kuten kaikki muutkin, maahan muuttaneet ihmiset haluavat tietää ja käsitellä heidän arkensa näkökulmasta tärkeitä asioita. Tässä niin sanotulla etnisellä medialla on tärkeä rooli. Etniseksi mediaksi voidaan määritellä vähemmistön itsensä tekemää mediaa, joka on suunnattu vähemmistölle. Venäjänkielisten etnisiin medioihin kuuluvat Suomessa niin julkisrahoitteinen Ylen venäjänkielinen toiminta, kaupallinen lehdistö kuin venäjänkielisten omat sosiaalisen median ryhmät, blogit ja vlogit sekä foorumit. Parhaiten resursoitu ja säännöllisin näistä on Yle, joka tuottaa päivittäin venäjänkieliset uutiset broadcastina ja kääntää tärkeimmät Ylen uutiset verkkopalvelussa.

Tutkimuksessamme on tullut esille, että Suomessa asuvat venäjänkieliset eivät usein koe Ylen venäjänkielistä toimintaa omaksi: varsinaista venäjänkielisten toimittajien tuottamaa aineistoa on suhteellisen vähän, ja suomesta venäjäksi käännetyt jutut nähdään jonkinlaisena kiireessä tehtynä tiedottamisena, joka jää usein etäiseksi. Vierauden tuntua korostavat usein huolimattomasti tehdyt käännökset: tekstien kieli ei tunnu elävältä venäjältä.

Yksi Ylen julkilausutuista tehtävistä on tuottaa sellaisia mediasisältöjä, jotka pystyvät koskettamaan erilaisia yleisöjä ja edistämään kaikkien osallisuutta yhteiskunnalliseen keskusteluun. Tässä on selvästi parantamisen varaa.

Venäjänkieliset osaksi suomalaista mediatilaa

Sitä, kuinka julkisrahoitteista venäjänkielistä toimintaa toteutetaan tänään ja huomenna, kannattaa miettiä tarkkaan. Kuinka venäjänkieliset käyttäjät saataisiin tuntemaan Ylen venäjänkielinen toiminta omemmaksi? Miten se pystyisi paremmin tavoittamaan Suomessa asuvat venäjänkieliset? Voiko televisiouutisten lähetysaikaa siirtää? Voisiko panostaa enemmän omien juttujen tuotantoon? Voiko venäjänkielisiä keskustelu- tai muita ohjelmia tuottaa vaikkapa nettiin? Voisiko niitä tuottaa yhdessä muiden toimijoiden kanssa? Kuinka suomalaisen venäjänkielisen journalismin laatua ja määrää voidaan kehittää?  Medioitumisen ja demokratian kehitystä pohtivissa tutkimuksissa on tuotu esille erityisesti journalistisen toiminnan kehittämisen tärkeys nykyisen mediamurroksen oloissa.

Venäjänkielinen vähemmistö on Suomen suurimpia ja sen ennustetaan kasvavan tulevaisuudessa. Ylirajainen mediankäyttö ei ole pelkästään sen, vaan kaikkien muidenkin maahanmuuttajataustaisten vähemmistöjen ominaispiirre. On tärkeää miettiä aidosti, miten eritaustaiset ihmiset saadaan mukaan suomalaiseen medioituneeseen keskusteluun ja kuinka varmistetaan, että demokraattinen mediatilan kehitys turvataan tulevaisuudessakin.

Medioitumisen yhä kasvava rooli pitäisi ottaa tietoisemmin huomioon kansallisen integraatiopolitiikan suunnittelussa. Kaarina Horsti kirjoitti jo vuonna 2014 siitä, että nykyinen teknologian ja median muutos pystyisivät osallistamaan vähemmistöjä kansalliseen mediatoimintaan paljon tehokkaammin. Ylen venäjänkielinen toiminta on siinä suhteessa tärkeä suunnanantaja ja koelaboratorio. Vaikka on monesti sanottu, ettei Suomessa tuotettu venäjänkielinen media pysty kilpailemaan Venäjän median kanssa, sen on mahdollista tuottaa sekä vähemmistöyleisöjä aidosti kiinnostavia sisältöjä että alustoja, joilla käsitellä asioita osana suomalaista yhteiskunnallista keskustelua.

 

Lähteet:

Bailey, Olga G., Myria Georgiou & Ramaswami Harindranath (toim.). 2007. Transnational Lives and the Media. Re-Imagining Diaspora.Palgrave Macmillan.

Hedge, Radha S. 2016. Mediating Migration. Cambridge, UK: Polity Press.

Horsti, Karina. 2014. The politics of a multicultural mission: Finland’s YLE in a changing society. – Horsti, K., G. Hultén & G. Titley (toim.) National conversations: Public Service Media and cultural diversity in Europe.Bristol: Intellect, 167–183.

Kennedy, Dan. 2013. The Wired City. Reimagining Journalism in the Post-Newspaper Age.Amherst & Boston: University of Massachusetts Press.

Krotz, Fiedrich. 2016. Explaining the Mediatisation Approach. – Javnost – The Public, 24:2, 103-118.

Matsadanis, Matthew D., Vikki S. Katz & Sandra J. Ball-Rokeach. 2011. Understanding Ethnic Media: Producers, Consumers and Societies.Thousand Oakes, CA: SAGE Publications.

 

Suomen turvapaikkajärjestelmän 10 ongelmaa ja ratkaisuehdotuksia

Kuva: Daria Nepriakhina/Unsplash
Lukuaika: 2 min.

Kirjoittaja: Eveliina Lyytinen

Suomen pakolaispolitiikan keskeisenä tavoitteena on ollut Suomeen tulevien turvapaikanhakijoiden määrän vähentäminen. Tavoite on ristiriidassa sen kanssa, että turvapaikan hakeminen on keskeinen ihmisoikeus. Lukuisat viime vuosien turvapaikkapolitiikan ja -lainsäädännön kiristykset lisäävät turvaa hakevien haavoittuvuutta.

Suomi on kantanut vastuuta kansainvälistä suojelua tarvitsevista 1970-luvulta lähtien. Vuosikymmenten saatossa Suomessa on kehitetty kiintiöpakolaispolitiikkaa, vastaanottovaiheen palveluita ja kotoutumisen tukea. Ulkomaalaisten oikeuksia on muokattu yhdenvertaisiksi Suomen kansalaisten kanssa.

Vuoden alussa julkaistu kokoomateos Turvapaikanhaku ja pakolaisuus Suomessa osoittaa, kuinka Suomen nykyinen turvapaikkapolitiikka ja -prosessi lisäävät eri tavoin turvaa hakevien haavoittuvuutta. Teoksen kirjoittajina ovat 25 alan tutkijaa eri tutkimuslaitoksista ja asiantuntijaorganisaatioista.

Seuraavat 10 asiaa ovat tutkimustulosten valossa turvapaikkajärjestelmän keskeisiä ongelmia:

1. Suomen ulkomaalaisoikeudessa haavoittuvuutta tulkitaan suppeasti yksilön ominaisuuksien (esim. ikä tai sukupuoli) tai ihmisryhmiin liittyvän uhriutumisen kautta (esim. kidutuksen tai ihmiskaupan uhrit). On tärkeää tunnustaa, että suuri osa kaikista kansainvälistä suojaa hakevista on jollain tavoin haavoittuvassa asemassa. Turvapaikanhakijoiden haavoittuvuus kumpuaa usein yhteiskunnan epätasa-arvoisista rakenteista.

2. Paperittomien ihmisten määrä Suomessa on lisääntynyt viime vuosina rajusti. Paperittomuutta tuotetaan ja hallinnoidaan sekä kansallisesti että EU-tasolla raja- ja maahanmuuttopolitiikan keinoin. Paperittomuutta tulee ehkäistä ja ratkaisuja paperittomuudesta poispääsyyn tulee kehittää. Paperittomien perus- ja ihmisoikeudet on taattava.

3. Turvattomuus, väkivalta, näköalattomuus ja vaino ajavat ihmisiä pakolaisuuteen ja pakomatka voi olla vaarallinen. Lähtömaassa tai matkan aikana koetut traumat voivat vaikeuttaa tulijoiden kotoutumista. On syytä tunnistaa, että kotoutuminen alkaa jo heti Suomeen saavuttua, ei vasta oleskeluluvan saatua. Alkuvaiheen tukitoimia on lisättävä.

4. Vastaanottokeskuksissa asuvien elämää kuvastaa arjen poikkeuksellisuus, odottaminen ja epävarmuus. Tämä usein pitkittynyt ajanjakso on monille äärimmäisen rankka ja siinä olevia tulee tukea eri tavoin. Myös vastaanottokeskusten työntekijöiden työssä jaksaminen ja naapurien kuuleminen etenkin keskuksia perustettaessa on tärkeää. Hyvät väestösuhteet ja rakentavat kohtaamiset edesauttavat vastaanottokeskuspaikkakuntien arjen sujuvuutta.

5. Vastaanottovaiheessa olevien sosiaaliset verkostot ovat usein vähäiset ja hauraat. Moni ei koe olevansa hyväksytty jäsen uudessa yhteiskunnassa. Kuulumisen tunnetta voidaan kuitenkin tukea eri tavoin. Esimerkiksi seurakuntien turvapaikkatyössä opetellaan solidaarista yhdessä elämistä ja yhteisön rakentamista, ja poliisin laillisuuskasvatus pyrkii edistämään kaikkien arjen turvallisuutta.

6. Turvapaikkapuhuttelu on latautunut vuorovaikutustilanne. Viimeaikaiset kiristykset turvapaikkamenettelyssä ovat edelleen heikentäneet hakijoiden mahdollisuuksia todistaa täyttävänsä suojelun tarpeeseen vaaditut kriteerit. Puhutteluissa oikeusavustaja on mukana enää vain harvoissa erityistapauksissa, tulkkauksessa esiintyy ongelmia ja haavoittuvuus jää usein tunnistamatta. Hakijoiden oikeusturva on taattava.

7. Turvapaikanhakuun liittyvä sanomalehtikirjoittelu rakentaa sellaista suomalaisuutta, joka sulkee suuren osa sekä nykyisistä että tulevista suomalaisista pois. Maahan muuttaneiden osallistuminen keskusteluun luo mahdollisuuksia laajemmalle käsitykselle suomalaisuudesta.

8. Useilla pakolaistaustaisilla on vaikeita traumaattisia kokemuksia ja traumat voivat olla hoitamattomia pitkään. Hoitoon pääsyssä on ongelmia, minkä vakavimpia seurauksia ovat itsemurhayritykset. Kulttuurilähtöistä hoitotyötä tulee kehittää ja resursoida aiempaa laajemmin.

9. Perhe on keskeinen pakolaisten elämää ja kotoutumista tukeva elementti. Perheenyhdistämisen kriteerejä on Suomessa jatkuvasti kiristetty ja perheenyhdistäminen on vaikeutunut merkittävästi. Perhe-elämä on kaikille kuuluva ihmisoikeus, joka toteutuminen tulee varmistaa.

10. Pakolaistaustaisten työllistyminen Suomessa on usein hidasta ja työsuhteet epävakaita. Pakolaistaustaisten nuorten koulutusta ja työuraa voivat vaikeuttaa esimerkiksi oleskelulupa- tai perheenyhdistämisprosessiin liittyvä stressi. Toisaalta pakolaistaustaan liittyvien haasteiden kääntäminen voimavaraksi voi tukea nuorten työmarkkinoille kiinnittymistä.

Turvapaikanhaku ja pakolaisuus Suomessa teos tarjoaa päivitettyä suomenkielistä tieteellistä tietoa Suomen turvapaikka- ja pakolaistilanteesta. Lisäksi se toimii tietopohjana yhteiskunnalliseen keskusteluun ja poliittiseen päätöksentekoon. Tarvitsemme tutkittuun tietoon perustuvaa päätöksentekoa ja viranomaistoimintaa siitä, miten voimme vastata Suomen turvapaikkajärjestelmän ongelmiin, joista tässä kirjoituksessa on tuotu esiin muutamia.

Odotan, että vastuussa olevat päättäjät ja virkamiehet luovat toimivia ratkaisuja, jotka kehittävät Suomen turvapaikkajärjestelmää inhimillisempään ja ihmisoikeuksia kunnioittavampaan suuntaan. Tämä suunta on ainoa vaihtoehto tutkitun tiedon valossa.

1...789...16Sivu 8 / 16

Luetuimmat

Liikkeessä yli rajojen
Liikkeessä yli rajojen -blogin kirjoitukset eivät vastaa ETMU ry:n virallista kantaa, vaan ne edustavat aina blogikirjoituksen kirjoittajan näkemyksiä.
© Etnisten suhteiden ja kansainvälisen muuttoliikkeen tutkimuksen seura (ETMU). 2018. Some rights reserved.